← catalogue

Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa

by Albert Hämäläinen · Finnish · Gutenberg #48595 · 423,571 chars · public domain (US)

The Project Gutenberg eBook of Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa
    
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa

Author: Albert Hämäläinen


        
Release date: March 28, 2015 [eBook #48595]
                Most recently updated: October 24, 2024

Language: Finnish

Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/48595

Credits: Produced by Sarianna Tamminen and Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK IHMISRUUMIIN SUBSTANSSI SUOMALAIS-UGRILAISTEN KANSOJEN TAIKUUDESSA ***

IHMISRUUMIIN SUBSTANSSI

Suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa

Taikapsykologinen tutkimus


Kirj.

ALBERT HÄMÄLÄINEN


Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia XLVII

Mémoires de la Socicis Finnio-ougrienne XLVII



Helsinki 1920.
Société Finno-ougrienne.



SISÄLLYS:

 Alkulause.
    I. Kynnet.
   II. Hiukset.
  III. Synnytysjälkeiset ja napanuora.
   IV. Hammas.
    V. Veri.
   VI. Hiki.
  VII. Sylki, henkäys ja suupala.
 VIII. Kyyneleet.
   IX. Ulostus.
    X. Virtsa.
   XI. Pesu- ja ristimävesi.
  XII. Kylpyvitsa.
 XIII. Vaatteet y.m. pukuesineet.
  XIV. Jalan- sekä ruumiillisen kosketuksen jälki yleensä.
   XV. Katsaus.
 Lähteitä ja muistutuksia.
 Lähdeluettelo.




Alkulause.


Seuraavassa on erästä suomalaiskansojen taikuuden alaa yritetty
tieteellisesti systematisoiden, kansanpsykologian valossa eritellen
ja vertaillen käsitellä. Aineiston pääosan muodostaa Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran taika-aarteisto. Etäisempiä suomensukuisia
kansoja kosketteleva aineisto on eräiden Suomalais-ugrilaisen
Seuran hallussa olevien käsikirjoitusten ohella etupäässä poimittu
painetuista lähteistä. Kun näiden kansojen taikuuteen kohdistuvaa
systematista keräystyötä varsinaisesti ei ole toimitettu, niin
tutkimusaineistokin suomalais-karjalais-virolaiseen verrattuna on
suhteellisesti niukempi.

Osan aineiston keräystyötä olen suorittanut kesillä vv. 1914 ja 1916
British Museumin ja Pietarin yleisessä kirjastossa.

Vakaumukseni on, että uskomusten, luulojen ja taikuuden
historiallisen tutkimuksen edellytyksenä on syventyminen niihin
kansanpsykologian valossa, sen ajatusmaailman, niiden mielikuvien
selvittely, joita ne kuvastavat. Tälle työlle pyytää yritykseni olla
vähäisenä sysäyksenä.

Hämeenlinnassa syysk. 18 p. 1919.

Tekijä.




1. Kynnet.


Suomessa ja Karjalassa on kansan kesken viime aikoihin saakka
kynsien leikkaamisessa ja leikattuihin kynsiin nähden noudatettu
eräitä säännöksiä. Niiden yleisenä suuutana on kielto leikata
kynsiä määrättyinä päivinä ja varsinkin heittää leikatuita kynsiä
huolimattomasti pois. Kynnen leikkeleiden suhteen on noudatettu
määrätyitä menetelmiä, joiden kautta niiden katsotaan tulevan
jollakin tavoin talteen pannuiksi tahi tykkänään hävitetyiksi.

Itä-Hämeessä pitää leikatut kynnen osat pistää poveensa korjuuseen
siinä tarkoituksessa, että löytäisi ne kuoleman jälkeen, "jos
kenties sattuisi niitä tarvitsemaan".[1] Karjalassa kynnenpalat on
joko poltettava tahi pantava "sisälöh" ("sishäliin"), s.o. paidan
etuaukosta poveen, paidan ja ihon väliin.[2] Varpaan kynsiä ei
kuitenkaan tule panna poveen, vaan ne on poltettava.[3] Sodankylässä
aikuisen ihmisen kynnet pannaan tuleen, ellei niitä pilkota.[4]

Virossa pannaan kynnet poveen. Ne on säästettävä sen vuoksi, että
niistä hädän aikana saattaa olla apua.[5]

Toinen, Suomessa yleisesti noudatettu ja Suomen Lapissa tunnettu
yleissääntö on se, ettei kynsiä eräinä viikonpäivinä saa leikata.
Yleisimmin koskee tämä sunnuntaita. Tämän säännön rikkomisesta on
seurauksena joko kynsien tahi niitä ympäröivän ihon kipeytyminen,
tavallisimmin kynnen juuressa olevan nahan säröileminen tahi
repeileminen (kynnen "okaat", "lihapiirrot", "lihapistot",
"lihatikut").[6]

Muiden suomalaiskansojen samanluontoisista määräyksistä, kielloista
a luuloista huomattakoon tšeremissien käsitys, että kynsien kasvun
pysähtyminen merkitsee ihmisen kuolemaa. Jos ne taasen saisivat
kasvaa ihmisen pituisiksi, olisi siitä tälle sama seuraus.[7] Vjatkan
läänin Mamadysin piirin votjakit huolehtivat kynsiä leikatessa siitä,
ettei taikinakorvossa olisi sekoitettua taikinaa. Päinvastaisessa
tapauksessa vie <i>peri</i>, paholainen, kappaleen pois leikattua kynttä
ja panee taikinaan, mistä on seurauksena sen ihmisen sairaus, joka
syö tuon kynnenkappaleen.[8]

Syrjänit heittävät uuniin ja polttavat leikatut kynnet.[9] Vogulit
taasen eivät koskaan heitä hukkaan katkenneita tahi leikatuita
kynsiä, vaan säilyttävät ne jossakin piilopaikassa, pannen ne
tavallisimmin poveensa. Jos ne sieltä putoilevat pois, ei siihen enää
kiinnitetä huomiota.[10]

Nämä käsitykset ja kieltomääräykset ovat kynsiin kohdistuvien
uskomusten yksinkertaisimpia itsetiedottomia muotoja. Niiden ohella
noudattavat suomalaiskansat toisia, joissa yksinkertaiset kynsiä
koskevat taikaluulot yhtyvät erilaisiin muihin tahi joissa kielloille
annetaan määritellympiä selityksiä.

Yleisimpiä kynsiin liittyvistä luuloista on se, että ne huolettomasti
poisheitettynä saattavat joutua paholaisen haltuun, joka saattaisi
käyttää niitä eräisiin tarkoituksiin. Pohjois-Pohjanmaalla ei
kynsiä saatu leikata sunnuntaina. Leikattaessa oli katsottava,
ettei pudotettu maahan suuria kynnenpaloja, sillä paholainen
käyttäisi niitä tarveaineina rakentaessaan itselleen venhettä.[11]
Iso kynnenpala leikattiin aina palasiksi. Vanhat eivät missään
tapauksessa jättäneet sellaista kokonaiseksi, sillä piru saisi
siitä venheen laidat ja pääsisi joka paikkaan.[12] Hailuodossa oli
kappaleet leikattava lautaa vasten palasiksi ja heitettävä pesään
palamaan samasta syystä.[13] Venäjän Karjalassa pitää leikatut
kynnenpalaset katkaista kahtia ja pistää kauluksesta paidan ja ihon
väliin, josta ne saavat pudota lattialle. Jos ne kokonaisina ja
suoraan viskattaisiin lattialle, tekisi piru niistä venheen ja "Jesus
saisi syytä itkeä".[14]

Täälläkin yhtyy näihin käsityksiin kielto leikata kynsiä sunnuntaina.
Erään tiedon mukaan paholainen saa sunnuntaina leikatuista kynsistä
laivantarpeita ja rakentaa niistä laivan, jolla ajaa lopettamaan
maailmaa. Kynnenpalaset pannaan poveen, silloin ei pahahenki niitä
saa.[15] Suomen Karjalassa on kielto voimassa samantapaisena:
poisheitetyistä kynnenpaloista saisi paholainen laivan
kaaripuita.[16] Edelleen tavataan se Etelä-Hämeessä, missä paholainen
sunnuntaina leikatuista kynsistä tekee laivan, jolla vie ihmisen
helvettiin.[17] Varsinais-Suomessa tekee paholainen niistä venheen,
johon vie ihmisen.[18]

Paitsi venheen rakentamiseen, saattaa paholainen käyttää hukkaan
isoina paloina heitetyitä kynsiä erilaisiin muihin tarkoituksiin.
Pohjois-Hämeessä niistä syntyy kehto,[19] tahi käyttää paholainen
niitä kampaluiksi.[20] Savossa on kynsiä leikattaessa niiden yli
tehty risti ja pistetty ne taskuuu, koska paholainen muuten tekisi
niistä sillan joen yli.[21] Satakunnassa hän tekee niistä rautalapion
teriä,[22] Etelä-Hämeessä kirjoituskynän.[23]

Itä-Hämeessä leikatut kynnet on pantava talteen, nimittäin pistämällä
poveen, kuolemanjälkeistä tarvetta varten.[24] Sunnuntaina leikatut
kynnet saattavat yleensäkin joutua sellaisen kohtalon alaisiksi,
että ihminen joutuu niiden kanssa tekemisiin kuolemassaan tahi
kuolemanjälkeisessä olossaan. Varsinais-Suomessa luullaan paholaisen
kokoavan ne ja vievän ihmisen haudalle.[25] Tahi otetaan ne
viimeisellä tuomiolla esille ja niiden mukaan tuomitaan,[26] tahi ne
poltetaan helvetissä ihmisen kämmenellä.[27] Satakunnassa liittyy
sunnuntaina leikkaamiseen luulo, että kynsien omistaja saa helvetissä
kärsiä polttavaa kuumuutta.[28]

Käsitys paholaisen kynsilaivasta tavataan vastaavissa lappalaisten
luuloissa. Kynnet on joko pilkottava tahi poltettava, muuten piru
niistä tekee venheen, ja kuollessaan on ihminen pirun vallassa, joka
vie hänet kynsivenheessä.[29]

Suuri osa tarkastelluista luuloista on yhteydessä käsityksen
kanssa eräiden toimitusten suorittamisen kiellettävyydestä
sunnuntaina. Tämä kielto tavataan eräiden suomalaisten loitsujen,
esim. verensulkusauojen[30] yhteydessä, ja on se niissä yhtä
hyvin kuin tutkimuksemme alaisissa luuloissakin myöhäisperäistä,
kristillisyydestä tullutta lisää.

Kynsien leikkaamisen kiellettävyys määrättynä päivänä ei rajoitu
yksinomaan sunnuntaihin. Votjakkien luulon mukaan on kiellettyä
leikata kynsiään sinä viikonpäivänä, jona jokin on syntynyt. Jos
esim. joku on syntynyt lauantaina, hän ei saa leikata kynsiään
yhtenäkään lauantaipäivänä.[31]

Toiselta puolen saattaa ihmiselle koitua hyötyä siitä, ettei hän
leikkaa kynsiään määrättyinä päivinä tahi että hän päinvastoin
suorittaa tämäu tehtävän jonakin määrättynä päivänä. Telovin
piirin grusinit luulevat, ettei sen hampaita, joka ei koskaan
leikkaa kynsiään keskiviikkoisin ja perjantaisin, milloinkaan ole
kivistävä.[32] Suomessa saavutetaan sama, vapautuminen ainaiseksi
hammaskivusta, leikkelemällä joka perjantaina kynsiänsä.[33] Suomen
ruotsalaisten käsityksissä vallitsee sunnuntaina leikkaamisen suhteen
jonkunmoinen ristiriitaisuus. Pohjanmaalla luullaan erään tiedon
mukaan sunnuntaina leikkaamisen seurauksena olevan kynnen okaiden
syntymisen,[34] toisen mukaan kasvavat ne siitä entistä paremmin.[35]

Kynsien leikkaamiseen ja kynnen leikkeleisiin kohdistavista
uskomuksista ja taikakäsityksistä ansaitsee luulo paholaisen
kynnenpaloista tekemästä laivasta levenemissuhteittensa kannalta
erikoista huomiota. Suomessa ja lappalaisilla tavattava usko kynsistä
tehtyyn paholaisen laivaan löydetään edelleen skandinavisesta
kansanuskosta. Snorri kertoo Voluspa'n mukaan, että <i>Naglfar</i>-laiva,
joka maailman lopussa <i>Hrym</i>-jättiläisen ohjaamana lähtee
liikkeelle, on kokoonpantu kuolleitten kynsistä. Tämän vuoksi
olikin tapana leikata kynnet, jottei hankittaisi lisätarpeita tämän
laivan rakentamiseen, jota sekä jumalat että ihmiset tahtovat
hidastuttaa.[36] Islantilaisesta ja tanskalaisesta kansanuskosta
löydetään tälle uskomukselle myöskin parallelleja.[37]

Niille esitetyistä suomalaisista uskomuksista, jotka eivät
sisällä käsitystä paholaisen laivasta, tavataan vastineita sekä
suomalais-ugrilaisten että muidenkin kansojen luuloissa.

Yhdeksi suomalaisten luulojen yleispiirteeksi olemme todenneet
ajatuksen, että kynsiä tarvitaan viimeisellä tuomiolla tahi että
vainaja tarvitsee niitä haudantakaisessa maailmassa. Vastaavat
uskomukset tavataan virolaisilla. Jos leikatut sormen kynnet
viskataan maahan, ei ihmistä "toisessa maailmassa" oteta vastaan,
ennenkuin hän on näyttänyt leikatut kyntensä. Tämän vuoksi on ne
pistettävä poveen.[38]

Luulolla kynsien tarpeellisuudesta kuolemanjälkeisessä olossa on
edelleen vastine mordvalaisten käsityksissä. Saratovin läänin
Hvalynskin piirin mordvalaiset käsittävät näkyvän taivaan
kristallikuvuksi, jonka takana paratiisi on. Tie manalaan kulkee
pitkin tätä kupua, joka on niin liukas, ettei sitä kynsien avutta
voi kiivetä ylös. Tämän käsityksen voimasta mordvalaiset ennen
kasvattivat kyntensä pitkiksi.[39]

Syrjäneillä on ollut tapana panna leikatut kynnet vainajan mnkana
kirstuun. Nalimov sanoo nykyisten syrjänien luopuneen tästä
tavasta, mutta sen sijaan pudottavan kyntensä poven kautta. Poven
läpi kulkiessaan kynnet ikäänkuin uudelleen kasvettuvat kiinni ja
muodostavat haudan takana ruumiin erottamattoman osan.[40] Votjakit
uskovat, että jokaisen heistä on elämänsä aikana varastettava kana
ja syötävä se sitä varten, että [hänellä] olisi toisessa elämässä
kynsien kokooja. Kunkin ihmisen kynsiä vaaditaan näet toisessa
elämässä häneltä itseltään, mutta koskei ihminen elämänsä aikana
saata panna talteen ja ottaa mukaansa tuonelaan kaikkia leikatuita
kynsiänsä, niin on hänen varastettava kana ja syötävä se, jotta
[hänellä] olisi kynsien kokooja. Tuonelassa kysytään jokaiselta
ihmiseltä: <i>sürlań tšabjasez luškasa siid-a?</i> 'varastettuasi
söitkö takaisin heittävän (hajallerevittävän kо'оп)'[?] -- Kynsiä
leikattaessa on kaikki palat huolellisesti koottava ja heitettävä
oven väliin sille kohtaa, mistä se aukeaa; sieltä ei <i>peri</i> saata
ottaa niitä eikä näin ollen voi vahingoittaa ihmisiä. Sitäpaitsi, kun
kynnet heitetään yhteen paikkaan, on helpompi koota ne, kun niitä
tarvitaan toisessa elämässä.[41]

Tšeremissit ovat varteen ottaneet yhtäläisistä luuloista johtuviksi
käsitettyjä, samantapaisia menettelyjä kynsiensä suhteen.
Niittytšeremissit ovat panneet kaikille vainajille, sukupuolesta
huolimatta, haudatessa arkkuun pussin, jossa ovat hänen elämänsä
aikana leikatut kynnet. Ne ovat tarpeen tuonelassa kiivettäessä
jyrkille vuorille, jolloin täytyy repiä kyntensä verille
ylenmääräisten ponnistusten takia.[42] Ostjakit panevat vainajan
poveen hänen elämänsä aikana leikatut kyntensä siinä tarkoituksessa,
että hänen olisi helpompi tuonelassa nousta vuorelle; ilman kynsiä
hän saattaisi luisua.[43] Vogulien käsityksen mukaan on vainajan
varjojen tahi haamujen manalassa kiivettävä korkeille vuorille ja
kuljettava tulisten jokien yli. Sen vuoksi eivät he milloinkaan heitä
hukkaan rikkoutuneita tahi leikatuita kynsiä ja hiuksia, vaan panevat
ne poveen tahi säilyttävät jossakin suojapaikassa. Ensimäisenä
keväänä kuoleman jälkeen, kun sorsat tulevat, reväistään niiltä
kaksi pyrstösulkaa, ja ne poltetaan piilotettujen kynsien ja hiusten
keralla; silloin nämä antavat vainajalle kyvyn kulkea tulisten jokien
yli ja kiivetä korkeille vuorille.[44]

Käsitys leikattujen kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä,
nimenomaan manalan vuorelle kiivettäessä ja tulisen joen tahi
sillan yli kuljettaessa, samoinkuin myöskin tämän ohella tavattava
käsitys, että vainajan toisessa elämässä on koottava tahi viimeisellä
tuomiolla otettava esiin kyntensä ja tehtävä niistä tili, on edelleen
tavattavissa venäläisissä kansan uskomuksissa. Näiden uskomusten
voimasta venäläiset ovat noudattaneet samoja menettelytapoja
leikatuiden kynsien suhteen, koonneet ja säilyttäneet ne, panneet
poveen ja vainajan mukana arkkuun. Pohjois-Venäjällä menettelevät
näin taikauskoiset, etupäässä n.s. vanhauskoiset ja lahkolaiset.
Kynnen leikkeleet panevat he pussiin, jonka käskevät kuolemansa
jälkeen asettamaan mukanaan hautaan, uskoen, että toisessa elämässä
heiltä vaaditaan tiliä jokaisesta leikatusta kynnenkappaleesta. N.s.
avvakumilaiset kiinnittävät kynsiä sormuksiin.[45] Isovenäläiset
uskovat yleisesti, että kynsien avulla on kiivettävä lasista manalan
vuorta.[46] Jaroslavin läänin Posehonin piirissä pannaan vainajan
mukana joskus hänen leikkaamansa kynnet, jotta hänen olisi helpompi
kiivetä korkealle vuorelle, jossa paratiisi sijaitsee.[47] Toiset
säilyttävät luonansa leikatut kyntensä samassa tarkoituksessa.[48]
Aunuksen läänissä pannaan leikatut kynnet ruumiin arkkuun siinä
luulossa, että tuonelassa on kiivettävä lasiselle tahi jyrkälle
vuorelle.[49] Novgorodilaiset luulevat, ettei vainajan kynsiä
pitäisi leikata, jotta hän saattaisi tarttua kiinni, kiivetessään
pitkin kristallivuorta taivaaseen. Saratovin läänin Saratovin ja
Atkarskin piireissä ovat talonpojat kynsiänsä leikatessaan käärineet
ne räsyyu, ja kun ihminen kuoli, tämä mytty pantiin hänen kanssaan
hautaan, jotta vainaja olisi saattanut tuonelassa kiivetä lasiselle
vuorelle.[50]

Valkovenäläiset uskovat, että haudantakaisessa elämässä on kynsistä
tehtävä tikapuut, joita myöten noustaan taivaaseen.[51] Kynsiä ei
leikatessa saa heittää hukkaan, parasta on panna ne poveen. Kun
ihminen on tullut toiseen elämään ja hänet pakotetaan keräämään
elämänsä aikana leikatut kynnet, hän löytää ne povestansa.
Huolimattomasta kynsien poisheittämisestä tahi niiden heittämisestä
uuniin on seurauksena rikkeämien ilmestyminen kynsien juuriin.[52]
Niitä ihmisiä, jotka eläessään varomattomasti ovat heittäneet hukkaan
hiuksiansa ja kynnen leikkeleitä, pirut pakottavat ryömimään pitkin
maailmaa niitä etsimässä.[53]

Nähtävästi samanlaatuisten luulojen vaikutuksesta valkovenäläisetkin
ovat panneet leikatut kynnet vainajan mukana arkkuun, jota varten
niitä koottiin ja säilytettiin. Kynsiä tarvitsi niiden entinen
omistaja toisessa elämässä korkealle vuorelle kiivetessään.[54]
Vähävenäläiset ja puolalaiset uskovat, että toisessa elämässä ihmisen
on pakko koota kyntensä.[55] Etelä-Venäjän bulgarien uskomukset ovat
läheistä sukua viimeksi tarkastelluille. Kun kynsiä leikataan, ne
on koottava ja piilotettava poveen, tahi on niihin puhallettava ja
sitten heitettävä yksitellen selkänsä taa. Tämä on välttämätöntä
sen vuoksi, että tuonelassa, kun siellä kysytään: "Missä kyntesi
ovat?" voidaan sanoa: "Ne ovat tässä povessani." Silloin ei tarvitse
kulkea ja koota niitä yksitellen, kuten silloin, kun ne on heitetty
hajalleen.[56]

Kun suomalais-ugrilaisen heimon kansojen tapoja, käsityksiä ja
luuloja tarkastellaan venäläisten yhteydessä, ei niiden välillä
useissa suhteissa vallitseva läheinen yhtäläisyyssuhde saata jäädä
huomioon ottamatta. Käsitykset leikatuiden kynsien poisheittämisen
vaarallisuudesta ja pyrkimys säilyttää niitä tahi ainakin
noudattaa niiden suhteen joitakin menetelmiä saattaa kyllä vielä
kuulua yleisiin taikaluuloihin, jotka kummallakin kansaryhmällä
voivat olla omaperäisiä, mutta näiden uskomusten ja luulojen
kehitys tästä kauemmaksi viittaa sellaisiin yhtäläisyyksiin,
jotka edellyttävät lainaussuhteita tahi ainakin jonkunmoista
toisen kansaryhmän vaikutusta toiseen. Ensiksikin jo käsitykset
kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä useissa tapauksissa,
mutta varsinkin niiden joutuminen paholaisen huostaan viittaavat
niiden vierasperäisyyteen ja myöhäsyntyisyyteen. Toiseksi, eräät
yhtäläisyydet lienee selitettävä suoranaisiksi lainoiksi.

Selvimpänä näistä vierasperäisistä piirteistä suomalais-ugrilaisten
uskomuksissa on pidettävä käsitystä manalan lasisesta tahi
kristallisesta vuoresta. Mutta myöskin tulisen joen yli kulkeminen,
vieläpä Suomessa asti (Savossa) tavattava sillan teko joen yli
viittaavat idästäpäin saatuihin vaikutuksiin. Kynsien kokoaminen
toisessa elämässä, tilinteko niistä tahi niiden tarvitseminen
viimeisellä tuomiolla tahi manalassa saavat nekin parhaiten
selityksensä vastaavista venäläis-slaavilaisista uskomuksista.

Suomalais-lappalaisella alueella muiden toisintojen ohella tavattava
käsitys kynsistä rakennetusta paholaisen laivasta saattaa taasen
ainakin eräältä osaltaan olla syntynyt skandinavis-keskieuropalaisten
käsitysten nojalla. Kynnen leikkeleiden joutumista paholaisen
huostaan, joskin sitä semmoisenaan on suomalais-ugrilaisella
alalla pidettävä myöhäsyntyisenä, ei kuitenkaan ole välttämätöntä
pitää joltakin taholta suorastaan lainattuna käsityksenä, vaan
se on saattanut alkuperäisimmistä käsitteistä kehittyä joillakin
näistä kansoista siksi itsenäisestikin, jossa tapauksessa se
liittyy vastaavaan yleismaailmalliseen käsitysryhmään. Huolenpito
leikatuista kynsistä, kuten yleensä ihmisruumiin erilleen joutuneista
ainesosasista, ja luulo niiden joutumisesta paholaisen huostaan ovat
erittäin laajalle erilaatuisten kansojen ja kansaryhmien keskuuteen
levinneitä uskomuksia.[57]

Kuten jo on huomautettu, muutamiin käsityksiin on silminnähtävästi
vaikuttanut irralleen leikatun kynnen muoto. Se on idea-assosiationin
avulla saanut milloin venheen tahi laivan kaaripuun, rakennuspuun,
milloin lapion, kehdon, s.o. kaarevan kehdon jalaksen, kynän,
tahi -- kuten kohta nähdään -- lakinlipun muodon. Yksinkertaisiin
ajatusyhtymiin perustuen tällaiset käsitykset ovat saattaneet
muodostua kullakin kansalla itsenäisestikin ja yhtyä yleiseen
luuloon kynnen leikkeleiden joutumisesta paholaisen huostaan.
Lainaussuhteisiin on siis tällä alalla erittäin varovaisesti
suhtauduttava. Tähän on sitä suurempi syy sen vuoksi, että
tarkasteltavana olevat käsitykset eräältä osaltaan kuuluvat
yleisinhimillisten taikakäsitteiden piiriin. Taikauskoinen pelko
kynsien, kuten yleensä muidenkin ruumiin irralleen joutuneiden
osasten hukkaan joutumisesta kuuluu epäilemättä niiden yleisten
taikaluulojen piiriin, jotka alkeelliseen yleisinhimilliseen
ajatukseen perustuen itsenäisesti ovat syntyneet erilaisten ja
erillään asuvien kansojen taikakäsityksissä.

Pelkoa kynnen leikkeleiden hukkautumisesta voidaan siis
sellaisenaan <i>a priori</i> pitää suomalaiskansoillakin omaperäisenä.
Muiden samantapaisten käsitysten ohella se on edellä viitattujen
käsiteyhtymien tietä eräissä tapauksissa itsenäisesti saattanut
kehittyä niiksi luuloiksi, joiksi se Suomessa on muodostunut.
Paholaisen laivan muotoon pukeutuneen luulon laajahko levinneisyys
Suomessa ja samanlaisten käsitysten olemassaolo lappalaisilla
saattavat kuitenkin otaksumaan, että sen syntyyn ja yleisyyteen on
vaikuttanut jokin ulkoinen syy, ja tällöin on skandinavinen vaikutus
otettava huomioon.

Tähän saakka on erään tutkimuksenalaisen kansan vastaavat uskomukset
suurimmalta osaltaan jätetty toistaiseksi sen vuoksi, että ne eräissä
suhteissa muodostavat muutamien sen kanssa maantieteellisessä
yhteydessä olevien kansojen kanssa verraten selväpiirteisen yhteyden.
Virolaisten taikaluuloissa suhtaudutaan kynnen leikkeleisiin
yleensä samalla tavoin kuin muiden suomalaiskansojen taholla, mutta
tämän ohella osoittavat ne silmiinpistäviä erikoispiirteitä. Useat
virolaisten entisen elämän kuvaajat ovat kiinnittäneet näihin
uskomuksiin huomiotansa. Niinpä kertoo Boecler,[58] että Wörumaalla
(im Werroschen) sormien ja varpaiden kynsiä leikattaessa tehdään
veitsellä leikkeleiden yli risti ennenkuin ne heitetään pois,
koska paholainen niistä muutoin tekisi lakinlipun. Wirumaalla (in
Wierland) nähdään muutamien pistävän sellaiset palat poveensa,
jotta ne olisivat heti käsillä, jos toisessa maailmassa niitä
kysyttäisiin. Samaan tapaan kertoo tästä Wiedemann: Varpaan ja sormen
kynsiä leikattaessa leikkeleet on pantava poveen, sitten ei niistä
viimeisenä päivänä ole mitään vastuunalaisuutta. Jos ne heitetään
maahan, niin kokoaa paholainen (<i>wana tоńt</i>) ne ja tekee itselleen
niistä lakinlipun, ja kun se tulee valmiiksi, on hänellä taas täysi
vapaus vahingoittaa ihmistä. Mutta jos ennen heittämistä on tehty
risti niiden yli, ei <i>wana tońtilla</i> ole mitään valtaa niihin. Toiset
sanovat, että kynsien palat ovat heitettävät uuniin, sillä sormet
ovat <i>kõetjad</i> (Fesselnde), koska niillä moni pakeneva otetaan
kiinni, varpaiden kynnet taasen pitäisi panna poveen, sillä varpaat
ovat <i>peastjad</i> (Rettende), koska moni pakeneva niiden avulla pääsee
vainoojiensa käsistä.[59]

Nykypäivienkin virolaisten käsityksissä kynnen leikkeleistä syntyvä
paholaisen lakinlippu tavataan. Pöltsamaalla on kynnen leikkeleiden
yli tehtävä risti ennenkuin ne heitetään maahan, muutoin niistä <i>wana
jaak</i> tekee itselleen lakinlipun.[60]

Virolaisella alalla tapaamme siis tunnetut piirteet kynsien
joutumisesta paholaisen huostaan ja tilinteon niistä viimeisellä
tuomiolla. Kynsistä syntyvään esineeseen nähden virolaisten
mielikuvitus ei pysähtynyt kuitenkaan lakin lippuun. Niistä syntyy
myöskin lakki, taikahattu. Kreutzwaldin satukokoelmassa tavataan
sadussa "Peukaloisten riita" (<i>Ärjapõlwelaste riid</i>) kynsistä tehty
taikahattu. Sillä oli seuraava ominaisuus: "Kui ta kübara pähä paneb,
nääb tema kõik, mis mailmas juhtub, olgu ligi ehk kaugel, nähtaw eli
nägemata; -- jah, kübara peremees tunneb inimeste mõttedgi ära."[61]

Kynsistä tehty taikahattu esiintyy edelleen <i>Kalewi poegin</i> XIII
runossa, Kalevanpojan ensimäisen manalanmatkan kuvauksessa. Pitkien
seikkailujen jälkeen joutuu Kalewipoeg taikaluolaan ja tutustuu
siellä hattuun

    "Mis ei wildist wanutud,
    Willast olnud walmistatud,
    Ega karwadest kogutud;
    Kübar oli küündlelaastust,
    Korjatud küünde kildusest
    Targal kombel isehtud."[62]

Luolan neito panee hatun päähänsä, ja lausuu toivomuksen kasvaa
suureksi. Silloin neito

    "Kaswis küünra, kasvis kaksi,
    Sirgus sülla, sirgus kaksi,
    Kaswis Kalewi kõrguseks
    Sirgus sõbra suuruseks."[63]

Tässä yhteydessä mainittakoon vastaavista lättiläisteu uskomuksista.
Täällä paholainen tekee kynsistä taikahatun, <i>nagucepure</i>. Treilandin
kokoelmassa tavattavassa sadussa kerrotaan, miten talonpoikien
varastama pirun hattu muuttui kasaksi kynsiä ja eläinten kavioita.
Žmudit uskovat paholaisen kynsien leikkeleistä tekevän itselleen
hatun.[64]

Liettualaisilla sama luulo näyttää olevan yleinen. Paholainen tekee
leikatuista kynsistä itselleen hatun (<i>naginen keþuren</i>), jolla
on ominaisuus tehdä kantajansa näkymättömäksi.[65] Tämän vuoksi
Liettuassa ei kynsiä heitetäkään maahan. Kun jumala viimeisellä
tuomiolla vaatii niitä, on ne helppo saada käsille povestaan, mutta
pirulta niitä ei kukaan saa takaisin.[66]

Liettualaisten leikattuihin kynsiin liittyvä tapa-aineisto on
yleensä rikas ja siinä havaitaan paholaisen tekemän taikahatun
rinnalla eräitä suomalaiskansojen ja venäläisten uskomuksille yleisiä
piirteitä. Kynsiä ei saa heittää maahan, muutoin kuoleman jälkeen on
täytymys koota ne, tahi tarvitaan ne silloin, kun kuoleman jälkeen
on kiivettävä vuorelle.[67] Liettualaisessa kieltojen ja käskyjen
kodeksissa sanotaan: "Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, jottei
piru niillä kynsisi, omillaan ei se voi, koska ihminen on ristitty.
Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, koska piru kokoaa niitä ja
valmistaa niistä hatun."[68]

Paholaisen leikatuista kynsistä tekemä taikahattu (venäläisen
saduston <i>шапка невидимка</i>, jolla on ominaisuus tehdä kantajansa
näkymättömäksi) kuuluu myöskin valkovenäläisten taikaluuloihin. "Kun
kynsiä leikkaat, on ne koottava poveen sen vuoksi, että paholainen,
löydettyään ne, valmistaa niistä hatun, jolloin häntä ei kukaan
huomaa. Tämä hattu on <i>nevydymka</i>."[69] Proskurovin piirikunnassa ei
kynsiä saa heittää mihin sattuu, vaan on ne piilotettava poveen. Tämä
on tehtävä siksi, että enkeli, kuljettaessaan viimeisellä tuomiolla
kuolleiden sieluja oljenkorren vahvuista siltaa myöten yli, kysyy:
"Missä ovat kynnet?" Jollei niitä löydy, on ylikulkijan etsittävä
niitä siksi kunnes hän on koonnut ne kaikki.[70]

Paitsi yleisiä piirteitä, taikauskoista pelkoa kynnen leikkeleiden
joutumisesta hukkaan ja pyrkimystä säilyttää niitä jotakin
epämääräistä tarvetta varten, virolaisten käsitykset kynsien
leikkeleistä ovat pukeutuneet erikoismuotoon, luuloon kynsistä
tehdystä taikahatusta tahi paholaisen lakinlipusta. Ensinmainittu
luulo osoittaa niin läheistä yhdenmukaisuutta vastaavien
lättiläis-liettualais-valkovenäläisten luulojen kanssa, ettei,
huomioon ottamalla vielä maantieteellisen yhtenäisyyden, saattane
olla epäilystä niiden yhteenkuuluvaisuudesta. Joskin aikaisemmin
lausumamme perustalla luulo paholaisen lakinlipusta voisi
virolaisilla olla itsenäinenkin, on sen luulon kehitys taikahatuksi
tapahtunut lättiläis-liettualaisten käsitysten vaikutuksen alaisena.

Suomessa, savolaisalueella, paholaisen nähtiin poisheitetyistä
kynsistä rakentavan sillan joen yli, ja vogulien käsitysten mukaan
kynnet oli säilytettävä manalan tulisten jokien yli pääsyä varten.
Kynsiin liittyvistä luuloista erillään tämäntapaisia luuloja tavataan
tšeremissien käsityksissä haudantakaisesta olosta. Vjatkan läänin
tšeremissit ovat uskoneet, että manalan tuomari pakottaa kuolleet
kulkemaan oljenkorren vahvuista siltaa pitkin, joka kulkee kiehuvan
kattilan yli, missä on veden ja tuhan sekaista tervaa. Ken ei ole
tehnyt pahaa, kulkee rohkeasti yli, pahantekijä putoaa kattilaan.[71]
Orenburgin läänin tšeremissit uskovat samaa viimeisestä
tuomiosta.[72] Venäläisellä taholla on käsitys manalan tulisesta
joesta jo edellä mainittu länsivenäläisten, kynsiä koskevien
uskomusten yhteydessä. Dobrovoljskij väittää arjalaisilla kansoilla
vallinneen kahtalaisen käsityksen keinosta päästä manalan tulisen
joen ylitse: kuolleet kulkivat joko siltaa pitkin tahikka venheellä
tahi laivalla.[73] Mutta myöskin muhamettilaisten legendojen mukaan
on kaikkien kuolleitten henkien kuljettava sillan yli, joka on hiusta
hienompi ja miekan terää terävämpi; sen molemmin puolin on vielä
istutettu pistelevää pensaikkoa.[74]

Manalan joen yli rakennettava silta-aihe saattaa Suomessa olla lainaa
idästäpäin, varsinkin, kun se ei osoita suurempia levenemissuhteita
suomalaisalueella. Kynnen leikkeleisiin kohdistuvat luulot ja
uskomukset näyttävät siis Itämeren suomalaisten alueella saaneen
vaikutuksia sekä lännestä että idästä.

Tänne kuuluvista ja käsityksiin haudantakaisesta elämästä liittyvistä
uskomuksista ansaitsee eräs Suomen Karjalassa muistoonpantu erikoista
huomiota. Kun sormista ja varpaista leikataan kynuet, ne pannaan
poveen paidan ja ihon väliin; niistä sukeutuu kuoleman jälkeen
keppi, jolla tuonen koiria pidetään loitolla.[75] Kepin tahi raipan
paneminen ruumisarkkuun nimenomaan samassa tarkoituksessa on ollut
varsin yleinen tšeremissien tapa, ja siitä mainitsee jo Rytškov
päiväkirjassaan.[76] Eräässä tiedossa mainitaan vainajan niillä
karkoittavan tuonelassa pahoja henkiä.[77]

Nižegorodin läänin mordvalaisten tiedetään samaten panneen
ruumisarkkuun kepin, jolla vainajan oli määrä suojella manalassa
itseään koirilta.[78]

Lukuun ottamatta alussa esitettyjä kieltomääräyksiä ja
varovaisuussäännöksiä tähän saakka tarkastellut kynnen leikkeleisiin
kohdistuvat tavat ja uskomukset saatetaan suurimmalta osaltansa lukea
niiden myöhäsyntyisiin muotoihin, joissa alkuperäisemmät käsitteet
ovat yhtyneet toisiin, etupäässä mytologisiin sekä erilaisiin
muihin taikauskoisiin luuloihin. Näissä, lukuun ottamatta alussa
esitettyihin kieltoihin liittyviä fysiologisia seurauksia, ei
yksilön kohtalo ja menestys ole välittömästi riippuvaisuussuhteessa
näistä hänen organisminsa erillisistä osista. Mutta näiden ohella
suomalaisheimoiset kansat tuntevat toisia, joissa alkeelliset
käsitykset yksilön snhteesta leikattuihin kynsiin suoranaisemmin ovat
havaittavissa.

Muutamista tiedoista käy suoranaisesti ilmi, että leikatuiden kynsien
suhteen noudatettavien varovaisuustoimenpiteitten tarkoituksena on
estää niiden kautta niiden omistajalle mahdollisesti koituvaa pahaa.
Syrjänit uskovat, että ihmiselle voidaan aiheuttaa salaperäisten
tointen kautta vahinkoa m.m. kynsien kautta. Varastamalla jonkun
ihmisen kynsiä ja saattamalla ne mätänemään, saadaan aikaan se, että
ihminen sairastuu. Sen vuoksi on varovaisuustoimenpiteillä estettävä
niitä joutumasta taikurien käsiin.[79]

Jonkunmoinen käytäntö leikatuilla kynsillä näyttää olleen
suomalaisten taikaopillisessa lääketaidossa. Terapisen käytännön
kynnet ovat saaneet useiden tautien lääkitsemisessä. Eräässä
1600-luvulta olevassa tiedossa kerrotaan kuumetautia parannetun
leikkaamalla potilaan jaloista ja käsistä kynnet ja sitomalla
elävän kalan kaulaan. Kala laskettiin veteen ja "siten tulee sairas
entiselleen", vakuutettiin.[80] Veden vilvoittavan vaikutuksen
ajateltiin tässä potilaan kynsien kautta tuottavan huojennusta
kuumeeseen. N.s. "kynnen vihoja", s.o. kun ihossa näppylä tahi pisama
kynsillä koskettelemisesta on ärtynyt, parannetaan polttamalla
kynsiä pellillä ja viemällä niiden tuhka kolmen tien risteykselle,
heittämällä siinä ilmaan ja palaamalla taakseen katsomatta
takaisin.[81] Käärmeen pistoon on käytetty sekä ihmisten että
eläinten lääkkeenä ristiin leikeltyjä kynsiä potilaalle sisällisesti
annettuna.[82]

Edellisissä taioissa on saanut ilmaisunsa eräs yleinen
taikaopillinen perusajatus, tartunnan ja sairauden tyhjäksitekeminen
neutralisoimalla ne niiden todellisen tahi ajatellun alkulähteen
substanssin avulla ("mistä kipu, sieltä apu"). Kauempana
tutkimuksessamme saamme yksityiskohtaisemmin tutustna tähän
taikaprinsipiin.

Suomalaisten <i>nefarisessa</i> eli pahansuopaisessa magiassa kynnet ovat
yleisenä välikappaleena. Alistamalla ne määrätyu taikamenetelmän
alaisiksi aiheutetaan kynsien omistajalle sen mukaisia seurauksia,
millaista menetelmää kulloinkin on sovellettu. Venäjän Karjalassa
ihminen "pilataan kitumaan", s.o. hänelle aiheutetaan salaperäinen
hivuttava sairaus ja kuihtuminen ottamalla ruumiin kynsiä sekä
vahingoitettavan ihmisen kynnenpalasia ja panemalla ne elävän
käärmeen suuhun. Käärmeen suu sidotaan punaisella langalla kiinni ja
käärme pannaan umpinaiseen astiaan ja annetaan kitua siinä kunnes
kuolee. Sitten se haudataan leppäarkussa hautuumaahan. Tästä on
seurauksena ihmisen kuolema; jos taas käärmeen pää päästetään irti ja
käärme nakataan metsään, ihminen elää kauemmin, mutta kuolee lopulta
kuitenkin.[83]

Avioliittotavoissa noudatetuissa taioissa tavataan kynnet
taikatoimien joukossa, joiden tarkoituksena on taata johto-
tahi vaikutusvalta avioliitossa toiselle tahi toiselle
naimisiinjoutuvista. Tämän saavuttaa morsian siten, että leikkaa
vihille mentäessä sulhaseltaan kynsiä, panee ne sukkaansa ja sanoo:
"Kynnet lymässä."[84]

Nämä taiat, kuuluen suureen yleisryhmään, kuvastavat yksilön
riippuvaisuutta hänen ruumiillisen olemuksensa osasista ja liittyvät
siihen suureen taikaryhmään, jossa taikavaikutuksia aiheutetaan
ihmisille ja eläimillekin näiden organismin osasten ja eritteiden
välityksellä.

<i>Lasten kynsien</i> suhteen noudatetut määräykset ja tavat muodostavat
suomalaisten taikakäsityksissä erikoisen ryhmänsä. Yleinen sääntö
on ollut, ettei lapsen kynsiä ole saanut lyhentää leikkaamalla
vaan puremalla. Pohjois-Karjalassa ei puhumattomalta lapselta saa
leikata kynsiä, vaan äidin on pureskelemalla ne lyhennettävä; muutoin
lapsesta tulee rosvo.[85] Venäjän Karjalassa oli näin meneteltävä
siihen saakka, kunnes lapsi itse kykenee leikkaamaan kyntensä.[86]
Sodankylässä on meneteltävä samoin.[87] Pohjoispohjanmaalla ei lapsen
kynsiä koskaan saanut leikata, ennenkuin se oli oppinut puhumaan.[88]
Erään tiedon mukaan koskee tämä kielto lapsen <i>ensimäisiä
kynsiä</i>,[89] ja Venäjän Karjalaa koskevan tiedonannon mukaan kesti se
siihen saakka, kunnes lapsi oli tullut vuoden vanhaksi. Jos kynsiä
tätä ennen leikkaamalla lyhennetään, lapsesta tulee varas.[90]

Samantapaista kieltoa ovat tšeremissit noudattaneet.[91] Venäläisillä
samat määräykset näyttävät olevan yleisiä. Tulan läänissä lapsen
kynsiä, enempää kuin hiuksiakaan, ei saa leikata ennen vuoden
ikää.[92] Samaan aikamäärään ulottuu kielto Jaroslavin läänin
Posehonin piirissä. Jos lapsen kynnet ovat liian pitkät, ne
pureskelemalla lyhennetään.[93] Toisen samaa paikkakuntaa koskevan
tiedon mukaan kestää kynsien leikkuukielto täälläkin vuoden; jos
lapsen kynsiä ensimäisenä ikävuotena leikkaamalla lyhennetään, siitä
tulee varas.[94]

Suomessa ja Venäjällä esiintyvien käsitysten yksityiskohtaiset
yhtäläisyydet ja se seikka, että suomalaiset luulot näyttävät
esiintyvän rajoitetulla, Venäjän Karjalaan liittyvällä alueella,
aiheuttavat otaksumaan, että ne olisivat meille idästäpäin
kulkeutuneet. Tämän yhteydessä ou kuitenkin otettava huomioon, että
tämäntapaiset luulot ovat levinneet laajalti muidenkin Europan
kansojen keskuuteen. Yleisenä sääntönä on, ettei lapsen kynsiä tule
leikata ensimäisenä ikävuotena, vaan -- jos niiden lyhentäminen on
välttämätöntä -- äidiu tahi hoitajan on pnrtava ne poikki. Eräillä
Aasian ja Amerikan kansoilla tämä kielto saattaa olla voimassa
kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen saakka.[95]




II. Hiukset y.m. ihmisruumiin karvat.


Hiuksista ja parrasta olevat kieltomääräykset ja varotoimenpiteet
muistuttavat useassa suhteessa kynsiin kohdistuvia. Venäjän
Karjalassa ollaan erikoisen tarkkoja partakarvojen suhteen. Parrasta
irtautuvat karvat työnnetään kauluksen kautta ihon ja paidan väliin,
josta ne saavat tippua lattialle.[96] Partakarvoja ei mielellään ole
leikattu, vaan on parranajoa aina pidetty syntinä, ja vielä nytkin
se käsitetään synniksi. Jos partakarva putoaa, ei sitä saa heittää
lattialle, vaan on se pantava kauluksen alitse "sisälöh", s.o. ihoa
vasten poveen. Jos karva joutuu hukkaan, on se synti.[97] Toisessa
tiedossa sanotaan, että jos toiselta leikkaa partakarvan pois, on se
samaa jos leikkaisi pään, tulee yhtä suuri synti.[98]

Syrjäneillä kohdistuvat tällaiset käsitykset sekä partaan että
hiuksiin. Monet syrjäneistä eivät ollenkaan salli leikata hiuksiaan
ja partaansa.[99]

Näissä tapauksissa partaan ja hiuksiin kohdistuva taikauskoinen
käsitys jo sellaisenaan kuvastaa niiden perustana olevaa ajatusta:
partakarvojen tahi hiusten ei saa antaa joutua hukkaan tahi vierasten
ihmisten käsiin.

Eräissä toisissa tavoissa ja luuloissa tämä käsitys havaitaan vielä
selvempänä. Jos Birskin piirin tšeremissit ajavat hiuksensa ja
partansa vieraiden ihmisten luona, he kokoavat karvat viimeistä
myöten, vievät kotiansa ja polttavat. Vieraiden ihmisten luo
ei niitä saa jättää sen vuoksi, että ne siellä voidaan tallata
jalkojen alle, ja siitä olisi seurauksena päänkivistys tahi järjen
menettäminen.[100] Kertšemin syrjänit (ovat "vanhauskoisia") nielevät
leivän kanssa satunnaisesti irtautuneen hiuksen.[101] Leikatut
hiukset syrjänit heittävät uuniin ja polttavat.[102] Voguleista
kerrotaan, etteivät he koskaan heitä leikatutta hiuksia hukkaau, vaan
säilyttävät ne jossakin suojaisessa paikassa.[103]

Suomalaisista ja virolaisista on myös joukko tietoja, joiden mukaan
ieikatuiden hiusten suhteen on noudatettu eräitä sääntöjä ja
varotoimenpiteitä. Sananlasku: "Vaimon tukka valkeaan, miehen tukka
tuuleen" on eri toisintoina laajalti tunnettu Suomessa ja Venäjän
Karjalassa.[104]

Näiden tapojen syistä ja määräysten rikkomisen seurauksista annetaan
useammanlaatuisia selityksiä. Pohjois-Pohjanmaalla poltetaan
vaimon hiukset pelosta, että eräs hyönteinen, "hapsinkatkiainen"
(<i>tipula</i>), voisi päästä niihin käsiksi, josta päänkivistys olisi
seurauksena.[105] Savossa tukan kanssa näin meneteltäessä se paremmin
kasvaa.[106] Etelä-Hämeessä se samaten kasvaa entistä paremmin ja
säilyttää entisen kiiltonsa ja värinsä.[107] Venäjän Karjalassa
annetaan vertauskuvallinen selitys: tukka edustaa "tuumia", järkeä.
Miehen järkeä tarvitaan laajoilla matkoilla, siksi tukka on
heitettävä tuuleen, naiseu järkeä tarvitaan parhaastaan kodissa.[108]

Nämä selitykset kuvastavat ilmeisesti sekundäristä käsitystapaa ja
ovat syntyneet sen jälkeen, kuin varsinainen alkukäsitys hiusten ja
karvojen huolettoman poisheittämisen seurauksista on joko kadonnut
tahi hämmentynyt, mutta tapa sellaisenaan jatkanut olemassaoloaan.
Näiden ohella ilmoitetaan hiusten suhteen noudatettaville tavoille
toisiakin syitä, jotka selvemmin vastaavat alkuperäisiä käsityksiä.
Suomessa on yleisesti levinnyt luulo, että hiusten joutumisesta
määrättyihin paikkoihin ja joko määrätynlaisen tahi tuntemattoman
kohtalon alaiseksi koituu ihmiselle senrauksia, jotka yleensä ovat
vahingollisia. Varsinkin pelätään lintujen tahi hiirien pääsevän
niihin käsiksi ja vievän pesäänsä, mistä on hiusten entiselle
omistajalle seurauksena alinomainen päänkivistys, hivuttava tauti,
n.s. "kituminen", pään rupeutuminen, hyönteisten ilmestyminen päähän
j.n.e.[109]

Paikoitellen tämä pelko erityisesti kohdistuu naisten hiuksiin, joita
siitä syystä ei saa heittää ulos eikä polttaa.[110] Joskus luullaan
hiusten linnunpesään joutumisen aiheuttavan vastaavalle henkilölle
mielipuolisuuden,[111] toisinaan varotaan määrätyitä lintuja: varista
ja harakkaa.[112]

Muutamissa tapauksissa pelko hiusten tuuliajolle joutumisesta
on johtanut toisenluontoisiin toimenpiteisiin. Sekä miehen että
naisen tukka oli polttamalla hävitettävä. "Parempi tukka tulessa
kuin tuulessa", sanottiin.[113] Tahi ei miehen hiuksia saatukaan
viedä tuuleen, vaan ne oli jollakin selvemmin tajuttavalla tavalla
talletettava: joko kaivettava maahan,[114] piilotettava salvoimen
väliin[115] tahi oven päälle vuorilaudan taa.[116] Viimeisessä
tapauksessa määräys koskee erikoisesti miehen hiuksia. Uudeltamaalta
olevan tiedon mukaan on vastoin yleistä sääntöä "miehen tukka tuuleen
j.n.e." varottava päästämästä niitä tuuliajolle. Jos vie miehen
hiukset ulos tuuleen, tulee päänkipua, jos naisen hiukset, tulee tämä
mielenvikaiseksi.[117]

Niiden säännösten, joita virolaiset ovat noudattaneet leikatuiden
hiusten suhteen, huomataan olevan yleensä samoja kuin
suomalais-karjalaisten. Wiedemann kertoo uskotun, että kammatessa
kampaan tahi sukaan jääneiden hiusten joutumisesta jalkoihin
oli ihmiselle seurauksena pään hiusten menetys.[118] Hiusten
suoranaista hävittämistä eivät virolaiset, kuten suomalaiset ja
karjalaiset, ole käsittäneet suoranaiseksi varotoimenpiteeksi, vaan
ovat ajatelleet siitä koituvan vahinkoa. Kammatessa ja sukiessa
irtautuneita hiuksia ei ole ollut lupa jättää tuulen huostaan,
viskata maahan eikä polttaa: kussakin tapauksissa olisi seurauksena
ankara päänkivistys.[119] Samoin käy, jos linnut saavat viedä niitä
pesäänsä,[120] Hiukset oli sen vuoksi pantava varmaan säilöön. Ne
koottiin huolellisesti ja pistettiin joko seinänrakoihin tahi sitä
varten erikoisesti kaivettuihin reikiin. Wirumaalla suittaessa
lähteneet hiukset samasta syystä haudattiin aidan pylvään alle.[121]

Samalle menettelytavalle annetaan siis yleensä eri merkitys riippueu
siitä, käsitetäänkö se jossakin tapauksessa varotoimenpiteeksi vai
ajatellaanko sen kautta hiusten joutuvan sellaisen käsittelyn tahi
kohtalon alaiseksi, josta saattaisi koitua vahinkoa ja ikävyyttä
asianomaiselle henkilölle. Näin on tuuleen heittäminen ja polttaminen
toisessa tapauksessa käsitetty varotoimenpiteeksi, toisessa
jälkimäisen luontoiseksi, hiusten omistajalle vahinkoa aiheuttavaksi.
Kummassakin tapauksessa ilmenee niiden yhteydessä pelko näiden
ihmisorganismin osien joutumisesta tuuliajolle ja tuntemattomalle
kohtalolle alttiiksi.

Samalla kuvastavat nämä käsitykset hiusten entisen omistajan
riippuvaisuussuhdetta näistä hänen ruumiillisen olemuksensa osasista.
Sitä mukaa, millaisen käsittelyn alaiseksi ne kulloinkin joutuvat,
ihminen saa tuntea määrättyjä, etupäässä vahingollisia vaikutuksia
ruumiissansa. Vaikutukset kohdistuvat etupäässä siihen ruumiinosaan,
johon hiukset kuuluvat (päänkipu, mielenvikaisuus, hiusten menetys
j.n.е.). Tässä tapaamme erään maagillisen ajatustavan, joka
monien muiden rinnalla käsittelynalaisen aiheen alalla esiintyy
useinkin vallitsevana. Se ilmenee käsityksenä, jonka mukaan
jokainen ihmisorganismin erillinenkin osa ja substanssi yleensä,
määrätynlaisen käsittelyn tahi kohtalon alaiseksi joutuessaan,
aiheuttaa sille yksilölle, josta se on peräisin, vaikutuksia, jotka
laadultaan ovat suhteessa siihen käsittelyyn tahi kohtaloon, minkä
alaisena se on ollut. Nämä vaikutukset saattavat paikallistuakin
ruumiin osiin sitä mukaa, mistä ruumiin osasta osanen on lähtöisin.

Toiselta puolen tämä taikaopillinen perusajatus perustun käsitykseen
siitä sympatetisesta siteestä, jonka ajatellaan vallitsevan
ihmisen ja hänen ruumiillisen olemuksensa osasten välillä,
toiselta, vaikutuksen laatuun nähden, <i>homeopatiseen</i> ajatustapaan
(määrätynlaatuinen ruumiillisen substanssin käsittely tahi kohtalo
aiheuttaa ihmiselle itselleen samanlaatuisia vaikutuksia). Vielä
saattaa homeopatisen käsityksen ohella olla huomattavissa myöskin
<i>symbolinen l. mimetinen</i> ajatustapa, joka perustuu käsite- tahi
kielellisiin aualogioiliin. Nämä ajatustavat esiintyvät yhdessä esim.
siinä venäjän-karjalaisessa uskomuksessa, että se, jonka tuulessa
kammatuita hiuksia on joutunut tuulessa vaivaiskoivuun, joutuu
iäksensä vaivaiseksi.[122]

Yleisinhimillisiin käsityksiin perustuen ovat suomalaiskansojen
hiuksiin kohdistuvat tavat ja uskomukset useimmilta kohdiltaan
pukeutuneet samoihin muotoihin kuin lukuisten muiden läheisempien
ja etäisempien kansojen. Puhumattakaan samasta perusajatuksesta
lähteneestä pyrkimyksestä eri menettelytavoilla suojata hiuksia
joutumasta sellaisen kohtalon alaiseksi, että siitä aiheutuisi
ihmiselle vahinkoa, läheistä yksityiskohtienkin vastaavaisuutta on
havaittavissa. Silmäiltäköön tässä aluksi vastaavia seikkoja eräiden
tutkimuksenalaisten kansojen lähinten naapurien keskuudessa.

Isovenäläiset käsittävät leikatuiden hiusten tuleen joutumisen
aiheuttavan päänkivistystä.[123] Valkovenäläinen luulo kieltää
heittämästä hukkaan sukiessa irtautuneita tahi leikatuita hiuksia.
Jos ne joutuvat hiiren tahi linnun pesään, on siitä seurauksena
päänkivistys ja hilseen muodostuminen päähän, vähintäänkin siksi
aikaa, jonka hiukset ovat pesässä. Samoin käy, jos hiukset
heitetään uuniin. Parasta on asettaa sukiessa irtautuneet hiukset
seinänrakoihin pirtin sisäpuolelle.[124]

Ruotsissa on hiuksia kammattaessa tahi suittaessa pidetty tarkkaa
huolta siitä, että kaikki hiukset on saatu talteen. Niihin
hengäistään tahi puhalletaan ennenkuin ne heitetään pois; muutoin
menee pää pilalle, jos hiiret tahi linnut saavat tehdä niistä pesiä
itselleen.[125]

Suomen ruotsalaisten on ollut kiellettyä polttaa tahi heittää ulos
leikatuita hiuksia pelosta, että linnut saavat niistä rakentaa
pesänsä, mistä olisi ihmiselle seurauksena onnettomuutta, päänkipua
j.n.e.[126] Hiukset on piilotettava jonkin kiven alle, jossa ne
rauhassa saavat mädätä.[127]

Saksassa ei kammatuita tahi leikatuita hiuksia saa heittää ikkunan
ulkopuolelle, muutoin saadaan päänkivistystä (Mark, Schlesia) ja
noitavaimot voivat jotenkin käyttää niitä ihmisen vahingoksi (Hessen,
Wf., Tyroli) tahi tehdä niistä "Hagelsteine" (Tyroli). Niitä ei ole
heitettävä tuleen, muuten hiusten kasvu hidastua (Schlesia), ei
myöskään niitä pidä heittää semmoisenaan pois, sillä jos niitä linnut
käyttäisivät pesänsä rakentamiseen, saisi ihminen päänkivistystä
(Schlesia, Wetterau, Wf., Tyroli). Hiukset on sen vuoksi asetettava
piilossa oleviin rakoihin tahi haudattava.[128]

Samoin paikoitellen Englannissa. Sussexin talonpojat eivät salli
ainoatakaan hiustansa heitettävän huolimattomasti pois, muuten
lintu löytää ne ja vie pesäänsä, mistä hiusten omistajalle olisi
seurauksena päänkipu siihen saakka, kunnes hiukset ovat hävinneet.
Jos taasen sammakko saisi neidon palmikkohiuksia huostaansa, tuntisi
hän kylmyyttä päässänsä niin kauan kuin tämä eläin pitää hiuksia
suussansa. Norjassa varotaan samaten sammakkoa; hiusten joutumisesta
sen huostaan olisi seurauksena järjen menetys. Pohjois-Amerikan
Atlannin puolisissa valtioissa poltetaan suittaessa lähteneet
hiukset pelosta, että lintu vie ne pesäänsä tahi helvettiin,
jolloin omistajan olisi pakko mennä perässä ja etsiä ne takaisin.
Tonavanmaiden mustalaiset pelkäävät hekin linnun käyttävän hiuksia
pesänsä rakentamiseen, mistä päänkipu olisi seurauksena.[129]

Pelko hiusten joutumisesta linnun huostaan ja pesään näyttää
Suomessa esiintyvän Pohjanmaalta Uudellemaalle ja Etelä-Hämeeseen
sekä Venäjän Karjalassa. Niinhyvin Suomessa kuin muuallakin on tämä
vain yksi, joskin yleisin ja useimmin esiintyvä selitys hiusten
hukkaan heittämisen seurauksista. Se näyttää liittyvän samanlaisiin
uskomuksiin idässä ja lännessä. Lienee kuitenkin tarpeetonta
olettaa suomalaisten käsitysten olevan ainakaan suoranaista lainaa
kummaltakaan taholta. Samalta alkeelliselta yleisinhimilliseltä
pohjalta lähtien on luulo hiusten hukkaan joutumisen vaarallisuudesta
saattanut suomalaisillakin kansoilla pukeutua samanlaisiin muotoihin
kuin monilukuisilla muilla kansoilla.

Virolaisista kerrotaan, että leikatut hiukset oli säilytettävä ja.
pantava kuolleen kanssa arkkuun, jotta hänellä ylösnousemuksessa
olisi kaikki tallella.[130] Saratovin läänin Saratovin piirin
ersäläisillä on ollut sama tapa. Vanhaan aikaan ihminen kokosi koko
elämänsä ajan hiuksiansa. Kuoltua asetettiin ne hänen kanssansa
hautaan. Muutamat tekevät näin vielä nykyäänkin.[131] Vogulit ovat
polttaneet linnun pyrstösulassa ei ainoastaan vainajan kynnet vaan
myös hiuksia, jotta tämän olisi mahdollista kulkea manalan tulisten
jokien yli ja kiivetä korkeille vuorille.[132] Novitskijn kuvauksessa
ostjakeista seitsentoistasataluvun alkupuolelta kerrotaan näiden
surunsa osoitukseksi repineon hiuksiansa ja raapineen kasvojansa
verille asti. Veren tahraamat hiukset he heittivät kuolleen
päälle.[133] Kuollutta hautaan valmistettaessa pohjois-ostjakeilla
joku syrjäinen henkilö leikkaa vähän suortuvia vainajan tukasta.[134]

Näiden tapojen suhteen herättää mielenkiintoa ennen kaikkea kysymys,
minkä käsitysten voimasta vainajille pantiin mukaan hiuksia
ja kynsiä. Aikaisemmasta tiedetään, että kynsiin samaten kuin
hiuksiinkin kohdistuvat luulot yleensä ovat yhtyneet monenlaisiin
mytologisiin käsityksiin. Näistä näyttää kynsien mukaanpano
vainajalle eräiden suomensukuisten kansojen ja venäläisten tavoissa
olevan yhteydessä käsityksen kanssa manalan vuorelle kiipeämisestä.

Eräät seikat oikeuttavat päättämään, että hiustenkin mukaanpanoon
ainakin määrätyissä tapauksissa on vaikuttanut ajatus niiden
tarpeellisuudesta manalan vaikeuksista suoriuduttaessa. Manalan silta
käsitetään joskus oljenkorren vahvuiseksi tahi hiuksen hienoksi.[135]
Vähävenäläiset luulevat taivaaseen noustavan tikapuita, jotka erään
tiedon mukaan kumminkin olisivat kynsistä tehtävät.[136] Hiukset ja
kynnet mainitaan taivaaseen nousun välikappaleina muhamettilaisten
ja kiinalaisten uskomuksissa.[137] Tšeremissit ovat panneet
vainajan vaatteiden taskuun vähän silkkiä, jotta vainaja saattaisi
silkkilankaa myöten, ikäänkuin nuoran avulla, kiivetä ylös haudasta
ja helvetistä. He panevat arkkuun myös rihmakerän.[138]

Vainajalle ovat näinmuodoin muun muassa hiukset tarpeellisia manalan
vaikeuksien voittamiseksi. Tapa panna kuolleen mukaan hiuksia saattaa
siis yhtyä tämänlaatuisiin käsityksiin manalan joen yli kulusta sekä
haudasta taivaaseen nousemiseen.

Samalla on vielä huomioon otettava luulo, että hiuksista on toisessa
elämässä ja viimeisellä tuomiolla tehtävä tili tahi on niiden oltava
vainajalla silloin tallella; näistä luuloista on edellä kynsistä
puhuttaessa ollut nähtävänä lukuisia esimerkkejä.[139]

Näiden näkökohtien ohella on muitakin otettava huomioon. Alkeellisen
ajatustavan mukaan yhdyssuhde ihmisen ja hänen ruumiillisen
olemuksensa erillisten osasten välillä saatetaan ajatella jatkuvaksi
kuoleman jälkeenkin. Tähän katsoen voitiin pitää tarpeellisena
asettaa säilöön pannut kynnet ja hiukset vainajien mukaan, sillä
vainajan kuolemanjälkeinen olemus oli riippuvaisuudessa näistä,
toisin sanoen, vainajan haudantakainen haamu oli harhaileva näiden
hänen ruumiillisen minänsä osien ympärillä. Jälkeenjääneiden kannalta
tämä ei ole suinkaan ollut suotavaa, sillä siitä on ajateltu koituvan
ikävyyksiä ja haittaa, Eräiden suomalaiskansojen hautausmenoissa on
runsaasti varokeinoja, jotka alkuaan nähtävästi ovat tarkoitetut
karkoittamaan vainajaa, s.o. vainajan sieluhaamua, jolle on vaikeaa
erota maanpäällisistä oloistaan, ja ehkäisemään sitä niin toimimasta,
että siitä voisi olla vahinkoa ja haittaa eläville.[140]

Tällainen ajatus ilmenee selvänä m.m. juutalaisten käsityksissä
leikatuista kynsistä. Kuolleiden kynnet leikataan ja pannaan pussissa
arkkuun päänalaisen viereeu, muutoin ne ruumiissa kasvettuaan
tunkeutuisivat ihoon, mistä koituisi onnettomuutta perheelle. Elävien
leikatut kynnet on poltettava tahi haudattava; jos ne säilyvät
ihmisen kuoleman jälkeen, alkaa hänen sielunsa harhailla niiden
ympärillä siihen saakka kunnes ne mätänevät.[141] Haudattaessa
pannaan ruumiin mukana arkkuun muitakin vainajan organismin erinneitä
osia. Korealaiset asettavat ruumisarkun nurkkiin pusseja, joissa on
leikatut kynnet ja hiukset sekä vainajalta hänen elämänsä aikana
lähteneet hampaat.[142] Näiden tapojen perustana on hyvin saattanut
olla viimeksi puheenaollut käsitys.

Paitsi mytologisiin käsityksiin pelko hiusten hukkaan joutumisesta
on ensi sijassa osoittanut perustuvansa luuloon hiusten omistajaa
uhkaavasta vaarasta, vahingosta ja ikävyydestä. Nämä käsitykset ovat
toisinaan saaneet ilmausmuodokseen kieltomääräyksiä, joiden tarkoitus
sellaisenaan näyttää epäselvältä. Näin on esim. asianlaita partaan,
partakarvoihin ja joskus hiusten leikkaamiseen nähden karjalaisten
uskomuksissa. Ne ilmenevät täällä jonkunlaisen syntikäsityksen
yhteydessä ja koskemattomuusvaatimuksena ja muistuttavat niitä
pyhyys- ja epäpyhyyskäsitteitä kieltomääräyksineen, joita
tavallisesti ilmaistaan yhteisnimityksellä <i>tabu</i>.

Partaa ja hiuksia lukuunottamatta näitä kieltomääräyksiä Karjalassa
kohdistuu neidon palmikkoon. Siihen koskeminen on kiellettyä ja
sitä pidetään jonkinlaisena neidon kunnian ja neitseellisyyden
asuinsijana. Ei palmikkonauhaankaan syrjäisen ole lupa koskea.
Jos joku pahansuopa saa vetää neidon palmikon kätensä läpi, neito
menettää onnensa naima-asioissa.[143]

Näissä tapauksissa varovaisuustoimenpiteet ja kiellot eivät kohdistu
hiuksiin irrallisina, vaan niihin niiden luonnollisessa olotilassa.
Näidenkin lähtökohtana on saattanut olla pelko hiusten joutumisesta
sellaisen kohtalon alaiseksi, josta aiheutuisi vahinkoa tahi
ikävyyttä ihmiselle. Kun tämä käsitys on käynyt epämääräiseksi ja
hämmentynyt, ovat varotoimenpiteetkin alkaneet ilmetä tällaisissa
muodoissa. Samalla ovat tällaiset kiellot ja varotoimenpiteet selviä
esimerkkejä personallisesta tabusta, pyhyydestä ja koskemattomuudesta.

Palmikosta ja palmikkonauhasta puhuttaessa neitsyyden asuinsijana
ja vertauskuvana muistettakoon, että tämä käsitys on yleinen
venäläisillä ja heiltä lainautunut mordvalaisille. Se ilmautuu
varsinkin näiden kansojen häämenoissa ja häärunoudessa.

Tähän saakka tarkasteltujen seikkojen ohella on hiuksilla ja
ihmisruumiin karvoilla erittäin laaja käytäntö suomensukuisten
kansojen <i>уksitуistaikuudessa</i>. Hiukset ja karvat ovat tällä
alalla monenlaatuisten maagillisten ajatustapojen yhteydessä
erilaisten tarkoitusperien välikappaleina niinhyvin aktivisessa kuin
passivisessa taikuudessa. Näistä tarkasteltakoon aluksi hiusten ja
ruumiin karvojen käytäntöä niissä taioissa, joiden tarkoituksena on
hankkia <i>myötäkäymistä ja onnea avioliittoasioissa</i> kiinnittämällä
määrätyt henkilöt keskenään tahi joku tunnettu henkilö joihinkin
tuntemattomiin lemmen siteellä, s.o. <i>lemmennostotaioissa</i>.

Yksinkertaisimmin saavutetaan tämä tarkoitus hankkimalla sen henkilön
hiuksia, jota tahdotaan itseensä kiinnittää, ja kantamalla niitä
luonansa. Venäjän Karjalassa voi tytön lemmen saada kohtaansa
nousemaan leikkaamalla salaa hänen palmikkonsa latvoja ja kantamalla
niitä aina taskussaan tahi jossakin vaatteissaan.[144] Useimmiten
on kuitenkin ajatus lemmen siteen aikaansaamisesta hiusten
avulla, vaatien silminnähtävämpiä ja tajuttavampia toimenpiteitä,
pukeutunut havainnollisempaan muotoon. Useimmissa tapauksissa on
tätä tarkoitusta varten taikatoimen alainen henkilö eli taiottava
tavalla tahi toisella saatettava välittömään ja mahdollisimman
intimiin yhteyteen näiden taikavälineiden kanssa. Tämä saavutetaan
tavallisimmin saattamalla taiottava jossakin muodossa -- harvoin
vapaaehtoisesti ja tietensä, useimmiten salaisesti, itsetiedottomasti
-- sisäisesti tahi ulkonaisesti vastaan ottamaan näitä sen yksilön
organismin osia, johon hänet taian avulla tahdotaan kiinnittää. Se
saattaa tapahtua jonkunmoisen lahjan muodossa, esim. ottamalla kolme
hiussuortuvaa, kolme tinanappia, yhtä monta pennin rahaa, jotka
asetetaan rahapussiin tahi nenäliinaan. Tämä pannaan sellaiseen
paikkaan, jossa se vähintään kolmen vuorokauden sisällä joutuu sille,
jolle se on aiottu. Jos poika käyttää näitä tavaroita hyväkseen, on
taialla tarkoitettu vaikutus, jos hän vihastuu pakettiin, raukeaa
taika tyhjään.[145]

Yleisintä näissä taioissa on kuitenkin pyrkimys saada taiottava
jossakin muodossa sisällisesti nauttimaan hiuksia tahi karvoja. Tämä
pyrkimys on johtanut useammanlaatuisiin menetelmiin. Tavallisimpia
niistä on se, että sen henkilön hiuksia tahi karvoja, joka haluaa,
toista itseensä taialla sitoa, leivotaan johonkin syötävään
aineeseen, joka koetetaan syöttää taiottavalle (<i>karvakaku,
kiimakakku</i>). Vaikutuksen vahventamiseksi tällainen kakku leivotaan
joskus reiden päällä.[146] Sama tarkoitus saavutetaan luonnollisesti
antamalla hiuksia tahi karvoja taiottavalle juomassa. Tällöinkin
voidaan taikaa vahvistaa jollakin lisämenettelyllä, esim. saattamalla
taikaväline ensiksi eräiden ihmisruumiin eritteiden yhteyteen.
1600-luvulla syytettiin erästä tyttöä Kokemäellä siitä, että hän
taikuuden avulla oli koettanut hankkia itselleen miehen. Hän oli
ottanut yhdeksän hiuskarvaa, pitänyt niitä kolmena peräkkäin
seuraavana pyhäpäivänä vasemman kainalonsa alla kirkossa, liuottanut
niitä kolme yötä viinassa, kuljettanut viinan kolme kertaa vasemman
reitensä ympäri ja antanut sen nuoren miehen juotavaksi.[147]

Toisinaan hiukset poltetaan ja tuhka annetaan juomassa
taiottavalle.[148]

Lemmennostoon kelpaavat muutkin ihmisruumiin karvat. Kylmenevää
rakkautta voidaan kiihoittaa ottamalla "rakkaudesta palavan" ihosta
karvoja, leikkaamalla ne hienoksi ja antamalla kylmäsydämisen nauttia
viinan kanssa.[149] Erittäinkin näyttävät eräiden ruumiinosien
karvat, kuten <i>pudenda</i>- ja kainalokuoppakarvat, olleen käytettyjä
lemmenjuomissa.

Tällaiseu juoman valmistusmenetelmät saattavat olla sangen
vaihtelevia, riippuen m.m. siitä, miten kehittynyttä, ja kuinka
paljon erilaisilla lisätaioilla vahvistettua taikamenetelmää siinä
sovelletaan. Esim.: karvat (luvultaan 9) leikataan -- veitsellä,
jonka tekijää ei kukaan tiedä -- poikki (9 kohdalta) ja annetaan
juomassa (joka ensin kaadetaan kolme kertaa kupparin sarven läpi)
taivutettavalle.[150] Tahi poltetaan karvat ja annetaan juomassa
tuhkana asianomaiselle.[151]

Kehittyneimmissä taikamenetelmissä karvat otetaan useammasta
(tavallisesti kolmesta) ruumiinosasta ja sekoitetaan muiden
taika-aineiden, kuten veren (taikojan vasemman käden nimettömästä),
yölepakon veren, porttonaisen maidon kanssa taikajuomaksi.[152]

Virolaiset ovat lemmennostotarkoituksiin käyttäneet ihmisruumiin
karvoja. Boecler-Kreutzwaldin mukaan tarvitsi tätä varten vain
riistää karva "määrätystä ruumiinosasta" ja antaa se leivässä tahi
ruoassa pojalle tahi ommella se hänen alusvaatteisiinsa.[153]
Wiedemannin kuvaus osoittaa virolaisten yksityiskohtaisesti
noudattaneen samoja menetelmiä kuin suomalaiset. Keitettiin
kainalonaluskarvoja ja annettiin seitsemän tippaa tästä sille
naiselle, jonka rakkautta tavoiteltiin. Tahi liotettiin kainalonalus-
ja pudendakarvoja hiessä ja leivottiin ne leipätaikinan kanssa,
säädytöntä laulua laulaen kakuksi (<i>karwa-kakk l. karwa-kõk</i>).[154]

Myöhäisempää aikaa koskevissa tiedoissa pään hiukset ja
kainalonalusen karvat ovat välikappaleina virolaisissa
lemmennostotaioissa.[155]

Nämä taikamenetelmät perustuvat mahdollisimman havainnolliseen
metodiin. Hiukset ja karvat pyritään tavalla tahi toisella saattamaan
välittömään fyysilliseen yhteyteen taiottavan kanssa. Näiden ohella
hiuksia käytetään välineinä homeopatiseen ajatustapaan perustuvissa
suomalaisissa lemmennostotaioissa, Esim.: tyttö ottaa pojan päästä
hiuksia, polttaa niitä pannulla, panee siihen lisäksi viinaa ja
loitsii:

    "Pala tuli, pala pakla,
    Pala nuoren miehen mieli
    Kekäleenä keikkumaan,
    Taklana takitsemaan.
    Ja nuoren miehen mieli palamaan,
    Kuin tämä viina palaa ja kyttöö."[156]

Ajatus, että määrätty toiminta <i>ex opere operato</i> aiheuttaa
samanlaatuisen vaikutuksen siinä, johon taika kohdistuu, on tässä,
käyttämällä välikappaleena tahi ikäänkuin johtolankana taiottavan
oman ruumiillisen olemuksen ainesta, koettanut päästä päämääräänsä,
aiheuttaa lemmen poltetta. Eri aineiden tuli tätä vaikutusta vielä
vahventaa.

Läheltä samantapaisessa käytännössä kuin lemmennostotaioissa ovat
hiukset ja karvat niissä taikatoimissa, joiden tarkoituksena
on hankkia avioliitossa jommallekummalle puolelle johto- tahi
määräysvalta tahikka uudelleen rakentaa huonoa aviosuhdetta. Vaimo
voi hankkia vaikutusvallan mieheensä käyttelemällä miehen hiuksia
<i>in pudendis</i>, kaatamalla viinaa päälle ja polttamalla ne hopearahan
päällä.[157] Molempien puolten ruumiillisen substanssin yhtymisen
homeopatiseen käsitykseen perustuvan käsittelyn kautta ajatellaan
tässä johtavan tarkoitettuun tulokseen.

Erilaisilla lisätoimilla voitiin näitäkin taikatoimia vahvistaa.
Näissä lisätoimissa on havaittavissa pyrkimys tehdä taikojan ja
taiottavan välinen substantialinen yhteys mahdollisimman lujaksi ja
läheiseksi. Taikavälineellä tahdotaan ikäänkuin sekoittaa molempien
fyysillineu olemus toisiinsa. Otettakoon näistä muutama esimerkki.
Ynseää ja toraista miestänsä vaimo suostutteli ottamalla miehen
päästä kolme hiussuortuvaa, kiertämällä ne kolme kertaa hänen
ympärinsä, ja polttamalla tuhaksi, joka sekoitetaan veteen. Tätä
vettä ottaa vaimo miehen kotia tullessa suuhunsa ja pitää sitä siinä
siksi, kunnes mies ehtii käydä levolle. Näin tuli tehdä yhdeksän
iltaa perätysten.[158]

Valta voidaan mieheltä anastaa myös käsittelemällä miehen hiuksia
kuvaannolliseen parallellismiin nojautuvan menettelyn mukaan.
Vaimo leikkaa miehensä hiuksia ja pitää niitä sukassaan vasemman
kantapäänsä alla.[159]

Avioliittotavoissa sisältävät vihkimiseen liittyvät taiat hiuksilla
taikomista tarkoituksella synnyttää rakkautta naimisiin joutuvien
välille. Tätä varten morsian kampaa ennen vihillemenoa sulhasen
ja oman päänsä, panee sukaan jääneet hiukset tallelle, loikkaa
jalkainsa välitse paitansa takapuoleisesta helmasta palan, johon
käärii hiukset, ja asettaa käärön sulhasen kaulahuivin väliin
vihkimatkalle.[160] Vahvistavana lisätaikana on tässä menetelmässä
toisen kontrahentin vaatekappaleen käyttö, mikä sellaisenaan jo
palvelee taikuudessa samaa tarkoitusperää.

Uskottoman miehensä saattaa vaimo kiintymään itseensä karvojen avulla
yksinkertaisella analogiseen käsitystapaan perustuvalla menettelyllä.
Hänen tarvitsee tätä varten vain sitoa omia karvojansa mieheensä
jollakin langalla.[161]

Lemmennosto- ja avioliittotaioissa hiuksia ja karvoja käytetään myös
päinvastaiseen tarkoitukseen, s.o. rakkauden sidettä hävittämään ja
lemmen poltetta haihduttamaan. Taikamenetelmää on tällöin tietysti
vastaavasti muutettava. Seuraavassa esitettäköön huomattavimmat
kohdat tästä taikaryhmästä.

Jos tahdotaan joku kylmentää sulhaselleen (morsiamelleen),
otetaan hänen hiuksiaan, kiedotaan yhdeksän eri kiven ympärille,
heitetään kaivoon ja sanotaan heitettäessä: "Sinun pitää tulla
niin kylmäksi N. N:lle kuin tuo vesi on noille kiville!"[162]
Teknilliseltä rakenteeltaan ja ajatussisällöltään tämä taika on
selvä vastine aikaisemmille homeopatiseen ajatukseen perustuville
lemmennostotaioille. Hiusten omistaja tuntee samanlaista kylmyyttä,
ei tosin suorastaan fyysillisesti vaan tunteissaan, jommoista
hiusten, hänen ruumiillisen olemuksensa osien, kylmässä kaivossa
ajatellaan tuntevan.

Sama tulos saavutetaan ottamalla molempien rakastavien hiuksia,
sekoittamalla ruumiin vasemmassa jalassa olleesta sukasta otettuun
untuvaan ja asettamalla sellaisten puiden väliin, jotka nitisevät
metsässä.[163] -- Muodollisesti tämä taika näyttää kuuluvan erääseen
toiseen suureen ryhmään, n.s. pahansuopaisiin taikoihin eli niihin,
joiden tarkoituksena on jotenkin vahingoittaa taiottavaa.

Lemmen pauloista voitiin joku vapauttaa vielä siten, että otettiin
molempien [rakastavien] hiuksia ja poltettuna sekoitettiin veteen,
joka heitettiin sen päälle, jota tahdottiin vaivasta vapauttaa.
Kun tämä säikähtyen heräsi, hän alkoi vierautua lemmentuskansa
esineestä.[164] Sama saavutettiin myös siten, että rakkauden
pauloihin kietoutunut leikkasi nukkuessa salaa rakastettunsa hiuksia,
hakkasi ne hienoksi, poltti ja söi tuhan.[165]

Näissä taioissa on ollut vallitsevana se taikaopillinen perusajatus,
jonka mukaan taikavaikutuksia, taikomalla aiheutettua ja muutenkin
aiheutunutta sairautta, kipua tahi vahinkoa pyritään parantamaan ja
tekemään tyhjäksi niiden ajatellun alkulähteen avulla, toisin sanoen,
asettumalla jollakin tavoin substantialiseen yhteyteen taian eli
pahan aiheuttajan kanssa.

Tätä valaisee hyvin m.m. seuraava hiustaika. Jos joku noituu toisen
lapsen itkemään, se lakkaa itkemästä vasta sitten, kun saadaan
hiuksia sen päästä, joka lapsen on noitunut, ja syötetään ne hiukset
maidon kanssa lapselle.[166]

Hiusten avulla taikomalla ovat myöskin liiviläiset aikaan saaneet
kielteisiä vaikutuksia avioliittoasioissa. Neitonen taiottiin
sellaiseksi, ettei hän päässyt naimisiin, vetämällä hänen
huomaamattaan pois solki, jolla hän edestä on kiinnittänyt paitansa,
sekä kolme hiusta juurineeu, jotka viimeksimainitut kiedottiin
neulaan ja pistettiin jossakin pohjoiseen päin olevassa kulmauksessa
talon luona ensimäisen aidanpaalun alle. Samalla loitsittiin: "Niin
kauvan kuin tämä tässä on, elköön tyttöä kosittako." Jos löydetään
tieltä hevosenkenkä, jossa on naula jäljellä, voidaan tällä naulalla
suorittaa sama kuin neulalla. Samoin, jos nuo kolme hiusta kiedotaan
vanhan, rikkaläjälle heitetyn luudan ympärille, tämä viedään
tienhaaraan ja sanotaan samat sanat.[167]

Muutamat viimeksi puheeuaolleista taioista kuuluvat osaksi niihin,
joiden avulla aikaan saatetaan taiottavalle vahinkoa ja pahaa,
siis <i>nefarisen</i> taikuuden alalle. Tämänlaatuisten taikatoimien
välikappaleena ovatkin hiukset saaneet laajimman käytännön
suomalaisten taikuudessa ja muidenkin suomensukuisten kansojen
magiassa.

Esim. syrjänit harjoittavat tätä lajia taikuutta. Juuri sen estämistä
ja siltä suojelemista tarkoittavat useimmat syijänien noudattamat
hiuksiin samaten kuin kynsiinkin kohdistuvat varotoimenpiteet.[168]
Hiuksien kautta voidaan toiselle ihmiselle aiheuttaa sairautta
homeopatiseen käsitykseen perustuvalla menettelyllä, esim.
saattamalla taiottavan hiukset mätänemään.[169] Suomalais-karjalainen
taika-aineisto sisältää erittäin suuren määrän sellaisia taikoja,
joissa hiusten avulla aiheutetaan ihmiselle pahhaa. Seuraavassa
esitettäköön tämän taikuuden lajin pääasiallisimmat ilmenemismuodot.

Savossa ja Karjalassa pahansuovat panivat ruumiin mukana hautaan
m.m. vihamiestensä hiuksia, josta oli seurauksena, että "kalma"
alkoi näitä kiusata.[170] Tätä taikaa voidaan verrata aikaisemmin
puheenaolleeseen tapaan panna vainajalle mukaan hänen leikatut
hiuksensa ja kyntensä: molemmissa syntyy hiusten välityksellä
määrätynlainen suhde henkimaailmaan. Taikana on viimeksimainittu
yksinkertainen. Hiukset, jouduttuaan välittömään yhteyteen kuolemaa
ympäröivän maailman kanssa, saattavat omistajansa kuoleman voimien
vaikutuksen alaiseksi.

Useimmiten ei kuitenkaan tyydytä näin yksinkertaisiin
menettelytapoihin. Varsinkin suomalaisten mielikuvitus on maagillisen
ajattelutavan ja taikateknikan alalla keksinyt mitä erilaisimpia
ja kehittyneimpiä menettelytapoja aiheuttaakseen vihamiehelleen
onnettomuutta m.m. hänen hiustensa välityksellä.

Yleisimpänä päämääränä on tässä n.s. "kitumaan pilaaminen",
s.o. vihamiehen saattaminen taikomalla hiljaisesti edistyvän,
salaperäisen, hivuttavan sairaloisuuden tilaan. Sovelletusta
menetelmästä riippuen saattaa tämä tila olla lievempää laatua ja vain
jonkun ajan kestävä, mutta se voi myös päättyä taiotun täydelliseen
tuhoon, kuolemaan, mielipuolisuuteen j.n.e. Tätä paitsi voidaan
hiuksien avulla taikomalla aiheuttaa myöskin selvästi määriteltyjä
sairauksia ja taudin tiloja.

Yksinkertaisimmin aikaan saadaan tällainen taikuuden tila toiselle
ihmiselle panemalla hänen hiuksiaan kitisevään puuhun, s.o. metsässä
kahteen toisiaan vastaan hankautuvaan puuhun, paremmin vielä,
näiden puiden väliin.[171] Hiukset on saatava vihamieheltä salaa ja
taikatointa voidaan vahvistaa vastaavalla loitsulla, esim.

kankaalla."[172] /p

Myös voidaan hiukset asettaa kituvan, s.o. huonosti ja sairaloisesti
kasvavan puun rakoon. Ihminen kitui silloin niin kauan kuin
puukin.[173] Tahi naulataan uhrin hiuksia ja hikistä vaatetta
leppänauloilla tällaiseen puuhun samalla sanoen: "Kidu niinkuin tuo
puu, valita niinkuin tuo puu!"[174]

Nämä yksinkertaiset taikamuodot saattavat saada ympärilleen joukon
vahvistavia lisätaikoja. Esim.: On kierrettävä yhdeksästi sormensa
ympärille taiottavan hiuksista saatua suortuvaa, jossa on kolme
yhdeksää (=3x9) suortuvaa (hiusta?). Nämä viedään torstaina metsään
ja lyödään kituvan lehtipuun halkeamaan ja isketään lujasti tulppa
päälle. Silloin alkaa heti ahdistaa sitä, jonka päästä hiukset on
otettu.[175] Jos taas kammattaessa irtautuneita toisen ihmisen
hiuksia viedään sellaisten puiden väliin, jotka "niuskuttavat"
(antavat tuulessa kitisevän äänen), tulee tuolle ihmiselle päänsärkyä
tahi hän tulee "huupaksi", heikkopäiseksi.[176]

Paitsi tätä taikaryhmää, voidaan useita muita taikamenettelyjä
käyttämällä hiusten avulla aiheuttaa onnettomuutta vihamiehelleen.
Sangen yleistä on, että hiukset eri menettelytapojen avulla saatetaan
veden yhteyteen, virtaan, puroon, kaivoon, umpilampiin j.n.e. Esim.:
Hiuksia pannaan sellaisen kalan suuhun, joka kulkee pohjoiseen päin
juoksevassa purossa,[177] tahi leppäpalikkaan käärittynä juoksevaan
virtaan.[178] Tahi varastetaan vihamiehen päästä hiuksia, tehdään
lepästä arkku, pannaan hiukset arkussa pieneen leppäiseen venheeseen,
joka purjetuulella päästetään järvelle.[179]

Vielä kehittyneemmistä tähän ryhmään kuuluvista taioista mainittakoon
seuraava: Etsitään yksikatainen[180] pihlaja sellaisesta paikasta,
jonka päälle muista puista ei ole vettä tahi lunta karissut. Se
halaistaan veitsettä keskeltä, ja tähän rakoon pannaan sen henkilön
hiuksia, joka aiotaan saada kitumaan, kääritään kiinni punaisella
langalla ja pannaan umpilampiin.[181] Tätä taikaa voidaan vahvistaa
panemalla hiukset kuolleen tiaisen suuhun ja sitomalla se kuolleen
hevosen jouhilla kiinni.[182]

Hiuksia käytetään välineenä sangen usein taioissa, joiden
tarkoituksena on saattaa uhrinsa mielipuoleksi. Tämä saavutetaan m.m.
panemalla taiottavan hiuksia kirkonkellon ikeeseen ja menemällä itse
pois niin kauaksi, ettei kuule kellon ääntä sinä päivänä.[183] Tahi
pannaan taiottavan hiuksia mielipuolena knolleen arkkuun tahikka
kiedotaan niitä koskessa seisovaan keppiin loitsien:

    "Kuin tämä varpa järisöö,
    niin hänkin järisköön."[184]

Sama aikaan saadaan vielä ottamalla kolme yhdeksää uhrin hiuksia,
yksikantaisesta lepästä pintalastu ja käärimällä hiukset tähän
lastuun. Lastun päätä halaistaan, hiusten nenät pannaan rakoseen
ja koko laitos kosken kiven alle. Tällöin alkaa vesihiisi vaivata
hiusten omistajaa ja hän tulee heikkomieliseksi.[185] Saattaakseen
uhrinsa hiusten välityksellä nimenomaan kosken voimien ja väen
avulla mielipuoleksi pahansuopa saattaa menetellä vieläkin
perinpohjaisemmin. Haetaan kohisevan kosken keskeltä pitkänsoikea
kivi ja hankitaan taiottavan päästä juurineen nyhdettyjä hiuksia.
Hiusten juuripuoli asetetaan kiveä vastaan ja ne kierretään kiven
ympäri. Sitten hiukset sidotaan lujasti langalla kiinni ja kivi
viedään illalla auringon laskun jälkeen järveen tahi jokeen ja
viskataan olan yli veteen.[186]

Mielenvikaisuutta aiheuttavien, nimenomaan hiusten avulla
suoritettavien taikojen monilukuisuus on varmaankin selitettävissä
siten, että pidettäessä päätä järjen asuntona, juuri päästä
saadun ruumiillisen substanssin avulla ajateltiin ennen kaikkea
voitavan vaikuttaa järkeen. Tämän taikaryhmän runsaasta ja
mielenkiintoisesta sarjasta tarkasteltakoon vielä muutamia, koska ne
taikatekniiliseltäkin kaunalta ovat kehittyneimpiä ja monien muiden
rinnalla sangen selväpiirteisiä.

Toinen ihminen voidaau saada hiljalleen menettämään järkensä
käärimällä häneltä varastettuja hiuksia lujaan myttyyn ja panemalla
se alakiven, puoliksi maahan hautautuneen, liiknttamattomau kiven
alle.[187] Myös voidaan hiukset muiden taikaesineiden mukana panna
nmpilammista pyydetyn ahvenen vatsaan, joka vuorostaan pihlajaan
kiinnisidottuna pannaan virtaavaan veteen. Kolmen kuukauden kuluttua
tulee taian alainen mielipuoleksi.[188] Mielenvikaiseksi tehdään
myös varastamalla taiottavan päästä hiuksia ja naulaamalla ne
leppänauloilla myllyn vesirattaaseen. Kun mylly rupeaa pyörimään,
kadottaa hän heti järkensä.[189] Edelleen, ottamalla taiottavan
hiuksia ja kiertämällä hänet niillä; jollei häntä itseään voida
kiertää, kierretään kolmasti se huone, jossa hän on, ja naulataan
hiukset leppänauloilla saman henkilön asuinhuoneen seinään
ulkopuolelle, tahikka -- mikä on vielä parempi -- makuuvuoteen
alle.[190] Vielä saatetaan ottaa kuolleen päästä hiuksia, polttaa ue
ja antaa karret viinan seassa jollekin, mistä tälle on seurauksena
mielipuolisuus.[191]

Erikoisista hiusten avulla aiheutettavista sairauksista on mainittava
kaatumatauti. Se synnytetään naulaamalla hiuksia kirkonkellon
kantaan.[192] tahi panemalla hiukset punaisella langalla sidottuina
hauin suuhun, joka lasketaan takaisin järveen.[193] Sammakon suuhun
pantuina ne aiheuttavat omistajalleen "pahan taudin".[194]

Paljaspäiseksi ja harmaapäiseksi voidaau joku saada ottamalla
haudasta paljaspäisen (harmaapäisen) hiuksia ja panemalla ne jonkun
pieluksiin. Jos taas hiukset otetaan täältä pois, poltetaan ja
pannaan kypenet koskeen, itse taikoja kuolee.[195]

Edellisiin lähiunä verrattavia ovat ne taiat, joissa varas hiuksista
taikomalla pakotetaan palauttamaan varastamansa. Tämä tapahtuu esim.,
jos pannaan sen hiuksia, jota varkaaksi luullaan, muurahaispesään
ja lisäksi nalleja, ruutia, tamman luita ja viinapullo. Samalla on
loitsittava: "Jos olet osallinen tähän (varastus)työhön, niin anna
asiasi toteutua!" Jos luultu on syyllinen, muurahaispesä paukahtaa ja
varas tuo sitten tavarat takaisin.[196] Myös voidaau hiusten avulla
saada selville, kuka oman talon väestä on varas, nimittäin ottamalla
jokaisen päästä hiuskarva ja asettamalla ne almanakan päälle. Sen
hius, joka on varas, käyristelee almanakan päällä.[197]

Teknillisessä suhteessa on näille taioille sukua virolaisessa sadussa
"Pikjalg, Osawkäp ja Terawsilm"[198] tavattava kertomus linnuksi
muuttautuneesta ja häkkiin joutuneesta varkaasta. "Teräväsilmä" sai
käsiinsä varkaan partakarvoja ja alkoi kärventää niitä tulessa.
Silloin tuli linnulle hirveä hätä. Se parkui surkeasti ja tuskissaan
hakkasi itseään, kunnes vihdoin oli pakotettu ilmaisemaan oikean
itsensä ja ottamaan ihmismuotonsa.

Näiden taikatoimien psykologinen perusta on useimmissa tapauksissa
hyvin selväpiirteinen. Niissä on läpikäyvänä homeopatiuen
ajatustapa, joka esim. niissä taioissa, joissa taiottavalle
aiheutetaan hivuttava sairaudentila kiinnittämällä hänen hiuksiansa
kitisevään, toista vasten hankautuvaau tahi kitukasvuiseen puuhun,
on pukeutunut yksinkertaisiksi idea-assosiationeiksi. Teknilliset
keinot saattavat olla vaihtelevia, ja kehittyneemmissä taioissa
liittyy päämotivin ympärille vahvistavia sivutoimia, jotka ovat
lähtöisin joko samasta ajatuspiiristä tahi nojautuvat kuvaannollisiin
parallelleihin. Hiusten kiinnittämisen kituvaan puuhun ajateltiin
aiheuttavan samanlaisen näivettymisen tilan hiusten omistajassa,
samalla kuin puun salaperäinen ja surkeaääninen kitinä sen toista
vastaan hankautuessa loihti esiin mielikuvan sairauden käsissä
vaikertelevasta ihmisestä yhtyen vielä mielikuvaan, miten taian
uhri hivuttavan taudin käsissä hieroutui ja kului rikki kuten hänen
hiuksensa puiden välissä.[199]

Tarkasteltuihin taikoihin liittyy usein mytologista ainesta. Hiusten
paneminen kuolleen arkkuun, ruumiin mukana hautaan sekä kuolleen
hiusten käyttäminen nojautunee ainakin määrätyissä tapauksissa
ajatukseen kuoleman yhteydessä olevien henkiolentojen eli yleensä
kaikkea kuoleman ja kuoleman kanssa yhteydessä olevaa ympäröivän
"kalman" ja "kalman väen" palvelukseen ottamisesta. Edellä on
jo viitattu siihen, että suuressa osassa tätä taikaryhmää taian
suorituksen tahi siihen muuten liittyvänä paikallisuutena sekä
taikavälineiden ottopaikkana on koski, järvi, puro t.m.s. Samoin on
asianlaita useissa muissa taikaryhmissä. Joskus taiassa nimenomaan
ilmaistaan haettavan avuksi näissä paikoissa asuvia henkiolentoja,
veden väkeä ja vesihiittä. Tämä henkimaailmaan kääntyvä käsitystapa
on siis erikoisesti huomioon otettava varsinkin niiden taikojen
tarkastelussa, joissa taian suoritus tapahtuu esim. kirkkomaalla
tahi joissa yleensä pyritään pääsemään yhteyteen kuoleman kanssa
kosketuksiin joutuneiden esineiden tahi siihen jotenkin muuten
yhtyvien seikkojen kanssa.

Kuitenkaan ei näitäkään taikoja ole selitettävä yksinomaan tältä
kannalta. Niissä on huomioon otettava useissa tapauksissa suoranainen
homeopatinen käsitys. Saattamalla joku ruumiillisen substanssin
välityksellä yhteyteen jonkin kanssa, mikä ympäröi kuolemaa, on
voitu ajatella suorastaan aiheutettavan samanlaatuista tilaa
taiottavassa.[200]

Selvä homeopatinen ajatus on havaittavissa muun ohella niissä
taioissa, joissa hiukset mielipuolisuuden tahi kaatumataudin
aikaansaamiseksi pannaan kivessä tahi kepissä koskeen. Kosken
kuohunta ja myllerrys, siinä hiuksineen seisovan kepin väriseminen
oli omiansa aiheuttamaan samanlaista myllerrystä ja kuohuntaa sekä
siitä johtuvaa sekaannusta taiottavan järjessä. Samanlainen selvä,
yksinkertaiseen idea-assosiationiin perustuva parallellismi esiintyy
järjen sekaannuttamisessa sitomalla hiuksia myllyn vesirattaaseen.
Umpilampi kuuluu taasen niihin taikateknillisiiu yksityispiirteisiin,
joissa -- samaten kuin liikkumattoman maakiven käyttämisessä,
sitomisessa, naulaamisessa ja ahtaaseen paikkaan sulkemisessa -- on
kuvaannollistettu ajatus kahlehdittuna ja sidjettuna olosta, jonka
ajateltiin aiheuttavan lopulta tarkoitettuja tuloksia.

Mielenkiintoista on näiden taikatoimien yhteydessä todeta, miten
saman taikatoimen ajatellaan palvelevan eri tarkoitusperiä aina
sen mukaan, mikä taikaopillinen ajatussuunta kulloinkin sitä
suoritettaessa on voimakkaimpana ja selvimpänä vallinnut taian
suorittajan tietoisuudessa. Lemmennostotaikana ajatellaan hiusten
kirkonkellon kieleen kiinnitettyinä vievän hiusten omistajan mainetta
laajalle ja äänen avulla saattavan hänet lukemattomien naimisiin
kelpaavien yhteyteen. Pahansuopaisena taikana sama menettely
aiheutti hiusten omistajalle tuhon hiusten joutuessa mystillisessä
ympäristössään henkiolentojen yhteyteen ja kelloa soitettaessa rikki
hieroutuessa.

Lukuisat muut eri sivistysasteilla olevat kansat käyttävät hiuksia
taikavälineinä niinhyvin lemmennostotaioissa kuin pahansuopaisessa
magiassa. Teknillisessä suhteessa on näiden taikojen muoto yleensä
sama. Hiuksia pyritään antamaan taiottavalle joko luonnollisessa
muodossa, poltettuina tahi muuten valmistettuina, useimmiten ruoan
tahi juoman seassa. Riittävänä pidetään myös, jos hiuksia jotenkin
muuten voidaan saada taiottavan kanssa fyysilliseen yhteyteen, esim.
vaatteisiin kiinnittämällä.[201]

Mikäli saatetaan tehdä johtopäätöksiä painetnissa lähteissä
tavattavien Europan eri kansojen vastaavien taikojen ja suomalaisten
taikojen välillä, tämän taikuuden alan psykologinen perusta,
käsitys ihmisen riippuvaisuudesta ruumiin erotetuista osasista,
näyttäisi jälkimäisellä taholla ilmenevän paljon selvempänä kuin
edellisellä, missä se usein melkein kokonaan on hävinnyt tahi
sekautunut muihin taikaopillisiin ajatustapoihin. Näin on laita esim.
venäläisten taikojen. Niissä käytetään hiuksia m.m. pahansuopaisen
taikuuden välikappaleena, mutta menettelytapa on toinen. N.s.
pilauksen (<i>порча</i>) aikaansaamiseksi muurataan taiottavan hiuksia
uuninpiippuun, kiinnitetään tuntemattomien lintujen höyhenten
kanssa patjoihin, heitetään uuniin, asetetaan tuvan seinän alle
tahi haudataan portin alle.[202] Lääkintätarkoituksessa sairaan
hiuksia ja kynsiä pannaan haapaan kaivettuun reikään, joka tulpalla
suljetaan.[203] Kuumetaudissa naulataan niitä haapanaulalla seinään
tahi oveen, sairaan pituuden ylettyville kaivettuun reikään.[204]

Viimeksimainituissa taikatoimissa vallitsevana ajatuksena on
sairauden kahlehtiminen eli sitominen sairaan ihmisen organismin osan
tahi aineen välityksellä. Osa näistä menettelytavoista on samalla
sukua toiselle hyvin yleiselle taikamenettelylle, joka perustuu
ajatukseen tautien y.m. pahan siirtämisestä ihmisiin, eläimiin,
puihin j.n.е., käyttämällä välittävänä aineena joko parannettavan
henkilön ruumiillista substanssia yleensä tahi oletettua taudin
ainetta kipeästä ruumiin kohdasta.

Paitsi edellä tarkasteltuja suurempia taikaryhmiä, suomalaiset
ja karjalaiset ovat käyttäneet ihmisruumiin karvoja vielä
monen laatuisissa yksityisissä taioissa. Hyvän kalaonnen
hankkimiseksi käytetään naisen karvoja <i>ex pudendis</i> ongensiimaa
valmistettaessa.[205] Eräissä varaustaioissa ovat hiukset päässeet
käytäntöön. Näin esim. pahaa silmää vastaan sekä profylaktisesti
että terapisesti. Synnyttäjä pääsi silmäyksistä siten, että hänen
hiuksiansa poltettiin niin että haju levisi muiden nenään.[206]
Lapsi varataan silmänteiltä ottamalla kolmasti hiuksia äidin päästä,
leikkaamalla tilkku äidin paidan alasista ja panemalla hiukset siihen
käärittynä kapaloihin.[207] Kiroista päästettiin joku ottamalla salaa
potilaan hiuksia, pistämällä ne palavaan uuniin, samalla loitsien:
"Tuolla sun tuskasi palakoon, ulos piipusta pihalle."[208] Veren
juoksun pysähdyttämiscssä käytti loitsija omia hiuksiaan loitsun
ohella haavan tukkona.[209]

Parissa viimeksi esitetyssä taiassa, synnyttäjän vapauttamisessa
silmäyksistä ja kiroista päästämisessä kohtaamme jo ennen
puheenaolleen taikaopillisen perusajatuksen, jonka mukaan
taikavaikutusta on vastustettava saattamalla taiottu joitakin
välittäviä keinoja käyttämällä yhteyteen taikavaikutuksen aiheuttajan
tahi alkulähteen kanssa. Tämä perusajatus, jota saatamme nimittää
<i>neutralisointiprinsipiksi</i>, tavataan useammissakin hiusten avulla
suoritettavissa taioissa. Liiviläiset ovat sellaisissa sairauden
tapauksissa, joita otaksutaan noituudella aikaan saaduiksi,
hankkineet parannusta koettamalla saada selkoa taudin aiheuttajasta
ja hankkineet hänen ruumiistaan karvoja, joilla sairasta on
savustettu.[210]

Samalla tapaa koettavat esim. Indiau muhamettilaiset neutralisoida
taian vaikutusta hankkimalla taikojasta muutamia hiuksia ja rukoillen
manaamalla niitä.[211] Eräissä venäläisissä parannusmenetelmissä
havaitaan sama ajatus. Koiran puremaa parannetaan nauttimalla
sisällisesti purreen koiran karvojen tuhkaa tahi panemalla karvoja
haavan päälle.[212]

Taikakäsitysten ja -keinojen alalla alkeellinen ajatustapa ei
useinkaan tee erotusta ihmisen ja eläinten välillä. Ruumiilliseen
substanssiin perustuvissa suomalaisissa taioissa onkin eläinten
organismin osilla sama käytäntö ja merkitys kuin ihmisen. Vaikka
tämä puoli ei varsinaisesti knulukaan tutkimuksemme alaan, ei
liene perusteetonta sitä lyhimmiten kosketella, koskapa täällä on
tavattavissa useita huvittavia yhtymäkohtia edellisen kanssa.

Niissä eläimiin kohdistuvissa taioissa, joissa karvoja käytetään
taikomisvälineeuä, on useimmissa johtavana ajatuksena yhteyden
luominen eläimen ja ihmisen, eläimen ja sen kotipaikan tahi eri
eläin yksilöiden välille karjassa. Erittäin runsaasta suomalaisesta
taika-aineistosta otettakoon moniaita esimerkkejä.

Koira saadaan hyviu pysymään kotona kiinnittämällä se karvojen avulla
taloon. Tätä varten otetaan muutamia karvoja koiran hännästä ja
lyödään ne kiinni seinän rakoon.[213] Tahi otetaan hännän nenästä
karvoja ja etujaloista kynnen nenät ja naulataan ne leppänaulalla
tuvan peräseinään.[214] Samoin saatiin lehmät kiinnitetyksi
olinpaikkaansa. Karja saatiin tulemaan hyvin kotiin panemalla
keväällä lehmän karvoja navetan nurkan väliin.[215] Samaa tarkoitusta
varten otettiin joka lehmän kyljestä karvoja, tehtiin niistä
paljaan polven päällä pallo, kaivettiin kellokkaan kohdalle reikä,
pantiin pallo siihen ja lyötiin naula päälle. Lisäksi otti emäntä
kellokkaan kellon, heitteli sillä vettä ympäri navettaa ja sanoi:
"Pysykää yhdessä."[216] Erään toisinnon mukaan leikattiin jokaisen
lehmän hännän nenästä karvoja ja pantiin kunkin lehmän "kynsipalkin"
alle. Näin tehden löysi lehmä partensa paremmin.[217] Karjataioissa
valmistetaan samantapaisia "karvakakkuja" kuin lemmennostossa.
Saadakseen muut lehmät seuraamaan kellolehmää, emäntä leikkaa
niistä jokaisesta karvoja ja syöttää ne leivän sisään leivottuna
kellokkaalle.[218] Lehmät saatiin pysymään yhdessä ja tulemaan kotiin
myös siten, että tehtiin vapunpäivänä taikinasta kyrsä, pantiin
siihen jokaisesta lehmästä otettuja karvoja ja annettiin kaikille
lehmille.[219] Joku yksityinen eläin saatiin pysymään karjassa
antamalla sille keväällä ennen uloslaskemista leivänpalassa sen
karjan karvoja, johon se oli kuuluva.[220]

Tarkoituksiltaan ja teknillisiltä keinoiltaan ovat nämä eläin- ja
karjataiat hyvin selväpiirteisiä ja lähinnä lemmennostotaikoihin
verrattavia. Nämäkin saattavat olla joskus moninkertaistuneita
taikoja, kuten esim. se, jossa karvapallo seinään kiinnitettynä on
hiomassa yhteyttä jokaisen eläimen ja navetan välille ja kellosta
heitetty vesi kellokkaan kautta pitämässä karjaa koossa, jotapaitsi
karvapallon valmistamisella paljaan polven päällä vielä saattaa olla
tarkoituksena elukoiden kiinnittämiuen hoitajaansa.

Tämän pääasiallisen käytännön ohella tavataan eläinteu karvojen
käyttöä eräiden taikatapojen yhteydessä, esim. hautaustavoissa
jonkunmoisena <i>pars pro toto</i>-uhrina. Jottei kuollut veisi eläimiä
jälkeensä, otetaan jokaisesta kotielukasta karvoja, pannaan ne
ruumiin arkkuun samalla kuin ruumiskin ja lausutaan:

    "Tässä on perintö-osasi:
    elä enää muuta pyydä."[221]

Karjaonnen pidättämiseksi myyjän luona elukoita myötäessä otetaan
eläimen ristiluilta kolme kertaa karvoja ja sanotaan:

    "Onun minulle,
    tänne sukus ja syntys jää."[222]

Päinvastainen tarkoitus kuin edellä tarkastelluissa eläin- ja
karjataioissa, nimittäin eläimen villiinnyttäminen ja kodistaan
karkuun pakottaminen, saavutetaan panemalla jäniksen karvoja ja
hevosen kustakin jalasta otettuja "yösilmäkarvoja" sen vasempaan
korvaan.[223] Hyväksi juoksijaksi saadaan varsa antamalla sille
elävän suden karvoja; susi on päästettävä elävänä menemään.[224]
Vieraassa karjassa kulkijaksi voi lehmänsä laittaa ottamalla
vieraista lehmistä karvoja ja syöttämällä sille lehmälle, joka
tahdotaan toisen karjaan suostuttaa.[225]

Syrjänit käyttävät karjataioissa karvoja samanlaisiin
taikateknillisiin tarkoituksiin kuin suomalaiset. Lehmien laitumella
koossa pysyttämiseksi otetaan yhdestä lehmästä tukko karvoja
(mieluimmin rinnasta tahi sydämen kohdalta) ja ne annetaan leivän
kanssa muiden lehmien syödä.[226]

Useiden suomensukuisten kansojen taikaluuloissa ja taikakäytännössä
<i>lasten hiuksille ja karvoille</i> omistetaan eräitä erikoiskäsityksiä.
Suomessa hiuksia koskevat luulot ilmenevät osaksi samanlaatuisina
kieltoina kuin lasten kynsiinkin kohdistuvat. Lapsen hiuksia
ei johonkin määrättyyn ajankohtaan saakka ole saanut leikata.
Pohjanmaalla niitä, enempää kuin kynsiäkään, ei ole ollut lupa
leikata ennenkuiu lapsi on oppinut puhumaan.[227] Hämeessä on
kiellettyä leikata lasten, erittäinkin tyttöjen syntymähiuksia;
leikkaamisesta on seurauksena, etteivät hiukset koskaan kasva
tiheiksi.[228]

Myöskin lapsen hiusten kampaaminen ou kiellettyä. Suomessa on uskottu
lapsesta tulevan mykän, jos sen hiuksia kammataan ennenkuin se on
alkanut puhua.[229] Virolaiset eivät sui vuotta nuoremman lapsen
hiuksia pelosta, etteivät sen hiukset kasvaisi.[230]

Niittytšeremissit noudattavat samantapaisia sääntöjä. Kahtena
ensimäisenä vuotena lapsen hiuksia ei saa leikata; tämän säännön
rikkomisesta on seurauksena, että lapsi rupeaa kasvamaan
hitaasti.[231] Votjakit ovat samaten antaneet erikoisen merkityksen
ensimäiselle lapsen hiusten leikkaamiselle. Kun se ensi kerran
toimitetaan, ei hiuksia saa heittää pois, vaan on ne puhtaaseen
valkoiseen liinavaatteeseen käärittynä pantava arkkuun säilöön. Jos
ne heitetään hukkaan, lapsesta tulee tyhmähkö.[232]

Suomalaisista on olemassa XVIII vuosisadan lopulta oleva tieto,
jossa puhutaan tavasta ajella lasten päät aivan paljaiksi.[233]
Tällaisenaan tämä tieto ansaitsisi vähäistä mielenkiintoa, mutta
ottamalla se huomioon muiden lasten hiusten suhteen noudatettujen
tapojen yhteydessä ei voida kieltää, etteikö se saattaisi
sisältää viittausta erääseen huomattavaan tapaan, lapsen hiuksien
seremonialliseen leikkaamiseen. Lapsen hiusten määrättyyn ikään
ulottuva leikkaamiskielto sekä käsitykset siitä erikoisesta
merkityksestä, mikä niiden leikkaamisella yleensä luultiin olevan,
ovat nimittäin johtaneet siihen, että lapsen hiusten ensimäisestä
leikkaamisesta on monien kansojen tavoissa muodostunut määrätyitä
menoja noudattava seremoniallinen toimitus.

Tällaisen muodon ovat nämä käsitykset saaneet votjakkien tavoissa.
Kun votjakki haluaa tehdä läheistä tuttavuutta toisen kanssa, hän
koettaa sopia siitä, että heistä tulisi keskenään <i>orom</i> (ǒром). Se,
joka tahtoo hankkia itselleen orom'in, odottaa siksi, kunnes hänelle
syntyy lapsi, ja kutsuu silloin sen ihmisen, johon hän haluaa tulla
tällaiseen suhteeseen, luokseen vieraisiin. Kun tämä tulee, lapsen
isä asettaa peränurkkaan patjan, levittää patjalle hurstikankaan,
laskee sille lapsen ja hänen viereensä keritsimet. Samaan aikaan
aletaan valmistaa päivällistä, jona tarjotaan puuroa ja naudanlihaa.
Kun puuro on valmistunut, se pannaan kupissa pöydälle, kaadetaan
lasiin olutta ja kumyškaa; sitten vieras ottaa käteensä keritsimet,
leikkaa niillä kolmasti lapsen hiuksia ja sanoo: "Jumala suokoon
että hän (lapsi) pysyisi elossa ja olisi terve ja antakoon Jumala
meidän elää rauhassa ja sovussa kuolemaamme asti." Tämän jälkeen
hän ottaa käteensä valmistetun puuron sekä juomat ja pyhäinkuviin
katsoen rukoilee jumalaa. Rukous sisältää terveyden pyynnön lapselle
ja rauhallisen elon toivotuksia rukoileville. Rukouksen jälkeen
lapsi viedään pois, mutta itse käydään pöytään ja juhlitaan. Tästä
alkaen pitävät lapsen isä ja vieras toisiaan sukulaisina, kävelevät
juhlapäivinä yhdessä ja nimittävät toisiaan nimellä <i>orom</i>; näin
nimittävät heidän perheensä jäsenetkin toisiaan.[234]

Lasten karvoihin kohdistuvista taikakäsityksistä on vielä huomioon
otettava Suomessa ja Virossa tavattava luulo, että vastasyntyneessä
lapsessa on joitakin vahingollisia harjasmaisia karvoja, jotka on
poistettava. Tämä luulo yhtyy joskus niihin käsityksiin, jotka
velvoittavat naisen noudattamaan eräitä säännöksiä raskauden aikana.
Yhteys äidin ja hänen kohdussaan kehittyvän sikiön välillä ajatellaan
erittäin kiinteäksi, niin että äidin varomattomuudet aiheuttavat
vastaavia seurauksia jälkeläiselle. Suomessa luullaan monin paikoin
lapsen saavan ihoonsa joitakin harjasmaisia karvoja, syntyvän
harjaksisena, jos äiti raskauden aikana potkaisee sikaa,[235] syö
sianlihaa tahi yleensä paljon liharuokia.[236]

Samaten uskovat niittytšeremissit raskaasta naisesta: jos tämä
potkaisee sikaa, lapsi syntyy harjaksisena,[237] Sama luulo tavataan
liiviläisillä.[238]

Luulo vastasyntyneessä olevista karvoista esiintyy Suomessa
yleisenä myös edellä ilmaistusta syystä riippumattomana. Se yhtyy
käsitykseen jonkinmoisesta lapsen sairaloisuuden tilasta. Lapsi
itkee, on levoton, liikuttaa päätään, "kähertää" kovasti,[239]
hieroo selkäänsä,[240] ei makaa oikein vaan kiemurtelee ja
"rytisöö kuin sika".[241] Tahi on hänen äänensä käheä ja selkä
syyhyy.[242] Ulkoisena merkkinä tästä tilasta on se, että lasten
pinta on karkea[243] tahi on lapsen selässä, hartioilla ja siitä
alaspäin, hienoja karvoja, jotka kehittyvät harjaksiksi ja halkeavat
päästä,[244] Nämä harjakset pistelevät lasta aiheuttaen, ettei se
saa maata.[245] Erään tiedon mukaan kasvavat nämä sukaset lapsen
selkään kaksiviikkoisena.[246] Jollei lapsesta pienenä vihdota näitä
karvoja pois, niin ne hänen isommaksi tultuaan vaivaavat häntä
ihonäppyinä.[247]

Näitä karvoja poistetaan määrätyin keinoin. Tehdään joko
nisujauhoista,[248] hiivasta[249] tahi molemmista[250] tahikka
nisujauhoista ja siirapista,[251] jauhoista, hiivasta ja
siirapista[252] tahi vihdoin siirapista ja ohrajauhoista[253]
taikina, joka levitetään lapsen selkään ja joskus vanutetaan kädellä
selässä kahtaanne päin[254] tahi muuten hierotaan.[255] Taikinan tahi
voiteen päälle pannaan usein silkkihuivi ja sen päälle vielä joskus
liinainen vaate, tahi vedetään verkavaatteella pitkin lapsen selkää
saunassa, kun sitä ensin on hierottu vehnäjauhotaikinalla.[256]
Joskus nisujauhovelliin pannaan käytettä ja se hapatetaan.[257]
Voiteeseen käytetään myös äidin rintamaitoa.[258] Eräässä tiedossa
puhutaan, että lapsen selkä voidekäsittelyn jälkeen vielä
kammattiin.[259] Tämän käsittelyn kautta sanotaan lapsesta lähtevän
ikäänkuin harjaksia, joita saattaa nähdäkin.[260]

Virolaiset luulevat samaten kuin suomalaiset lapsessa olevan
harjaksia ja poistavat niitä samanlaisilla menettelytavoilla,
nimittäin voitelemalla lasta taikinalla, kapaloimalla sen vaatteeseen
ja vitsomalla.[261] Erään tiedon mukaan toimitetaan harjasten poisto
lapsen ollessa vuoden vanha tahi vanhempikin. Niiden katsotaan
hidastuttavan lapsen kasvamista, jonka vuoksi ne poistetaan.[262]

Eräät vanhemmat kirjallisuudessa esiintyvät virolaisia koskevat
tiedot antavat mielenkiintoisia viittauksia siihen, mitä harjaksilla
oikeastaau tarkoitettiin. Wiedemannin mukaan pitivät virolaiset
huolta, että lapsessa syntyältä olevat <i>emahiuksed eli titehiuksed</i>
huolellisesti poistettiin.[263] Äiti lypsää niille sitä varten
maitoaan ja kietoo lapsen pään liinaan, silloin ne helposti
lähtevät pois. Jos tämä jätetään tekemättä, lapsi saa myöhemmin
"pahan silmän", ja kaikki paha, mitä hän toisille toivottaa, on
toteutuva.[264] Tämän tiedon mukaan koski tapa siis syntymähiuksia
päässä. Toinen, Viron saaristoasukkaita koskeva, puhuu ihokarvoista.
Jollei lapsen ruumista peittäviä ihokarvoja ajoissa poisteta, ne
kasvavat sisäänpäin ja lapsi saa rintataudin. Sen vuoksi voidellaan
lapsi vehnäjauhoista ja hunajasta valmistetulla taikinalla, jolla
karvat saadaan poistumaan.[265]

Miten ovat selitettävissä nämä laajalle levinneinäkin verrattain
yhtenäisiä muotoja osoittavat taikaluulot? Eräs suomalainen
lastenlääkäri pitää mahdollisena, että pienokaisten ihossa on
joitakin näppyjä ja kovettumia, jotka voivat tuutua karheilta, ja
että käsitys "harjaksien" olemassaolosta aiheutuisi tästä.[266]

Ihonäpyt tuskin ovat voineet olla varsinaisena syynä ja perustana
luulolle lapsessa olevista vahingollisista karvoista. Ensiksikin on
vaikeata olettaa, että tuollainen syy olisi saattanut olla yleisen
ja laajalle levinneen taikauskoisten käsitysten ja tapojen sarjan
aiheuttajana. Mielestäni on näiden selittelyssä lähdettävä joltakin
muulta pohjalta kuin yksinkertaisesta tautiopillisesta syystä.

On muistettava, että ihossa oleviin karvoihin kohdistuvat luulot
ja tavat suurimmalta osaltaan ovat samoja kuin päässä oleviin
syntymähiuksiin nähden noudatetut, jotka taasen selvästi johtuvat
taikauskoisista luuloista. Käsitys muualla lapsen ruumiissa olevista
luulotelluista vahingollisista karvoista ei liene erotettavissa
edellisestä, vaan perustuu sekin samanlaatuisiin taikauskoisiin
alkuluuloihin. Tämän puolesta puhuu sekin, että ne muuallakin
esiintyvät toistensa yhteydessä.

Virolaisten tavoissa karvojen poistaminen kohdistuu nimenomaan
vastasyntyneen joko päässä tahi ihossa oleviin karvoihin eli
syntymäkarvoihin. Aikaisemmin puheenaollut suomalaisia koskeva
Acerbin tieto voisi hyvin tarkoittaa samaa. Suomessa viime aikoihin
saakka yleisenä säilynyt "harjasten" poistaminen ei siis saattane
olla erotettavissa luulosta vastasyntyneessä todellisuudessa olevien
karvojen poistamisen tarpeellisuudesta. Kuten yleensäkin, on
tässäkin itse tapa alkuperäisten käsitysten hämmennyttyä jatkanut
olemassaoloaan toisenlaisten taikaluulojen varassa.

Tämän kysymyksen selvittelyksi silmäiltäköön eräiden toisten kansojen
vastaavia käsityksiä ja tapoja, koska niissä on löydettävissä
runsaasti analogioita suomalaiskansojen tavoille.

Isovenäläiset noudattavat lasten hiusten suhteen sääntöä, joka
kieltää leikkaamasta niitä eunen vuoden ikää.[267] Liettualaiset
uskovat, että jos raskas vaimo potkaisee sikaa, syntyy karvainen
lapsi.[268] Novgorodin läänin venäläisillä on vastaava luulo.[269]
Myöskin lapsen "harjaksista" uskovat isovenäläiset samaa kuin
suomalaiset ja turvautuvat samanlaisiin keinoihin niiden
poistamiseksi. Samalla käsittävät hekin "harjasten" esiintymisen
sairaloisuuden tilaksi, joka saa nimityksensä sanasta <i>щетинка</i>,
harjas, tahi syyhyämistä merkitsevästä sanasta (<i>щекотунъ</i>). Sen
parantamiseksi ottaa äiti hyppysellisen jauhoja, sekoittaa, ne
rintamaitoonsa ja hieroo näin saadulla tahtaalla lapsen selkää.[270]
Tahi lasta voidellaan saunassa hunajalla[271] tahi hiivalla.[272]
Jos lapsi usein venytteleikse, hieroo selkäänsä, ja kiemurtelee,
vähävenäläiset päättävät sen selässä olevan sen eläimen karvoja
(koiran, kissan, sian), jota lapsen äiti on potkaissut raskaana
ollessaan. Nämä karvat on poistettava leivällä hieromalla. Tätä
varten taitetaan ensimäinen uunista otettu leipä ja sen pehmeästä
osasta pyöritetään pallo, jota sairaan lapsen selässä kieritetään
pitkin ja poikki. Toimituksen jälkeen asetetaan leipäpala portin
pylvään päälle tarkoituksessa, että linnut sen veisivät.[273]

Ulottamalla vertailu laajemmalle havaitaan ensiksikin, että lukuisat
kansat joko leikkaamalla tahi muuten -- samalla kuin toimitus
useinkin on muodostunut erikoiseksi seremoniaksi -- poistavat
äskensyntyneen lapsen hiukset. Tämä meno liittyy useimmiten
nimenantoon, mutta saattaa tapahtua myöhemminkin, siitä erilliseuä.
Erään Indian heimon nimenantotavoissa tuodaau esiin vesiastia,
ajellaan lapsen pää paljaaksi ja pannaan hiukset vesiastiaan.[274]
Etelä-lndian Todo-heimossa isä ajelee nimenannossa paljaaksi
keskiosan lapsen päätä.[275] Malajin niemimaan pakanallinen
Mantra-heimo noudattaa tapaa ajella paljaaksi lapsen pään muutama
päivä syntymisen jälkeen.[276] Eräät Afrikan heimot antavat
lapselle nimen 7-8 päivän vanhana; samalla ajellaan lapsen
pää.[277] Seitsemäntenä päivänä syntymisen jälkeen pidettävässä
nimenantojuhlassa japanilaiset ajelevat lapsen pään paljaaksi.[278]

Toisinaan, kuten esim. Kantonin maakunnan alkuasukkaiden keskuudessa,
nimenannossa <i>lapsen koko ruumis ajellaan paljaaksi</i>.[279] Joskus
poistetaan silmäripset.[280]

Hiusten leikkaaminen voidaan tämän ohella lykätä myöhäisempään
aikaan. Paikoitellen Saksassa luullaan, että jos lapsen hiuksia
kammataan sen ensimäisenä ikävuonna, lapsesta tulee huono-onninen,
tahi jos pojan hiuksia leikataan ennen tämän seitsemättä ikävuotta,
ei hänestä tule rohkea.[281] Nayerien, Malabarin sotilaskastin
keskuudessa leikattiin tyttöjen ja poikien hiukset vasta kolmantena
tahi viidentenä ikävuotena,[282] Vanhassa Iuca-valtakunnassa
leikattiin lapsilta kahden vuoden ikäisenä hiukset ja annettiin
samalla nimi.[283] Hindut eivät leikkaa lapsen hiuksia viiden
vuoden ikään saakka; sen ikäisenä viedään se <i>tirtha</i>'an (pyhään
kylpypaikkaan) tahi tavallisemmin <i>iwalamukhi</i>'in (paikkaan, jossa
tuli nousee maasta) ja siellä brahmani leikkaa hänen hiuksensa. Kun
poika on 8-12-vuotias, hänen päänsä ajellaan ja ylipappi opettaa
hänelle pyhät menot.[284]

Nämä esimerkit riittänevät osoittamaan, että erilaisten, kaukana
toisistaan asuvien kansojen lasten hiuksiin kohdistuvat taikauskoiset
käsitykset ja tavat toiselta puolen ilmenevät taipumuksena poistaa
vastasyntyneen pääkarvat sekä muut ruumiin karvat, toiselta kieltona
toimittaa hiusten leikkaamista aikaisimmassa nuoruudessa. Hiukset
on leikattava seremoniallista menoa noudattaen tahi jonkin muun
sentapaisen toimituksen yhteydessä.

Kaiken edelläesitetyn huomioon ottaen emme voi tulla muuhun
lopputulokseen, kuin että suomalaiskansojenkin vastaavien tapojen
varsinaisena lähtökohtana on ollut pyrkimys poistaa vastasyntyneessä
tahi pienessä lapsessa olevat, vahingollista taikavoimaa sisältävät
karvat. Mutta mistä johtuu käsitys lapsen hiusten ja karvojen
vahingollisesta taikatehosta?

Alhaiskultturisten ja luonnonkansojen käsityksissä ihminen
eräissä elämänsä tiloissa on erikoisesti alttiina kaikenlaisille
pahoille vaikutuksille ja samalla kertaa itse maagillisten
voimien valtaama. Tämän vuoksi on hänen itsensä noudatettava
ja muiden häneen nähden näinä aikoina sovellutettava erikoisia
varo- ja suojelustoimenpiteitä. Näitä tiloja on esim. naisen
raskauden ja synnyttämisen aika, sekä miehen että naisen elämä
avioliittoseremonioiden aikana ja varhaisin lapsuus syntymästä
alkaen. Näinä aikoina katsotaan ihmisen olevan erikoisten
suojelutoimenpiteiden tarpeessa, jotka saattavat olla joko ehkäisevää
laatua tahi tarkoittaa tämän vaaranalaisen tilan neutralisoimista
ja siihen yhtyvän taikaenergian hajoittamista. Naisen suhteen
raskauden aikana nämä toimenpiteet esiintyvät etupäässä lukemattomien
kieltomääräysten ja menettelyohjeiden muodossa, avioliittotavoissa
pesuina, puhdistuksina, snlhasen ja morsiamen eristämisenä
ympäristöstään peittämällä y.m.[285]

Lapsiin kohdistuvissa tavoissa käsitys tällaisesta vaaranalaisuuden
tilasta on pukeutunut m.m. yleiseen luuloon n.s. "vaihdokkaasta".
paholaisen oikean lapsen tilalle asettamasta epäsikiöstä sekä mitä
monilukuisimpiin varotoimenpiteisiin pesuineen, varoesineiden
käyttöineen j.n.e.

Tämän passivisen vaaranalaisuuden tilan ohella ajatellaan ihmisen
näissä kriitillisissä elämänkohdissaan saattavan olla myös
aktivisessa erikoistilassa (<i>tabu</i>), joka velvoittaa hänen itsensä
sekä toisten ihmisten hänen suhteensa noudattamaan määrättyjä
varotoimenpiteitä. Tällaisen taikatehon valtaaman ihmisen
ruumiillisen olemuksen osienkin ajatellaan sisältävän hänelle
itselleen tahi muille vaarallista taikavoimaa. Näin juuri nimenomaan
hiusten. Rottin saaren asukkaat <i>luulevat lapsen ensimäisten
hiusten ja karvojen olevan hänelle itselleen vaarallisia</i> ja niiden
poistamisen tarkoituksena on <i>tämän vaaran välttäminen</i>.[286]
Häämenoissa havaitaan useita hiuksiin kohdistuvia seremonioita,
m.m. snlhasen hiusten ajaminen, jotka nähtävästi liittyvät näihin
käsityksiin.[287]

Frazerin käsityksen mukaan lapsen hiuksiin kohdistuvien tapojen
perustaksi on katsottava juuri lapsen tabu-tilaa. Sen poistamiseksi
arvellaan lapsen ruumiillisen olemuksen osat, koska niihin on
ikäänkuin tarttunut tabutilan myrkkyä ja ne sellaisina ovat
vaarallisia. Samalla tavoin menetellään sellaisten esineiden, esim.
astioiden kanssa, jotka ovat olleet kosketuksissa tällaisessa tilassa
olevan henkilön kanssa: ne rikotaan ja hävitetään.[288]

Tarkastelumme on osoittanut, että suomalaiskansojen tavat ja
käsitykset lasten hiuksista ja karvoista oleellisimmalta osaltaan
liittyvät samantapaisiin yleismaailmallisiin uskomuksiin. Virolaisten
tavat ja luulot osoittavat selvästi karvojen poistamisen tarkoittavau
<i>lapsen päässä ja muualla ruumiissa olevia sуntуmäkarvoja</i>.
Näiden karvojen poiston laiminlyönnin nähdään taikakäsityksissä
aiheuttavan lapselle vahingollisia seurauksia, jotka ovat
samanluontoisia kuin liian aikaisin toimitetusta hiusten ja kynsien
leikkaamisesta johtuvat. Suomalainen ja venäläinen käsitys lapsen
harjaksista voinee tuskin olla muuta kuin yksi näiden taikaluulojen
ilmenemismuodoista, joista hyvin on myöskin voinut johtua hiusten
poisleikkaamisen lykkääminen määrättyyn ikään tahi aikaan. Näin
saattaisi se lähennellä niitä taikakäsityksiä, jotka velvoittavat
pyhyyden energialla varustettujen ihmisten, pappien, kuninkaiden ja
taikurien säilyttämään hiuksensa leikkaamattomina. Vogulien hius-
ja tukkalaitteeseen kohdistuvat tavat seremoniallisen surun aikana
johtunevat nekin käsityksistä surevan tabu-tilasta. Tunnettuahan
on, että suruseremonioiden aikana tämänlaatuisia kynsiin, hiuksiin,
astioihin y.m. kohdistuvia tapoja noudatetaan.[289]

Tällä en kuitenkaan tahdo sanoa, että puheenaolleeseen ryhmään
kuuluvat tavat ja taikakäsitykset olisivat selitettävät yksinomaan
tältä kannalta. Varsinkin myöhemmin, alkuperäisempien käsitysten
hämmennyttyä, on niihin saattanut liittyä vallan toisenlaisia
maagillisia mielikuvia. Ajateltakoon esim. kynsien ja hiusten
leikkaamista. Siinä ei saata olla kaukana mielikuva typistämisestä,
vähentämisestä, joka semmoisenaan saattaa olla vahingollista lapsen
kasvulle ja vaurastumiselle.

Puheenaollut vähävenäläinen tapa poistaa lapsen hiukset pehmeällä
leivällä ja jättää leipä lintujen vietäväksi puhuu selvästi
sen käsityksen puolesta, että hiusten ajateltiin sisältävän
vaaraatuottavaa voimaa tahi ainetta. Yleinen venäläisten ja eräiden
suomalaiskansojen (suomalaisten, syrjänien) noudattama tautien
parannuskeino ou taudin siirto toiseen ihmiseen, eläimeen j.n.e.
jonkin välittävän aineen välityksellä, esim. syöttämällä koiralle
leipää, jolla kipeää paikkaa on kosketeltu tahi hangattu.[290]

Votjakkien tavoissa, joissa lapsen hiusten leikkaaminen on
muodostunut seremonialliseksi toimitukseksi, on huomiolle pantava
hiusten leikkaajan ja sen perheen, johon lapsi kuuluu, joutuminen
ystävyys-. jopa sukulaissuhteeseen keskenään. Tämä suhde muistuttaa
toisaalta venäläistä ristivanhempien suhdetta ristilapseensa,
toisaalta samanlaatuisia ilmiöitä turkkilais-tatarilaisten ja eräiden
muiden muhamettilaisten kansojen tavoissa. Muhamettilaisten albanien
keskuudessa, jotka samaten suorittavat lapsen hiusten ensimäisen
leikkaamisen seremoniallisena toimituksena, tulee leikkaajasta
jonkinlainen risti-isä ja hän joutuu läheiseen suhteeseen
asianomaiseen perheeseen. Hän leikkaa <i>tonsuran</i> tapaan jonkun verran
lapsen hiuksia ja panee suortuvan rahojen keralla pussiin, jota
pidetään kolme päivää suljettuna. Tämän ajan loppuunkuluttua otetaan
rahat pois ja hiukset heitetään tuleen.[291] Muissakin perhejuhlissa,
esim. häissä, avustavat henkilöt voivat tulla samanlaiseen suhteeseen
perheeseen. Tällaisia seremoniallisia sukulaisia ovat tšeremissien ja
tšuvassien häämenojen <i>kiamatlek l. kiamat</i>-pariskunta ja tšuvassien
<i>hyjmatlyk l. hajmatlyh</i>. He joutuvat aviopariin lähes samanlaiseen
suhteeseen kuin vanhemmat ja heitä nimitetään isäksi ja äidiksi.[292]

Karjalaisten tavoissa ja taikaluuloissa tavattava parran pyhänä
pitäminen ja erikoinen vaarinpito partakarvoista sekä joissakin
tapauksissa huolenpito ja varonta hiusten suhteen yleensäkin
saattavat yhtyä niihin käsityksiin, jotka antavat pään karvoille,
etenkin hiuksille, inhimillisen elämän ja voiman tyyssijan tahi
lähteen merkityksen. Monet kansansadut asettavat ihmisen "sielun"
tahi voiman hänen hiuksiinsa: jos ne leikataan pois, ihminen kuolee
tahi käy heikoksi. Tämän uskon vuoksi esim. noitien päät ajeltiin
paljaaksi, ennenkuin heidät jätettiin kiduttajan käsiin.[293]
Ajateltakoon tässä, miten Simsonin voiman katsottiin asuvan hänen
hiuksissansa.

Edellisestä on muun ohella selvinnyt, että suomalais-virolaiset
ja venäläiset käsitykset lapselle vaarallisista harjaksista, jopa
niiden poistomenetelmätkin, osoitavat huomattavaa yksityiskohtaista
yhtäläisyyttä. Tämä oikeuttaisi päättämään, että näiden kansojen
välillä tässä suhteessa vallitsee jokin lähempi vuorosuhde, jolloin
lähinnä tietenkin on ajateltavissa venäläisten tapojen vaikutus
suomalaisvirolaisiin.




III. Synnytysjälkeiset ja napanuora.


Se yhteys, jonka ajatellaan vallitsevan ihmisen ja hänen ruumiillisen
olemuksensa osien välillä senkin jälkeen kuin fyysillinen yhdysside
niiden väliltä on loppunut, ilmenee synnytysjälkeisiin ja napanuoraan
kohdistuvissa käsityksissä mitä kiinteimpänä ja luonteenomaisimpana.
Monesti ne suorastaan identifioivat itseään lasta. Tämän ohella
synnytysjälkeiset ja napanuora ovat tavoissa ja taikauskoisissa
käsityksissä muihin organismin osasiin nähden erikoisasemassa siinä
suhteessa, että ne säilyttävät maagillisen siteensä kahtaalle, s.o.
sekä synnyttäjään että jälkeläiseen.

Suomessa <i>synnytysjälkeisten eli puhtiaisten</i>[294] suhteen on
noudatettu vaihtelevia menettelytapoja. Sodankylässä ne viedään
sellaiseen paikkaan, "johon ei päivä näe", jossa ei kukaan kulje,
koirat eikä muut.[295] Liperissä ne otettiin talteen, kuivattiin
uunilla, pantiin vaatepussiin ja siitä lapsen kehtoon pään alle.[296]
Jos Etelä-Hämeessä ne heti lapsen synnyttyä kaadetaan kumoon (aukko
alaspäin), ei vaimo enää saa lapsia.[297]

Erään tiedon mukaan vietiin synnyttäjän "veriset vuoteet" metsään,
samalla loitsien:

    "Tuua biiestä patoo
    Helvetistä [kattilata]
    Jolla verta keitetään."

Näin menetellen lapsesta tuli hyvin luonnokas ihminen, niin ettei
minkäänlaiset noidat pystyneet.[298]

Napanuoraan näytään myös kiinnitetyn huomiota. Jos se osa napaa
(napanuoraa), joka kuivaa ja erkanee itsestänsä, pannaan talteen
ja sittemmin, kun lapsi on kasvanut ja sitä ruvetaan opettamaan
lukemaan, se annetaan sille ensimäiseksi "kirjatikuksi", tulee
lapsesta hyvä lukemaan.[299]

Nämä esimerkit osoittavat suomalaisten synnytysjälkeisiin ja
napanuoraan nähden noudattaneen tapoja, joita ei saateta johtaa
yksinkertaisista puhtaus- ja hygienisistä käsitteistä, vaan jotka
viittaavat synnyttäjän ja jälkeläisen taikasuhteeseen niihin.

Eräät toiset suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat ja
käsitykset kuvastavat paljoa selvemmin ja alkuperäisemmin synnyttäjän
ja lapsen suhdetta synnytysjälkeisiin ja napanuoraan.

Tšeremissit ottavat kaikki synnytysjälkeiset talteen, asettavat
ne vanhaan virsuun, jonka toisella virsulla peitettynä heittävät
joko pirtin sillan alle tahi saunaan. Ne on välttämättömästi
heitettävä näihin paikkoihin, koska synnyttäjä muutoin sairastuisi
parantumattomaan tautiin.[300]

Synnyttäjän riippuvaisuussnhdetta synnytysjälkeisistä kuvastavat
myös syrjänien tavat ja käsitykset. Jos poltettaisiin osa istukkaa
(<i>plасenta</i>) uunissa, niin synnyttäjä tämän jälkeen pian kuolisi.
Tämän vuoksi syrjänittäret huolellisesti varjelevat istukkaa
joutumasta kenenkään syrjäisen käsiin. He kätkevät sen hautuumaalle
maahan. Keskivytšegdalaisten kylien naiset pitävät parempana haudata
istukan navettaan. Vanhat naiset opettavat nuorille, jotka pian
tulevat äideiksi, että heidän on haudattava synnytysjälkeiset missä
ikänä (pellolla, metsässä) synnytys tapahtuukaan. He viittaavat
siihen, että luontokappaleetkin, kuten lehmät, hautaavat ne,
kaivamalla maahan kuopan ja peittämällä.[301]

Obin ugrilaisten vastaavista tavoista on olemassa mielenkiintoisia
tietoja. Ostjakeista mainitsee Georgi, että he ripustavat
synnytysjälkeiset puuhun lippaassa, johon ovat panneet kalaa ja palan
lihaa.[302] Samasta tavasta kertoo Pallas matkakuvauksissaan.[303]
Karjalaisen mukaan on tämä tapa vieläkin eri alueilla käytännössä.
N.s. puhtiaiset ja kaikki synnytyksessä likautuneet pajunlastut
pannaan tuohiseen vakkaan, johon asetetaan vähän kalaa ja lihaa,
ja vakka ripustetaan metsään johonkin puun oksaan. Vasjuganin
ostjakit sitovat kopan ulkopuolelle pienen jousen uhriantimiksi
puhtiaisissa olevalle istukalle. Tremjuganilaiset nimittävät
poistuvaa istukkaa, jossa väitetään näkyvän ihmiskasvojen piirteet,
"lapsen-elättäjä-eukoksi" ja osoittavat sille palvontaa. "Sille
ommellaan jo ennen synnytystä karttuunista pieni paita, johon vielä
kiinnitetään pikkaraiset vyön ja päähuivin tapainen, ja tämä puku
pannaan sitten mainittuun 'napakoppaan' yhdessä puhtiaisten kera.
Ennen kopan vientiä lähimetsään ripustettavaksi tehdään sille
'napakestitys': se asetetaan asunnossa tšuvalin -- kesäkodassa
tulisijan -- kupeelle ja sen eteen syömätuohisessa tahi lautasella
kalaa, lihaa tahi leipää ja teetä, mitä syötävää vain kotona
sattuu olemaan. Naiset kumartelevat kätilöakan kehoittaessa:
'Lapsen-elättäjä-eukko, sinä syö! tuliemonen, sinä syö, juo!
onnistuvina, osakkahina ollaksemme!' Kestityksessä tarjotut ruoat on
sitten naisten syötävä, miehet eivät niihin saa koskea."[304]

Vogulien tapana on samaten ripustaa synnytysjälkeiset puuhun.[305]

Tässä yhteydessä tarkasteltakoon erikoisesti eräitä <i>napanuoraan</i>
kohdistuvia tapoja ja taikakäsityksiä. Sen leikkaamiselle omistetaan
usein tärkeä merkitys ja tämän toimituksen katsotaan olevan suhteessa
lapsen vastaiseen kohtaloon ja menestymiseen. Leikkaamisessa
kiinnitetään erikoisesti huomiota siinä käytettyyn alustaan ja
leikkausaseeseen; koko toimitus muodostuu usein seremonialliseksi
menettelyksi asianmukaisine lauseineen ja toivotuksineeu. Niinpä
Vjatkan läänin Uržumin piirin tšeremissit katkaisevat poikalapsen
napanuoran kirveellä halon päällä, samalla lausuen: "Ole työteliäs!"
j.n.e. Tytön napanuora katkaistaan rukin päällä samalla sanomalla:
"Ollos ahkera kehräämään!"[306]

Glazovin piirin votjakit katkaisevat tämän elimen saunan kynnyksellä
kirveellä; tyttölapsen napanuoran leikkausalustaksi käytetään
rukkia ja toimitetaan leikkaaminen veitsellä lausuttaessa: "Ollos
ahkera kehrääjä, voimakas, terve!" j.n.e. Mamadyšin piirin votjakit
heittävät poikalapsen napanuoran jäännöksen hevossuojukseen,
jolloin lapsesta tulee hyvä hevosten isäntä. Tytön napanuora on
taas käärittävä jobonkin ja pantava arkkuun. Jos se heitettäisiin
hevossuojukseen, tulisi tytöstä halukas tekemään miesten töitä.[307]

Inkeriläisillä on ollut tapana panna pieni leipäpala ja muutamia
viljanjyviä lapsen napaa vastaan sen kapaloihin. Tämän pitäisi
vastata niitä yhdeksää jyvää, jotka ommellaan naimisiin menevien
vaatteisiin kainalokuoppien kohdalle.[308]

Paitsi niitä toimenpiteitä, joilla on suoranaisen varotoimenpiteen
luonne, suomalais-ugrilaisten kansojen synnytysjälkeisiin nähden
noudattamissa tavoissa on havaittavissa sellaisia, joiden
tarkoituksena on synnytysjälkeisten käsittelyn avulla aikaan
saada toivottuja vaikutuksia jälkeläiseen. Näistä on ennen
kaikkea kiinnitettävä huomiota Obin ugrilaisten tapaan <i>ripustaa
synnytysjälkeiset puuhun</i>. Suomalaisista oleva tieto niiden metsään
kantamisesta on tässä yhteydessä mainittava. Sen tavan perustana
on kyllä voinut olla vain pyrkimys saattaa ne määrätyllä tavalla
talteen tahi piiloon, siis varotoimenpiteiden sarjaan luettava toimi.
Samalla se saattaisi kuitenkin viitata samantapaiseen menettelyyn ja
käsityksiin kuin mitä Obin ugrilaiset ovat noudattaneet.

Ajatus kasvavan luonnonesineen, kuten puun suhteesta ihmisyksilöön,
varsinkin lapsiin ja sairaisiin, on lukuisten kansojen
tavoissa ja taikakäsityksissä kehittynyt laajaksi maagillisten
käsitysten sarjaksi. Näin on asianlaita varsin suuressa määrin
suomalais-ugrilaisten kansojen mytologiassa ja taikakäsityksissä.
Näiden kysymysten yksityiskohtainen tarkastelu veisi liiaksi syrjään
varsinaisesta aiheestamme; ne ovat kuitenkin tässä esillä olevien
seikkojen kanssa siksi läheisessä yhteydessä, että katson voivani
niitä vähän laveammaltakin kosketella.

Ensiksikin muistuttaa vasta mainitsemamme Obin ugrilaisten
käytäntö monien muiden kansojen tapoja, joiden tarkoituksena on
saattaa synnytysjälkeiset puun tahi jonkun muun kasvin yhteyteen.
Mecklenburgissa ja Pommerissa viedään heti synnytyksen jälkeen
jälkimeno nuoren puun juurelle luulossa, että lapsi kasvaa puun
keralla.[309] Saona-heimo Indiassa leikkaa viiden päivän kuluttua
syntymisestä napanuoran pois. Sen ottaa kätilövaimo ja panee lehdistä
tehtyyn astiaan, jossa on öljyä. Tulisijan tuhka otetaan ulos,
kasataan maahan ja astia asetetaan sen huipulle. Pienoiskokoinen
jousi ja nuoli pistetään tuhkaan; sitten viedään kaikki vaatteeseen
käärittynä <i>kusum</i>-puun (<i>Schleichera trijuga</i>) alle. Menon isä,
lausuen samalla: "Minulla on poika, tulkoon hänestä metsänkävijä."
Tytölle suoritetaan sama meno, mutta jousen ja nuolen asemasta
käytetään bambulastua riisin sekoittamista varten ja sanotaan:
"Tulkoon hänestä hyvä perheen emäntä."[310] Kun napanuora irtautui,
Maorit veivät lapsen papin luokse. Napanuora haudattiin pyhään
paikkaan ja sen päälle istutettiin nuori vesa, jota nimenomaan
pidettiin lapsen "elämän merkkinä". Toisen tiedon mukaan haudattiin
istukka ja istutettiin puu sen paikan päälle.[311] Fidshisaarelaiset
hautaavat napanuoran kokospähkinän keralla, jota koetetaan saada
itämään ja kasvamaan. Syntynyt puu tulee lapsen omaisuudeksi.[312]
Azteki-pojan napanuora haudattiiu aseiden kuvien keralla paikkaan,
jossa voitiin vastaisuudessa taistelun olettaa tapahtuvan.[313]

Luetelluista tapauksista havaitaan useimmissa selvänä ajatus
lapsen ja kasvin välille synnytysjälkeisten tahi napanuoran avulla
aikaansaatavasta yhteydestä. Ei liene epäiltävää, etteikö tämä
ajatus ole ollut juuri Obin ugrilaistenkin tapojen perustana. Kun
pidettiin vaikeana muulla tavoin säilyttää ja estää turmeltumasta
synnytysjälkeisiä, joiden kanssa lapsen menestyksen ajateltiin olevan
riippuvaisuussuhteessa, yhdistettiin lapsen elämä ja kehitys niiden
välityksellä kasvavaan luonnonesineeseeu. Tämän toivottiin tuottavan
lapselle samanlaista kasvu- ja kehitysvoimaa kuin mitä siinä
itsessään piili.

Tämä sama ajatus on ollut perustana useille suomalaisten kansojen
taikatoimille ja -käsityksille, ja on se pukeutunut edellisiin
verrattaviin tapoihinkin. Suomalaisissa lapsitaioissa on joukko
sellaisia, joissa lasten menestymistä tahi terveyttä hankitaan
eräänlaisilla puihin ja muihinkin kasveihin kohdistuvilla
taikatoimilla. Lapsen menestykseksi viedään se alasti riisuttuna
pohjoiseen päin, pohjoispuolella mäkeä kasvavan koivun luo, sivellään
kolmasti ylhäältä alaspäin koivun oksan latvalla ja lausutaan:

    "Metsän tyttö, metsän akka
    Metsän pienet piikaset
    Hoiva sulle hoiva mulle;"

sitten mennään taas pohjoiseen päin toisen koivun luo, tehdään sama
temppu, sekä vielä kolmannen koivun luo, jossa se uudistetaan,
ja sitten mennään taakseen katsomatta takaisin.[314] Jos lapsi
ei tavallisella ajalla rupea kävelemään, katsotaan riiden sitä
vaivaavan. Sen parantamiseksi asetetaan lapsi pellolle istumaan ja
kynnetään auralla tahi kuokalla sen ympärille vako. Sitten kylvetään
hampun siemeniä lapsen päälle.[315] Riittä sairastavaa parannetaan
myös halkaistujen puiden läpi kuljettamalla.[316] Itkuisaa ja
levotonta lasta parannetaan halkaisemalla puu niin suurelle raolle,
että lapsi mahtuu siitä, ja pujottamalla hänet siitä kolme kertaa
läpi, joka kerran lukemalla isämeitä takaperin.[317]

Näiden tapojen ja taikojen selittelyssä, varsinkin silloin, kun
niiden tarkoituksena on määrätyn sairauden parantaminen, on huomioon
otettava toinenkin käsitys, nimittäin ajatus taudin siirtämisestä
puuhun, joka m.m. hammastaudin parantamisessa näkyy selvänä.
Etupäässä taudin siirtoajatukseen näyttää perustuvan suomalainen
varastustaudin parannustaika, jossa potilasta kuljetetaan kolmen
halkaistun puun läpi. Taian jälkeen näet puut reväistään ylös maasta,
upotetaan kivien avulla koskeen sekä loitsitaan:

    "Asu paha koskessa kovassa
    Ettet riko ristittyä
    Etkä kaada kastettua."[318]

Molempiin käsityksiin palautuvat nähtävästi vastaavat mordvalaiset
taiat. Jos lapsi itkee kovasti ja sairastaa kauan, vievät ersäläiset
sen metsään. Siellä halkaistaan puu (poikaa varten tammi, tyttöä
varten koivu) siten, että puun keskusta halkaistaan, mutta latva
ja juuriosa jätetään kokonaisiksi. Tästä halkaistusta paikasta
kuljetetaan lapsi lävitse. Kun sitä kuljetetaan läpi, sanotaan:
"Pyhä puu, viheriä tammi (jos lapsi on poika) ota orjalta N. N.
hänen itkunsa, poista se hänestä, anna terveyttä. Siitä, että
annat terveyttä, taudin ottamisesta, pue orjan N. N. päälle hänen
vaatteensa, pane jalkaan hänen jalkineensa: hänen päästänsä lakki,
hänen päältänsä paita, hänen vartaloltansa vyö, kapalot ja paita."
Tämän jälkeen ripustetaan puuhun sairaan lapsen lakki, paita,
vyö ja päällysvaate ja mennään pois.[319] Erään toisen taian
mukaan näyttävät ersäläiset pitävän puuta lapsen suojelijana. Kun
jossakin talossa on vastasyntynyt nähnyt päivän valon, ripotellaan
akkunalaudoille tuhkaa, tehdään akkunoihin ristinmerkki ja vedetään
vastasyntyneen ympäri koivuista vitsaa lausuen: "Pyhä puu, valkea
koivu, suojele orjaa N. N. pahalta ihmiseltä (noidalta), pahasta,
yöllä unen aikana, päivällä valvoessa, häntä ylös nostettaissa, häntä
alas laskettaissa, rinnalla ruokittaessa, ruo'alla ruokittaessa,
juotettaissa." Näin suojellaan vastasyntynyttä kuudenkymmenen päivän
aikana.[320]

Muitakin sairauksia näyttävät mordvalaiset parannelleen viemällä
sairaan tammen alle.[321]

Ei saatettane kieltää, etteikö näiden taikatointen perustana
taudin siirtoajatuksen ohella olisi käsitys lapsen tahi sairaan
joutumisesta erikoiseen suhteeseen puuhun, ajateltiinpa sen kautta
joko sairauden siirtyväu puuhun tahi puun sellaisenaan antavan
terveyttä, kukoistustansa ja kasvuvoimaansa lapselle. Nämä käsitykset
ovat saattaneet olla esillä samanaikaisestikin. Niiden selvitykseksi
tarkasteltakoon vielä muutamaa tänne kuuluvaa tapaa.

Virolaiset ovat käsitelleet sellaista lasta, joka ei ala tavalliseen
aikaan kävellä, siten, että jonakin torstaina ovat kyntäneet ja
äestäneet peltoa ja asettaneet lapsen näin valmistetulle paikalle
istumaan. Sitten on lapsen yli kylvetty hamppua ja sanottu: "Капер
kazuma, laps laduma", s.o. hamppu kasvakoon, lapsi juoskoon.[322]

Pensan läänin Gorodištšen piirin venäläiset (mordvalaiset?) ovat
parantaneet sellaista lasta, joka pitkään ei lähde kävelemään,
viemällä siemennettävälle pellolle. Siellä heitetään ensi kourallinen
siemeniä pellolle, toinen lapsen päälle, kolmas taas maahan, taas
lapsen päälle j.n.e.[323]

Suomessa on keväällä lehmiä ensi kerran laitumelle laskettaessa
niiden annettu kulkea ulos halkaistun pihlajakepin läpi.[324]
Lampaiden menestymiseksi otetaan Mikonpäivän lauantai-iltana kolme
kasvavaa närettä ja kolmesta muurahaispesästä muurahaisia ja viedään
ne lammaskarsinaan sanoen samalla:

"Kasva kuin näre ja sikie kuin kusiainen."[325]

Näissä tapauksissa, taudin siirtämisajatus ei ole saattanut olla
taian perustana, vaan on niiden katsottava perustuvan suorastaan
ajatukseen elimellisen luonnon rehoittavasta kasvuvoimasta ja
hedelmällisyydestä, joita ominaisuuksia näin pyritään siirtämään
taiottavaan.

Niissä parannustaioissa, joissa sairasta kuljetetaan reiän läpi, on
vielä saattanut väikkyä mielessä ajatus sairauden poispyyhkimisestä
tällaisen käsittelyn avulla. Sairaita on kuljetettu muidenkin reikien
kuin halkaistujen puiden läpi. Lasta, jonka sairauden arvellaan
olevan maasta, kuljetetaan reiän läpi, joka on tehty kolmelta sivulta
maasta irtiotettuun turpeeseen.[326] Nämä tavat ovat mahdollisesti
vielä jossakin yhteydessä oksanreikien merkitykseen taikuudessa.

Joka tapauksessa saatamme pitää Obin ugrilaisten synnytysjälkeisiin
nähden noudattamaa tapaa tyydyttävimmin selitettynä juuri
ominaisuuksien siirtoajatuksen kannalta ja pyrkimyksestä luoda
yhteyttä kasvavaan luonnonesineeseen. Pienoisen jousen ja nuolen
ripustaminen niiden yhteyteen käy tämän ajatuksen kannalta ja
vastaaviin muitten kansojen tapoihin vertaamalla myöskin selväksi.
Sen tarkoituksena oli symbolisella tavalla taata lapselle hyvät
metsämiehen ominaisuudet.

Mikä merkitys on vihdoin annettava tavoille asettaa viljaa ja
ruoka-aineita synnytysjälkeisten yhteyteen tahi säilyttää niitä
viljan säilytyspaikoissa? Puhuttaessa esim. inkeriläisten tavasta
asettaa viljanjyviä napaa vasten on muistettava, että jyviä
käytetään usein profylaktisesti, vastataioissa varausesineinä,
ja että vastasyntyneen kapaloihin ja kehtoon yleisesti asetetaan
kaikenlaisia varoesineitä. Jyvien asettaminen nimenomaan lapsen
napaa vasten oikeuttaa tässä ottamaan huomioon toisenkin
selitystavan. Keinot, joiden avulla lapsen elämä ajatellaan
yhdistettävän kasvavaan luontoon, eivät rajoitu yksinomaan
edellä tarkasteltuihin, synnytysjälkeisiin kohdistuviin. Samasta
ajatusyhteydestä on varmaankin sukeutunut tapa leikata napanuora
poikki viljalyhteen päällä ja kylvää verestä kostuneet jyvät lapsen
nimeen.[327] Inkeriläinen tapa saattaa palautua juuri tällaiseen
mielikuva-analogiaan viljan ja lapsen kasvamisesta.

Selitettäessä Obin ugrilaisten tapaa panna synnytysjälkeisten mukaan
ruokatavaroita on huomioon otettava se seikka, että he nähtävästi
personifioivat n.s. istukan jonkunmoiseksi lapsionnen jumalattareksi
("lapsen-elättäjä-eukko"), jolle osoittavat palvontaa. Ruokatavarat
saattavat tällöin olla tarkoitettu uhriksi tälle jumaluudelle.
Mutta tässäkään ei voida olla huomioon ottamatta eräitä toisia
näkökohtia. Tapa varustaa synnytysjälkeiset ruokatavaroilla, panna
ne säilöön niiden kanssa tahi samaan paikkaan, missä viljaa ja
ruokatavaroita säilytetään, ei näytä olevan niinkään satunnainen.
Etelä-Jenisein laaksossa asuvien <i>koibalien</i> tapana on kaivaa
sille kohdalle jurttaa, jossa lapsi on syntynyt, hauta ja peittää
siihen synnytysjälkeiset pannen mukaan vähän jauhopnuroa.[328]
Hindut hautaavat napanuoran saman huoneen nurkkaan, missä synnytys
on tapahtunut, ja panevat mukaan kurkkuja ja suolaa.[329] Myös
on huomioou otettava, että napanuoran säilytyspaikkana on usein
vilja-aitta tahi hinkalo. Tässä on mahdollista ajatella olevan
kysymyksessä itsensä synnytysjälkeisten ja varsinkin napanuoran
personifioiminen, niiden pitäminen elävänä olentona, jonka
ajatellaan tarvitsevan ravintoa. On olemassa esimerkkejä siitä, että
synnytysjälkeisiä ja napanuoraa pidetään personallisena olentona,
lapsen kaksoisveljenä tahi sisarena, ja ajatellaan sen seuraavan
lasta syntymällä hänen jälkeensä maailmaan.[330]

Napanuoran suhde lapsen menestymiseen ja kohtaloon, määrätyiden
ominaisuuksien hankkiminen lapselle sitä vastaavalla tavoin
käsittelemällä on riittävän selvänä näkyvissä tšeremissien ja
votjakkien tavoissa napanuoraa leikattaessa ja säilytettäessä.
Itämeren suomalaisten tavoissa on vain vähän tietoja vastaavien
käsitysten säilymisestä sellaisinaan, mutta niissäkin on viittausta
sellaisiin, nimittäin synnytysjälkeisten talteen ottamisessa ja
säilyttämisessä.

Jälkimäisten menettelytapoihin on myöhemmin saattanut kyllä olla
määräävämpänä synnytysjälkeisten ja napanuoran monenmoinen käyttö
aktivisen taikuuden välineinä.

Suomessa käytetään ensiksikin synnytysjälkeisiä ja napanuoraa moniin
ehkäisevää laatua oleviin tarkoituksiin. Liperissä synnytysjälkeiset
otettiin talteen, kuivattiin saunan uunilla, pantiin vaatepussissa
kehtoon pään alle. Näin lapsi pysyi terveenä.[331] Jalasjärvellä
lapsi kylvetettiin "jälkimenolla" kolmella saunamatkalla, sitä joka
kerta välillä pesemällä. Silloin ei lapsesta tullut itkuisa.[332]
Rääkkylässä napanuora kuivataan ja annetaan hienonnettuna lapselle;
silloin ei tähän tartu riisi.[333] Tahi pujotellaan lapsi synnyttyään
kolmasti puhtiaisten läpi, sitten kun niihin on puhkaistu reikä. Näin
ei "yön itkettäjä" eikä muut pahat tarttuneet lapseen.[334]

Parannustarkoituksiin käytetään jälkeisiä esim. ruusulääkkeenä..
jota varten ne kuivataan uunilla ja pannaan korjuuseen,[335] tahi
poistetaan niillä kasvoista teeren pisamia ja päivettymistä.[336]

Alkuperäisempiä käsitystapoja kuvastaa tapa leikata vastasyntyneen
navan varresta pala ja syöttää se salaa lapsen isälle, jotta
tämä alkaisi rakastaa lapsiansa.[337] Samanlaista yhdyssiteen
luomista lapsen ja vanhemman välille saattaa tarkoittaa tapa panna
napanuora lapsen syntyessä ensin äidin lauteen ympäri, sitten
lapsen suuhun.[338] Mainittakoon vielä, että suomalaiset käyttävät
synnytysjälkeisiä myös elukoiden lääkitsemiseen, esim. amputautia
vastaan[339] ja punataudissa.[340]

Synnytysjälkeisten taikakäytännön monilukuisesta sarjasta on huomioon
otettava edelleen ne, joiden tarkoituksena on synnytysjälkeisten
avulla antaa täysikasvuiselle ihmiselle tahi eläimille eräitä
ominaisuuksia. Ensinnäkin toimittaa syntymäkohtu taikaesineen virkaa
varaustaioissa. Tästä pari esimerkkiä. Venäjän Karjalassa varaudutaan
pahalta silmältä panemalla aviottomana syntyneen poikalapsen
synnytysjälkeiset paljasta rintaansa vasten.[341] Jos jollakulla
on taasen tallella syntymäkohtunsa, ja hän sen sotaan lähtiessään
kastelee yökasteen vedellä ja panee rinnalleen ihoa vasten sekä
kastelee vielä kosken vaahdolla päänsä, hän on rohkea käymään
vihollista vastaan eivätkä vihollisen kuulat pysty häneen.[342]

Elköön tässä sivuutettako eräitä eläintaikoja, koska käsitys
jälkeläisen suhteesta syntymäkohtuunsa niissä erittäin selvänä on
näkyvissä.

Hevosen varsa saadaan kasvamaan suureksi kiinnittämällä sen
syntymäkohtu ("syntymäkuotta") tallin lakeen, antamalla siinä kuivaa
ja ottamalla aina joku kerta kuukaudessa sateen aikana esille ja
piiskaamalla yksikesäisillä pajun vitsoilla. Sitten kohtu pannaan
taasen paikoilleen. Näin tulee varsasta myös vireä. Jos taasen kohtua
suitaan joka torstai-aamu sellaisen kuusen oksilla, joka on ollut
niin lähellä tietä, että ne ovat ylettäneet sukimaan kaikenlaisten
kulkijoiden heinäkuormia sekä ruumista kuljetettaessa ruumisarkkua,
tulee hevosesta isona kiiltokarvainen.[343] Jos taasen otetaan varsan
syntymakohtu, pannaan kodan orrelle, annetaan varsan haistella sitä
ja kun se on kuivanut pannaan talteen kunnes hevonen myydään ja
tällöin ripustetaan sellaiseen katokseen, jossa se ei kastu ja jossa
sitä tuuli aina heiluttelee, niin se hevonen tulee kotiin vaikka
kuinka kaukaa, eikä sitä voi pidättää minkäänlainen velho muutoin,
kuin varastamalla kohdun ja viemällä sen hevosen kotiin.[344] Tahi
naulataan "varsakotti" tallin seinään, annetaan kuivaa siinä, ja
sen jälkeen, kun hevonen on myöty ulkopitäjään, otetaan esille ja
hierotaan pajassa ahjon tulen päällä ja piiskataan yksikesäisillä
pajun vitsoilla. Tällöin hevonen tulee takaisin niin pian kuin
kerkiää.[345]

Esimerkkimme eivät kaipaa selityksiä. Ne ovat tyypillisimpiä
osoituksia homeopatisesta käsitystavasta, samalla kuin
niissä erinomaisesti kuvastuu käsitys yksilön salaperäisestä
riippnvaisunssuhteesta organisminsa erillisistä osista.

Lopetan katsaukseni nyt esilläolleeseen aiheeseen mainitsemalla
muutamia esimerkkejä toisten suomensukuisten ja eräiden muidenkin
kansojen napanuoraan ja synnytysjälkeisiin kohdistuvasta
taikakäytännöstä.

Virolaiset ovat käyttäneet napanuoraa ensiksikin aktivisen
taikuuden välikappaleena. Se joko säilytettiin tahi suorastaan
tuhaksi poltettuna käytettiin lääkkeenä.[346] Syrjänit kuivaavat
synnytysjälkeisistä osan ja kantavat sitä ristin ohella
amulettina.[347]

Synnytysjälkeiset ja napanuora yleensä, mutta varsinkin sellainen
kohtukalvo, joka kokonaisena on syntyvän mukana eheänä tullut ulos
(n.s. "onnenhuntu"), ovat saaneet laajan käytännön lukemattomien
kansojen taikaluuloissa ja aktivisessa taikuudessa. Poispudonnutta
ja kuivattua napanuoran palaa käytetään yleensä amulettina tahi
semmoisenaan taikalääkkeenä. Useimmiten ajatellaan sen tuottavan
hyötyä ja menestystä lapselle itselleen, vieläpä aikuisenakin.[348]
Samalla napanuoraa käytetään onnea tuottavana amulettiua erikoisia
tapauksia varten, varsinkin oikeudenkäynnissä.[349] Mutta varsinkin
"onnenhuntu" on ollut hyvin haluttu tähän tarkoitukseen. Roomalaisten
asianajajat ostelivat sitä tähän tarkoitukseen ja Europassa on se
myöhemmin ollut varsinaisen kaupan esineenä.[350] Ennen kaikkea on
"onnenhunnun" kanssa syntymistä pidetty onnettaren suosionosoituksena
syntyjälle.[351]

Joskin synnytysjälkeisten ja napanuoran käyttö taikomisen
välikappaleena ja taianomaisessa lääkitystaidossa saattaa esiintyä
sellaisten käsitysten kanssa yhdenaikaisesti, joissa ajatus syntyvän
tahi synnyttäjän sympatetisesta suhteesta niihin on todettavissa, on
se varmaankin jälkimäisiin käsityksiin verrattuna myöhempisyntyistä.
Näiden muunlaatuisia käsityksiä kuvastavien käytäutötapojen ohella
on edellisessä mielestäni kyllin selvästi todettu, miten tutki 111
uksenalaisten kansojen luuloissa ja maagillisissa toimituksissa käy
johtavana ajatuksena käsitys toiselta puolen synnyttävän ja syntyneen
sympatetisesta riippuvaisuussuhteesta synnytysjälkeisiin, toiselta
mahdollisuudesta määrätyiden menetelmien avulla synnytysjälkeisten
kautta vaikuttaa jälkeläisen menestykseen ja kohtaloon.




IV. Hammas.


Käsiteltävän aiheen kannalta saattaa jo <i>a priori</i> päätellä, että
hampaisiin organismin osana kohdistuu edellisentapaisia käsityksiä.
Ne eivät, kuitenkaan ole tässä yhtä selvinä havaittavissa kuin esim.
kynsiä, hiuksia ja synnytysjälkeisiä koskevat taikakäsitykset eivätkä
ne ole taikakäytännössäkään saaneet niin laajaa ja monipuolista
merkitystä.

Suomalaisten taikaluulojen alalla on havaittavissa eräs yleinen
ja sangen yhdenmukainen ryhmä, joka alkuaan on samanlaisesta
käsityspiiristä lähtöisin kuin aikaisemmin tarkasteltuihin organismin
osiin liittyvät käsitykset.

Suomessa on ensiksikin yleistä, että n.s. <i>alkuhampaiden eli
maitohampaiden</i>, s.o. lapsen hampaiden irtautuessa niitä ei heitetä
sellaisenaan pois, vaan niiden suhteen menetellään määrätyllä
tavalla. Ne heitetään joskus uuniin,[352] useimmin kuitenkin uunin
taakse[353] tahi päälle.[354] Erään tiedon mukaan lapsen ensimäinen
maitohammas oli lyötävä tervaskantoon ihan näkymättömiin, jolloin
ihmisellä oli vahvat hampaat koko elinikänsä,[355] erään toisen
mukaan vietiin se avoimeen ruumishautaan saamaan siunausta ruumiin
kanssa; tämä esti hammastaudin tulemisen.[356]

Hampaan poisheittämiseen yhtyy miltei aina loitsuntapainen toivotus.
Sen mukaan poisheitetyn hampaan saa useimmiten hiiri[357] tahi lukki
(lunkki),[358] joskus sirkka[359] tahi ukko.[360]

Samalla tavoin menetellään sellaistakin hammasta pois heitettäessä,
jota nimenomaan ei ole mainittu lapsen hampaaksi, sekä katkenneen
hampaan suhteen.[361] Lähteneen hampaan (luuhammas, luinen hammas,
hiukkahammas, huono hammas, hietahammas, maitohammas, kultainen
hammas, sittahammas) sijaan pyydetään rautaista l. rautahammasta,
hopeahammasta, lylyistä hammasta.

Virolaiset heittävät lapsen hampaan uunin päälle samanlaatuisen
toivotnkseu kera. Näin tehden kasvaa lapselle sijaan hyvä
hammas.[362] Samoin menetellään muunlaisenkin hampaan suhteen.[363]
Näin menetellen kasvaa sijaan luja hammas, eikä sitä ole pakottava.

Liiviläiset heittävät irtautuneen hampaan uunin taakse samantapaisin
toivotuksin.[364]

Mielenkiintoista on, että niinhyvin iso- kuin vähävenäläiset
noudattavat lapsen hampaaseen ja muuten poislähteneeseen
hampaaseen nähden samanlaista tapaa kuin suomalaiset, jonka ohella
tähän liittyvät loitsuntapaiset huudahduksetkin ovat läheltä
samankaltaisia. Kun Orlovin läänissä lapselta lähtee hammas, on tämän
heitettävä se uunin taakse ja sanottava: "Hiiri, hiiri, tuossa on
sinulle vanha hammas, anna minulle uusi."[365] Novgorod-Volynskin ja
Zaslaviu piirikunnissa heitetään poislähtenyt hammas -- jotta sen
sijaan kasvaisi uusi -- ullakolle ja lausutaan: "Hiiri, hiiri, tuossa
on sinulle luinen hammas, anna minulle rautainen."[366]

Suomen ruotsalaiset heittävät irtautuneen hampaan useimmiten
uunin taakse;[367] joskus se asetetaan seinän rakoon tahi
kirkkomaahan.[368] Loitsussa pyydetään rauta-, teräs- tahi
kultahammasta tahi päinvastoin luuhammasta kultahampaan sijalle.
Poisheitettävän hampaan saa useimmiten "lukki" (lock, lokk), joskus
hiiri.

Tämäntapaisia toimenpiteitä, etupäässä juuri lasten ja nuorukaisten
hampaiden suhteen, noudattavat etäisemmätkin kansat. Englannissa
ja muuallakin lapsia neuvotaan yleisesti hautaamaan poislähteneet
maitohampaansa. Belgiassa, Lüttichin tienoilla, ilmaistaan tavan
syyksi kultahampaan sijaan saaminen. Samalla pelätään täällä, kuten
paikoitellen Englannissakin, noitien löytävän hampaan ja sen kautta
vahingoittavan lasta, tahi että koira tahi susi nielisi sen, jossa
tapauksessa sijaan kasvanut hammas olisi näiden eläinten hammas.[369]

Ei liene epäiltävää, etteikö näiden tapojen perustana alkuaan
olisi ollut taipumus huolehtia organismin irtautuneesta osasta.
Hammastakaan ei saanut huolettomasti heittää pois, vaan se oli
alistettava määrätyn käsittelyn alaiseksi, jonka avulla sen
kautta aiheutuva vaara katsottiin voitavan torjua. Hammasta pois
heitettäessä lausuttavissa toivotuksissa tosin ensi sijalla ilmenee
ajatus paremman hampaan saannista lähteneen sijalle, mutta hampaan
tallettaminen tahi heittäminen määrättyyn paikkaan joka tapauksessa
osoittaa pelkoa sen joutumisesta tuntemattoman kohtalon alaiseksi,
josta olisi sen omistajalle haittaa tahi vahinkoa.

Suomalaisissa ja venäläisissä loitsuissa poisheitettävän hampaan
useimmiten saa hiiri. Hiiri lähteneen hampaan saajana ja uuden
antajana on saattanut tulla ajatuksesta hiiren terävistä ja terveistä
hampaista; tähän viittaa muun ohella englantilainen luulo, että
poisheitetyn, koiran tahi suden nieltäväksi joutuneen hampaan sijalle
kasvaa näiden eläinten hammas.

Hampaan iskeminen tervaskantoon ei sekään tarkoittane muuta kuin
hampaan varmaa säilöönpanoa.

Hampaan asettaminen ruumishautaan johtunee toisista taikapiireistä.
Se voi joko olla sekaannusta hammastaudin parannusmenetelmiin,
joissa on varsin yleistä taudinaineksen saattaminen kuoleman
ympärille kuuluvien esineitten yhteyteen, tahi kuuluu se sellaisiin
mytologisista käsityksistä johtuviin tapoihin, joista edellä
on puhuttu hiusten ja kynsien hautaan tahi ruumisarkkuun panon
yhteydessä.

Suomalais-virolaiset ja venäläiset irtautuneeseen hampaaseen
kohdistuvat tavat osoittavat siinä suhteessa erikoista yhtäläisyyttä,
että poisheitettävän hampaan useimmissa tapauksissa saa hiiri ja
että hammas heitetään uunin taakse tahi päälle. Niiden lähempi
yhteenkuuluvaisuus ei suinkaan ole mahdotonta. Toiselta puolen
on huomioon otettava, että poisheitettävän hampaan suomalaisten
tavoissa hiiren jälkeen useimmin saa lukki (hämähäkki), joka näyttää
olevan yleisin Suomen ruotsalaisilla. Sen lisäksi lienee "lukki"
suomessa skandinavinen lainasana. Näin näyttävät suomalaiset hampaan
poisheittämiseen liittyneet loitsunnmaiset toivotukset saaneen
vaikutusta sekä idästä että lännestä päin. Itse tavan huolehtia
irtautuneesta hampaasta, suurempaan tapasystemiin elimellisesti
liittyen, ei silti tarvitse olla vierasperäinen.




V. Veri.


Monen muunlaatuisen ihmisruumiin substanssin rinnalla on veri ennen
kaikkea ajateltu elimellisen elämän kannattajaksi, ruumiillisten
ja henkistenkin ominaisuuksien tyyssijaksi. Siksi onkin se
tavoissa ja taikauskossa saavuttanut laajan ja monipuolisen
käytännön. Ruumiillisen substanssin avulla aikaansaatavista
siteistä ihmisyksilöiden ja ryhmien, ihmisten, jumaluusolennoiden
ja haltioiden välillä on veren avulla luotu voimakkain. Veri onkin
käytännössä välikappaleena sellaisissa tavoissa ja maagillisissa
toimissa, jotka ovat kehittyneet syvällisiksi ja salaperäisiksi
mysterioiksi. Tullakseen toisiinsa mitä läheisimpään personalliseen
suhteeseen, veriheimolaisiksi tahi veriveljiksi, tarvitsee kahden
ihmisyksilön imeä sormeen tehdystä haavasta toistensa verta.[370]
Se on monenlaisten manausten, valojen ja rukousten välikappaleena,
luoden tarvittavan yhdyssiteen taikojan ja taivutettavan jumaluuden,
henkiolennon tahi ihmisen välille.[371]

Suomessa ja Virossa vereen kohdistuu ensiksikin eräitä taikauskoisia
käsityksiä. Jos toisen ihmisen verta menee toisessa ihmisessä olevaan
haavaan, on siitä seurauksena verenmyrkytys.[372] Virolaisista eivät
muutamat syöneet m.m. teurastettujen eläinten verta, koska siinä
ajateltiin piilevän eläimen sielun.[373]

Virolaisten mytologisissa toimituksissa näyttää ihmisen verellä
olleen käytäntö, joka erittäin hyvin kuvaa käsityksiä verellä ihmisen
ja jumaluusolennon välille aikaansaatavasta siteestä ja siihen
perustuvasta velvoituksesta. Kun vanhaan aikaan uhriannin tuotiin
esille, raapaistiin nimettömästä sormesta verta ja sanottiin: "Minä
nimitän sinut verelläni ja kihlaan sinut verelläni ja merkitsen
taloani siunaamaan: hevosten talleja, karjan navetoita, kanojen
orsia. Siunaa sinä niitä minun vereni ja sinun voimasi kautta."[374]

Suomalaisessakin mytologiassa on löydettävissä esimerkkejä veren
käytöstä tämänlaatuisessa merkityksessä, yhteyden ja velvoituksen
aikaansaamiseksi haltioiden ja ihmisten välille. Metsän haltian sai
puheilleen uhraamalla muurahaiskekoon hopeaa tahi viinaa tahikka
verta sormestansa.[375] Lencqvist mainitsee, että 1700-luvulla
eräs talonpoika Savossa metsästysonnea saadakseen uhrasi Tapiolle
vertansa, leikkaamalla haavan sormeensa, antamalla veren juosta
munankuoreen ja hautaamalla sen muurahaispesään.[376]

Tunnettua on myöskin, miten suomalaiset ovat ajatelleet veren kautta
voivansa rakentaa yhteyttä pahojen henkien kanssa ja taivuttaa
niitä palvelukseensa. Muunkinlaatuisen haltia- ja henkimaailman
kanssa saatettiin veren välityksellä päästä yhteyteen. Aineellista
hyvyyttä tuottavan haltian, paran, saattoi jokainen hankkia itselleen
leikkaamalla vasemman käden peukaloa niin että veri tuli ja antamalla
paholaisen kirjoittaa tällä verellä, nimensä "mustaan kirjaan".[377]

Veren suhteen tuli suomalaisten käsitysten mukaan olla hyvin
varovainen, sillä taikurien käsiin joutuneena voitiin sitä käyttää
erilaisten, ihmiselle vahinkoa tuottavien taikatoimicn välineenä.
Ensinnäkin voitiin sillä aiheuttaa pahaa sille henkilölle, josta veri
oli lähtöisin, siis käyttää verta nefarisen taikuuden välikappaleena.
Jos annettiin kuppasarvellinen verta noitaämmälle, oli mies kohta
seuraavana päivänä hullu.[378] Jos taasen ihmisen verta jotenkin
on joutunut metsässä maahan, voidaan se, jonka verta tämä on,
saada kitumaan ja lopulta mielipuoleksi panemalla siihen kirkon
multia.[379] Mutta jos tälle verisijalle pannaan pajun kuoria,
niin se haava, josta veri on vuotanut, ei parane milloinkaan.[380]
Hivuttava sairaus kalman ja veden haltioiden eli väkien kautta
aiheutetaan veren välityksellä seuraavalla taialla. Otetaan kirkon
multia (kirkkomaan multaa) ja sen ihmisen verta jota tahdotaan taikoa
ja pannaan pulloon, jonka suu tukitaan leppätapilla. Pullo viedään
koskeen. Niin pian kuin multa pullossa alkaa hiostua kosteaksi,
alkaa ihmistä vaivata, ja kun se on tullut aivan vesimäräksi,
heittää hän henkensä.[381] -- Painajaisen ajateltiin tavallisesti
vaivaavan ihmistä pahansuojan lähettämänä. Siitä voitiin vapautua,
lyömällä maakivellä seisten sitä ihmistä, jota luultiin painajaisen
lähettäjäksi, nenään niin kovasti, että hän sai nähdä oman
verensä.[382]

Lapsivaimon verellä näytään aikaan saadun voimakkaita
taikavaikutuksia. Viemällä sitä muurahaiskekoon ja käärimällä
muurahaisten kanssa ruumiin kateliinan palaseen, joka pantiin navetan
seinän alle, voitiin nostaa navettaan pahat haltiat;[383] itse
lapsivaimo kadottaa maitonsa, menettää <i>fluctus menstruus'</i>en ja
kuolee viimein.[384]

Syrjäniläinen taikuri luulee voivansa aikaansaada parempia tuloksia
kuin hiuksista ja kynsistä taikomalla, hankkimalla taiottavan
verta. Saattamalla veren mätänemään aiheutti pahassa tarkoituksessa
taikoja uhrilleen onnettomuutta. Mutta jos taikojan onnistui käyttää
tarkoituksiinsa <i>sanguis menstruus</i>'ta tahi nuorikon verta ensimäisen
avioyön jälkeen, hän saattoi aikaan saada sen, että nainen tykkänään
sairastui.[385]

Luonnollisestikin oli veri omiansa myös rakkauden sidettä luomaan.
Se tavataankin <i>yleisenä suomalaisissa lemmennostotaioissa</i>.
Vastarakkautta voitiin rakastetussa herättää yksinkertaisesti
ottamalla verta ihostaan ja jotenkin antamalla sitä hänelle.[386]
Tämä saattoi tapahtua joidenkin ruoka-aineiden, vehnäkakun,[387]
lihapalan,[388] sokeripalan[389] -- joka vielä saattaa olla väskynän
t.m.s. sisään pantu[390] --, karamellien[391] y.m. ruokatavaran[392]
välityksellä. Tahi valmistetaan verta käyttämällä lemmenjuoma,
sekoittamalla sitä kahviin, viiniin,[393] paloviinaan,[394]
konjakkiin, oluteen[395] tahi ylimalkaan johonkin viileään[396]
juomaan tahi juomaan yleensä[397] Veri on otettava nimettömästä,[398]
useimmissa tapauksissa vasemman käden nimettömästä sormesta.[399]

Kräässä tiedossa sanotaan pidettävän vielä vaikuttavampana, jos
rakastaja itse onnistuu saamaan toivottunsa veripisaroita ruoassa
syödäksensä.[400]

Päinvastoin kuin mitä useimmissa tapauksissa on laita, taikoja tässä
pyrkii siis nauttimalla taiottavan verta aikaan saamaan toivotun
yhteyden. Saman luontoinen on myös eräs taika, jossa suostuttelija
puree suudellessa neitoa kieleen niin että veri kirpoaa.[401]

Usein ei näissä taioissa tyydytä yksinkertaisesti siirtämään verta
toisesta yksilöstä toiseen, vaan on taikaa vahvistettu erilaisilla
lisätoimilla tahi loitsulla. Sen, joka tahtoo toisen itseensä
kiinnittää, on esim. kierrettävä itsensä sokeripalalla kolmeen
kertaan kolmesta eri paikasta (= 9 kertaa), sidottava vasemman käden
nimettömän sormen pää, pistettävä siihen neulalla läpi, vuodatettava
siitä kolme tippaa sokeripalaan, annettava se taiottavan nauttia
lausuen samalla:

    "Sinun pitää olla minulle niin
    lämmin ja rakas,
    kuin oma vereni!"[402]

Tahi on sokeripalanen, samalla tavoin meneteltyä, kastettava vereen
kolmesta kohden ja väskynän t.m.s. sisään pantuna kierrettävä kolme
kertaa sen ympäri jota taiotaan. Sokeria väskynään pantaessa sanotaan:

    "Näin hyvä ja makee kun tää makee on sin suulles',
    niin hyvä ja makee pirän mie olla sin mielestäs."[403]

Kolminkertainen ruumiin ympäri kuljettaminen, ensimäisessä
tapauksessa taikojan, toisessa taiottavan, tarkoittaa saattaa
vereen kastettu pala vielä kiinteämpään yhteyteen asianomaisen
koko personallisuuden kanssa, josta näiden välille syntyvän siteen
ajateltiin käyvän vielä voimakkaammaksi.

Taikoihin liittyvissä loitsuissa nähdään homeopatisen ajatustavan
olevan vallalla. Samaan käsitepiiriin kuuluvat mielikuvat sisältyvät
itseensä taikaankin. Eräässä tapauksessa valmistetaan lemmenjuoma
siten, että otetaan verta vasemman käden nimettömästä sormesta ja
pannaan sitä veteen tammiselle lautaselle. Tähän veteen pudotetaan
paitansa läpi kolme palavaa hiiltä. Silloin juomaa nauttineen
rakkaus alkaa palaa kuin tuli ja valkea taikojaa kohtaan.[404]
Eräässä toisinnossa käytetään vereen kastettujen kolmen sokeripalan
vahvikkeeksi "harakoiteltuja" suoloja; taian vahvikkeena siis erään
määrätyn organismin osan ajateltu substanssi.[405]

Rakkauden siteen rakentamiseen eri sukupuolten välille saatetaan
erikoisesti käyttää vielä <i>sanguis menstruus</i>'ta, jolle tässä, kuten
yleensäkin, omistetaan hyvin voimakas taikavaikutus. Sitä on --
tietysti taiottavan tietämättä -- annettava viinan, kahvin, punssin
t.m.s. juoman seassa.[406] Tällä taikajuomalla saattaa olla niin
vahva vaikutus, että taiottu tulee mielipuoleksi rakkaudesta.[407]

Veren avulla aikaansaatu rakkauden taika ajatellaan niin
voimakkaaksi, että se eräässä toisessakin tapauksessa saattaa
aiheuttaa mielipuolisuuden, nimittäin jos kaksi poikaa rakastuttavat
saman tytön itseensä, syöttämällä tällä salaa kolmesta kohti
itsestään otettua vertansa.[408] Tällaisia keinoja käyttämällä
aikaansaaduilla avioliitoilla sanotaan olevan sen varjopuolen, että
ne tulevat onnettomiksi kun taikajuomaa nauttinut myöhemmin saa
tietää olleensa taikuuden alaisena.[409]

Paitsi sukupuolten välisen rakkauden rakentamiseen verta käytetään
suomalaisessa taikuudessa muidenkin samantapaisten siteiden
synnyttämiseen. Näistä seuraavassa esimerkkejä.

Jos nuorukainen pettää neidon, niin että seurauksena on lapsi,
äiti voi saada isän kiinnitetyksi lapseen, niin ettei tämä sitä
heitä, ottamalla napanuoraa leikatessaan verta ja antamalla sitä
hänelle.[410] Koira saadaan isäntäänsä seuraamaan ottamalla vasemman
käden nimettömästä verta ja antamalla sitä tälle leipäpalassa.[411]
Toisinaan tämäntapaisissakin taioissa vaaditaan monimutkaisempaa
menettelyä: veri on otettava kolmesta kohti ruumiista,[412]
sitä tulee olla yhdeksän tippaa ja on se annettava sellaisen
leivän kannasta leikatussa palassa, josta on annettu kolmelle
kerjäläiselle,[413] tahi on leipä syötettävä koiralle jalkojensa
välistä.[414]

Naimisissa olevien välistä suhdetta vahvistamaan veri luonnollisesti
on yhtäläisesti sopiva taikomisväline kuin tavallisissa
lemmennostotaioissa. Vaimo saattaa saada mieheltänsä vallan ottamalla
verta vasemman käden nimettömästä ja vastaavasta varpaasta ja
saattamalla sen sokerimurussa miehensä suuhnn.[415]

Veri on ollut taikuudessa yleisenä välikappaleena <i>nimen yhteydessä</i>,
tehtäessä liittoa tahi sopimusta paholaisen kanssa. Tällaisessa
käytännössä se on suomalaisissa metsästystaioissa. Kun leikkasi
haavan vasempaan nimettömään sormeensa, kirjoitti verellä nimensä
leppään, josta kuori oli otettu pois, ja lupasi itsensä paholaiselle,
saattoi saada miten paljon hyvänsä jäniksiä.[416] Sama saavutettiin
kirjoittamalla verellä nimensä kolmen yhdestä juuresta kasvavan
koivun kannon päällä kolmelle paperipalalle ja hautaamalla ne
kantojen juurelle.[417]

Nämä taiat ovat verrattavat tämän luvun alussa mainittuun metsän
haltian esiinmanaustaikaan sekä yleensä sopimuksentekoon paholaisen
kanssa verellä kirjoitetun nimen kautta. Veren käyttö liittyy
tällaisissa taikatoimissa toiseen voimakkaaseen taikatekijään,
nimeen, jotka toistensa yhteydessä aikaan saavat erittäin voimakkaan,
mystillistä tunnetta sisältävän taikavaikutuksen.

Veren taikakäytännöstä puhuttaessa ei sovi sivuuttaa erästä sangen
huomattavaa alaa siinä, nimittäin sen käytäntöä suomalaisten
<i>taianomaisessa lääkitуstaidossa</i>. Täällä löydetään se ensiksikin
diagnostisia tarkoituksia palvelemassa. Esim.: Sairaan vaatteesta
otetaan palanen ja siihen sairaasta verta. Tämän palan panee tietäjä
päänsä alle ja saa nukkuessaan tietää, mikä tauti sairasta vaivaa ja
mistä se on tarttunut.[418]

Profylaktisessa, ehkäisevässä käytännössä on veri seuraavassa
taiassa. Matkoille lähdettäessä otetaan "vasemmasta sormestaan"
verta, pannaan sitä tervan sekaan ja tehdään kolme ristiä hevoseen,
yksi otsaan, pyörteiseen, toinen vasempaan etukavioon ja kolmas
selkään ristiluidcn päälle; silloin ei "kalman väki" tule rekeen eikä
selkään.[419]

Laajin käytäntö on verellä kuitenkin taianomaisessa terapiassa
Niistä sairauksista, joita veren välityksellä parannetaan, on ensi
sijassa mainittava hammaskipu. Yli Suomen on hammastautia parannettu
siten, että kipeätä hammasta kaivellaan puisella tahi metallisella
kaivimella, tikulla, neulalla tahi naulalla, suden hampaalla, kokon
kynnellä j.n.e. Kaivelemisella on tavallisesti aikaan saatava joko
veren vuoto hampaasta tahi kaivimen pään veristyminen.[420] Sangen
yleistä on, että kaivin on tehtävä jostakin ruumiin tahi yleensä
kuoleman kanssa tekemisissä olleesta esineestä (ruumislauta,
ruumisarkku tahi sen kansi, hautaristi) tahi että se on otettu
kynnyksestä. Viimeksi mainitussa tapauksessa on erittäinkin sellainen
tikku voimakas, joka on otettu kirkon, muutetun huoneen tahi
sellaisen huoneen kynnyksestä, jonka yli on kuljetettu ruumiita.[421]
Verinen tikku tahi tikut viedään yleensä samoihin paikkoihin kuin
mistä se on otettukin. Ne useimmiten suljetaan puuhun kaivettuun
reikään, joka tiukasti tukitaan naulalla. Usein on erikoisesti
määritelty, mitä laatua kiinnityspuun tahi taiassa muuten käytäntöön
tulevan puun tulee olla (pihlaja, leppä, haapa, koivu, honka,
kolme yksinäistä pihlajaa j.n.е.). Myöskin saatetaan tikku ottaa
tervaskannosta tahi "einepuusta", metsänuotiolla yöllä ihmisen ja
tulen välissä olevasta puusta.[422] Joskus tikku on otettava puun
pohjoispuolelle kaivetusta kolosta[423] tahi on kuljettava pohjoista
suuntaa kunnes määrätty puu tulee vastaan.[424] Toisinaan vaaditaan
puulta vielä erikoisempia ominaisuuksia. Sen tulee olla sellainen,
joka metsässä tuulella hankaa (naukuu) toista vastaan,[425] tahi
uhripuu, johon karhun pääkalloja on ripustettu.[426] Yleisenä ehtona
on, että puiden, hampaan kaivin joihin on vietävä, tulee olla
yksinäisiä, niin kaukana, että saattaa luulla, ettei niitä koskaan
kaadeta.[427]

Tikkujen kiinnityspaikkana ei suinkaan aina ole seisova puu. Ne
voidaan panna myös esim. reikään, joka on tehty kolmasti muutetun
huoneen seinään veitsellä, ja lyödä kirvespohjalla kiinni,[428]
peräseinään kairalla tehtyyn reikään (jolloin hampaankaivin lyödään
siihen tulppana)[429] tahi yksinkertaisesti seinän rakoon.[430] Vielä
voidaan menetellä niin, että otetaan leppäpölkky, siihen kaivetaan
yhdeksän reikää sydämeen asti semmoisella vasenkätisellä kairalla,
jonka tekijää ei tunneta, kaivetaan tervaskannosta otetulla tikulla
hampaan juurta niin että veri lähtee, pannaan verta reikiin ja
lyödään hyvin lujaan. Pölkky pannaan lähteen pohjaan maan sisään.[431]

Taikaan liittyy usein loitsu. Tikkujen päälle lyötäessä sanotaan:
"Älä kalua luuta, pait puuta."[432] "Syö mato puuta, mutta älä
luuta".[433] "Syö perkele punta ja pehkeitä, Elä kristityn kastetun
luita, kalava."[434] Tahi tikkuja puuhun asetettaessa: "Mene tuonne
ja anna hänen terveytensä takaisin."[435] "Kidu ja rassaa tässä
puussa niinkuin sen ihmisen hampaissa, jonka verta näissä tikuissa
on."[436] "Hampaat parantukoon ja puuta kolottakoon."[437] "Syö mato
puuta, mutta älä luuta."[438]

Vienankarjalaisissa loitsuissa hammastaudin aiheuttajana, "syöjänä,
kaluajana", esiintyy madon ohella jonkinmoinen personifioitu
taudinolio, "hiien häkki", "tuonen häkki", "hiien poika". "Tuonen
toukka", "hiijen hurtta l. rakki". Loitsu kohdistuu tähän
taudinolioon, jota manataan poistumaan hampaasta, ja taikatoimen
tarkoituksena on sen poissiirtäminen ja kahlehtiminen.[439]

Se seikka, että puuhun saatetaan naulata paljasta verta[440] ja
reikään semmoisenaan syljetään veristä sylkeä,[441] joka sitten
tulpalla kahlehditaan, osoittaa, että veren useimmissa tapauksissa
ajatellaan sisältävän itsensä taudin aineen, johon siis taikatoimi on
kohdistettava.

Taikaopillisen perusajatuksensa kannalta hannnastaudin
parannusmenetelmät muodostavat verrattain selväpiirteisen ja
yhtenäisen ryhmän. Vallitsevana ajatuksena niissä on <i>taudin
siirtäminen</i> taudin aineen tahi aiheuttajan välityksellä. Joskaan
tätä käsitystä muistoonpanoissa yleensä, muutamaa kertaa lukuun
ottamatta, ei ole ilmaistu, on selvää, että taudin ajatellaan
siirtyvän puuhun tahi että tauti jää siihen paikkaan, mihin kaivimet
tahi veri on pantu. Tauti ajatellaan välittävän aineen, useimmissa,
tapauksissa juuri veren avulla kahlehdittavan, kiinnitettävän,
vangittavan siirtopaikkaansa. Jos kaivimet otetaan puusta pois,
alkaa tautikin uudestaan, tahi jos puu kaadetaan, tulee pakotus
takaisin.[442] Juuri tämän takia on tarpeellista, että taikapuuksi
käytetään sellaista, jota ei hakata maahan.

Teknillisessä suhteessa hannnastaudin parannustaiat osoittavat
jonkunmoista yhtäläisyyttä m.m. hiuksia taikomisvälineenä
käyttävien nefaristen taikojen kanssa. Niiden suhteen on kuitenkin
huomiollepantava eräs erotus. Hammastaudin parannuksessa ei
ruumiillisen substanssin käsittely aiheuta ihmiseen kokonaisuudessaan
kohdistuvia vaikutuksia, eivätkä nämä vaikutukset ole häneen
nähden negativisia, vaikkakin taikamenetelmä on sama kuin hiuksia
käyttävissä nefarisissa taioissa. Tämä johtuu siitä, että
taikavaikutuksen ei nyt ajatella varsinaisesti kohdistuvan sen
henkilön olemukseen kokonaisuudessaan, joka on taikomisen esineenä,
vaan sen vaikutuksen ala on rajoitettu.

Tässä suhteessa ovat valaisevia taikoihin liittyvät loitsut. Niiden
kannalta taikatoimi kohdistuu johonkin personoituun olentoon, joka on
hammaskivun syy ja aiheuttaja. Tiedetään, että tauteja sellaisenaan
usein personoidaan tahi niiden aiheuttajaksi ajatellaan personoitu
paha olento, taudin deemoni. Suomalaisetkin ovat ajatelleet monia
sairauksia persouallisiksi, eläviksi olennoiksi. Tällaiseksi ovat he
käsittäneet varsinkin ruttotaudin.[443] Monesta muustakin taudista
on käsitys sama. Paljon itkevässä lapsessa on "itkettäjä"; jos se
heikkoudesta ei voi hallita päätänsä, siinä on "niekku"; nikotuksen
aiheuttajana on "nikottaja", koitauti kulkee loitsujen mukaan teitä
pitkin, ja eräiden kuumetaudin tilojen aiheuttajana on personoitu
olento. Mielipuolisuudenkin syyksi luullaan joskus ruumiillistunutta
taudin deemonia. Eräs Viitasaaren tietäjäin luota tullut mielipuoli
sanoi heti lääkkeitä nautittuaan luotansa lähteneen mustan metson,
jonka perästä hän heti sai järkensä takaisin.[444]

Samoin on asianlaita hammastaudissakin. Sen syynä on aistimilla
muka havaittava "hammasmato", joka hammasta jäytää ja syö, tahi
nimitetty paha olento, joka aiheuttaa taudin. -- Näiden seikkojen
valaisemiseksi pysähdyttäköön vieläkin kysymykseen tautien
aiheuttajista.

Villikansojen yleinen luulo on, että tauti tahi taudin henki asuu
ruumiillistuneena jossakin kivessä, puunsäleessä tahi muussa
senlaatuisessa aineellisessa esineessä. Australian alkuasukkaiden
keskuudessa noidat vetävät määrätyin tempuin ruumiistansa ulos
maagillisen aineksen, jota he nimittävät <i>bolya</i>, ja jonka he
kvartsipalan muotoisena voivat saada ottamaan sijansa potilaan
ruumiissa. Myöskin vesien henkiolennon, joka oli aikaan saanut taudin
erään pojan jalassa, väitettiin taikurien vetäneen esille kipeästä
paikasta kiven muotoisena.[445]

Lappalaiset näyttävät Castrénin mukaan ajatelleen taudeista samaa
ja käsitelleen sairautta käsin kosketeltavana olentona. Eräs
nainen Venäjän Lapissa paransi niukahdusta kuljettamalla sormiansa
edestakaisin nyrjähtäneellä kohdalla ikäänkuin etsien kipuja. Kauan
etsittyään onnistuikin hänen saada ne sormenpäidensä väliin. Sitten
puristi hän niitä kynsiensä välissä, vei hampaidensa väliin ja sylki
lopuksi suustansa näin muserretut kiusanbenget. Tämä uudistettiin
useampaan kertaan ilman loitsua.[446]

Tällainen personoitunut ja ruumiillistunut tautiolento onkin
hammastaudiu parannuksessa useimmiten ensi sijassa taikatoimen ja
loitsun esineenä. Kipeän hampaan juuresta saadun veren ajatellaan
olevan suhteessa siihen ja veren käsittelyllä sympatetista johtoa
myöten saatavan aikaan vaikutus itseensä tautiolentoon.

Ajatus taudin siirrosta on useissa taioissa jo sellaisenaan
havaittavissa, mutta varsinkin loitsuissa on se silminnähtävä. Taudin
siirto toiseen olentoon tahi esineeseen taudin paikan eli sairaan
elimen substanssin välityksellä on yleinen menettelytapa varsinkin
niissä tapauksissa, joissa sairaus on ulkoisesti todettavissa tahi
selvästi paikallistunut. Tätä valaistakoon muutamilla esimerkeillä.

Suomalaiset parantavat paisetta panemalla siitä otettua märkää
puuhun tahi keppiin tehtyyn reikään, jonka päälle asianmukaisesti
loitsimalla lyödään tappi.[447] Tahi: paiseesta annetaan märkää
kulkukoiralle,[448] tahi paunaan sitä pikku venheeseen, joka annetaan
tuulen viedä.[449]

Mutta sellaisissakin taudintapauksissa, joissa taudin
tartunta-ainetta tahi sen kanssa välittömässä yhteydessä olevaksi
ajateltua substanssia ei voida siirron välikappaleena käyttää,
noudatetaan samaan mielikuvaan perustuvia parannusmenetelmiä.
Suomessa on parannettu sairauksia kuljettamalla potilasta halkaistun
pihlajan lävitse.[450] Sairasta lasta, jonka taudin luultiin olevan
maasta, parannettiin viemällä se kolmelta sivulta maasta irtiotettuun
turpeeseen tehdyn reiän läpi;[451] Syrjänit asettavat liinan,
paidan tahi jonkin muun esineen kipeälle paikalle ja heittävät sen
tielle toivoen, että joku ottaa sen mukaansa. Samoin heittävät he
kylpyvitsan, jolla sairasta on kylvetetty ulos, toivossa että joku
astuu sen yli, jolloin tartunta, <i>pež</i>, siirtyy tuohon varomattomaan.
Eräitä tauteja he koettavat siirtää eläimiin, esim. ympäröimällä
kipeän paikan kuumalla leivällä ja syöttämällä sen lampaalle; tahi
ottavat he sellaisen oinaan villoja, joka ei vielä ole vuoden vanha
eikä ole ollut yhteydessä lampaiden kanssa ja kietovat villat kipeän
paikan ympärille. Sitten annetaan villat leivän kanssa oinaan
syödä.[452] Venäläisillä ovat tämänlaatuiset parannustavat yleisiä.
Lasten sairauksia (rachitis y.m.) he parantavat niin, että vievät
lapsen metsään, etsivät siellä kaksi vierekkäin kasvavaa pientä
tammea, joiden luo vanhemmat asettuvat ja antavat vuorotellen lapsen
toinen toiselleen puiden väliköstä. Sitten otetaan lapsen paita ja
kapalot ja jätetään tammeen sidottuina metsään. Tätä parannustapaa
nimitetään "pois kantamiseksi" (<i>относъ</i>).[453]

Ei liene epäiltävää, etteikö tautia tässäkin koeteta siirtää puuhun,
joskin taikatoimessa samalla voi olla tietoisuudessa toinenkin
ajatus, nimittäin lapsen ja nuoren puun saattamisesta toistensa
yhteyteen, edellisen kasvun ja kehittymisen edistämiseksi.[454]

Toisena vallitsevana käsityssuuntana hammastaudin
parannusmenetelmissä on <i>imitativinen ajatustapa</i>, pyrkimys
määrätyllä menettelytavalla jonkin välittävän siteen välityksellä
tahi suoranaisesti <i>ex opere operato</i> saada aikaan muodolleen ja
näköjään samanlaisia vaikutuksia taian esineeseen. Tähän saattaa
olla samalla yhtyneenä homeopatisia mielikuvia. Esim. taiassa, jossa
otetaan tikku puusta siitä kuorta kokonaan irroittamatta ja sillä
hammasta vereen saakka kaivettua pannaan paikoilleen ja kuori päälle,
on taudin siirto puuhun voimakkaimpana mielikuvituksessa. Sitävastoin
taiassa, jossa leppäpölkkyyn kaivetaan yhdeksän reikää sydämeen
saakka, pannaan niihin verta ja tukitaan lujasti nauloilla ja vihdoin
itse pölkky upotetaan lähteen pohjaan, on vallitsevana ajatus taudin
tahi taudin haltian vangitsemisesta; tätä paitsi siihen liittyy vielä
homeopatinen lisämielikuva kylmän lähteen tuskaa sammuttavasta ja
vilvoittavasta vaikutuksesta.

Tämän jälkeen tarkasteltakoon vielä eräitä niiden taikojen sarjasta,
joissa veri taikomisvälineenä on käytännössä. Varsin tyypillisiä
ovat eräät verenseisotustaiat. Niissä koetetaan verenvuotoa ehkäistä
alistamalla itse veri soveliaan taikatoimen alaiseksi. Näin saadaan
verenjuoksu lakkaamaan naulaamalla itseänsä verta leppänauloilla
muutettujen huoneiden (joissa on pidetty ruumiita) kynnykseen ja
kolmanteen hirteen, samalla loitsien:

    "Seiso veri niinkuin seinä
    Niinkun seiso ennen 3 neitiä
    Helvetin portin eessä."[455]

Jos kädestä vuoti verta, pantiin sitä "karaniekka" (karan reiällä
varustettuun) avaimeen ja vietiin sepän ahjoon. Kun se juoksutettiin
sinne, verenvuoto lakkasi.[456] Veren kuumentamalla kuivaamista ja
karreksi polttamista on muunkinlaatuisten taikatointen yhteydessä
harjoitettu, jonka ohella luonnollisesti ajateltiin samanlaisen
vaikutuksen kohdistuvan vereen kokonaisuudessaan. Raudan haavaa
tukittiin esim. siten, että pantiin verta sen teräaseen päälle, joka
haavan oli aiheuttanut, ja pidettiin sitä hiilien päällä, kunnes se
oli kuivanut karreksi.[457]

Useimmat verenseisotustaiat ovat juuri tällaisia, joissa sulkeminen,
naulaaminen, kahlehtiminen ja kuivaaminen muodostaa taian keskeisen
toimen. Veren vuoto sieramista saatiin lakkaamaan, jos mentiin
sellaisen aidan luo, jonka tekijää ei tiedetty, ja nostettiin
kolme varaketta (varaseivästä) ylös, tiputettiin verta näiden
seipäiden reikiin ja pantiin varakkeet paikoilleen.[458] Naisen
liika verenjuoksu saatiin paranemaan panemalla verta pienelle
paperilistalle ja työntämällä avaimen reikään.[459] Vielä voidaan
verenvuoto pysähdyttää keittämällä juoksevaa verta puhtaassa padassa
ja antamalla sen kovalla tulella kiehuen kuivaa kovaksi. Tämä
verikakku syötetään vertavuotavalle ihmiselle itselleen.[460]

Vallitsevana taikaopillisena perusajatuksena näissä taioissa
on homeopatinen käsitystapa ja siihen perustuvat mielikuvat.
Käsittelemällä verta sellaisenaan sellaisin tempuin, jotka ilmaisevat
vangitsemista, sulkemista, kiinnittämistä, pysähdyttämistä
(naulaaminen, ahtaaseen paikkaan sulkeminen, kuivaaminen),
ajatellaan saatavan aikaan yhtäläinen vaikutus tähän aineeseen
kokonaisuudessaan. Viimeisessä toisinnossa on samalla neutralisoiva
menettelytapa käytännössä, s.o. käytetään lääkkeenä itseään
parannuksen alaista ainetta.

Menettelytapaa vastaavasti muuttamalla voidaan vereen vaikuttaa
päinvastaisella tavalla, aiheuttaa ankara verenvuoto. Raudan
haava saadaan juoksemaan verta, jos otetaan verta haavasta tahi
veristä vaatetta ja sidotaan koskeen johonkin kiven nurkkaan tahi
risuun kiinni.[461] Jos taasen joku on taikomalla aiheuttanut
toiselle teräaseella syntyneen haavan ("nostoraudan" haavan),
voidaan taikojalle itselleen saada sellainen verihaava, jota ei
mitenkään voida tuketa, ottamalla taiotun haavasta lähtenyttä verta,
polttamalla sitä kosken kivellä vanhan luottimen päällä kypeniksi ja
panemalla kypenet koskeen.[462]

Psykologiselta sisällöltään viimeksimainitut taiat ovat
selväpiirteisiä. Veren saattaminen kosken yhteyteen aiheuttaa siinä
samanlaisen juoksun ja kuohunnan kuin koskessa. Auran luotin on
saattanut tulla käytäntöön sen viiltävää ja leikkaavaa toimintaa
ajateltaessa.

Suomalais-karjalaisen taika-aineiston runsaasta varastosta
valitsemme vielä eräitä veren käytäntötapoja taikatarkoituksiin.
Kuten aikaisemmin puheena olleita organismin ainesosia, saatetaan
vertakin käyttää suoranaisesti lääkitsemistarkoituksiin. Esim.
mielenvikaisuutta parannettiin neutralisoivaa menettelytapaa
sovelluttaen siten, että otettiin verta potilaan vasemmasta
kainalosta ja sylkäistiin sitä suustansa kirkon luona sen silmille,
jonka luultiin taioillaan mielenvikaisuuden aiheuttaneen.[463]

Tässä en saata sivuuttaa erästä sellaisenaan yksinkertaista
veritaikaa, joka saattaa olla suhteessa siihen tapa- ja
käsitysryhmään, joka määrää isän noudattamaan eräitä säännöksiä sinä
aikana, jolloin lapsi on tulossa maailmaan. Vaimo takaa itselleen
helpon synnytyksen ilman jälkikipuja, jos raskaana ollessaan
ottaa verta mieheen tulleesta haavasta ja nielee sitä tuoreena
sisällensä.[464] Ne käsitykset, joiden mukaan jälkeläisen kohtalo
ja kehittyminen on mitä kiinteimmässä yhteydessä vanhempien elon ja
olon kanssa varsinkin raskauden aikana ja jotka säätävät äidille
lukemattomia käyttäytymisohjeita ja kieltoja, eivät kohdistu
ainoastaan äitiin. Myöskin isän ajatellaan olevan maagillisen
sympatian suhteessa lapseen syntymän aikana. Suomalais-ugrilaisista
kansoista luulevat useat, että vaikeat synnytykset aiheutuvat m.m.
siitä, että isä on rikkonut aviollista uskollisuutta, ja että hänen
synnytyksen helpottamiseksi on tunnustettava hairahduksensa. Tätä
paitsi on syntymisen yhteydessä noudatetuissa tavoissa muitakin,
joissa isän ajateltu yhteys synnytysprosessin kulkuun kuvastuu.
Nämä käsitykset ovat monella taholla johtaneet siihen, että
isän on synnytyksen ja jälkeläisen aikaisimman lapsuuden aikana
kieltäydyttävä kovasta työstä, noudatettava dieettiä, jopa käytävä
vuoteeseenkin (n.s. <i>kuvada</i>).

Koska verellä yleensä solmitaan yhteyttä myöskin eri ihmisyksilöiden
välille useammanlaatuisia tarkoituksia varten, saattaisi olettaa,
että aviomiehen veri lapsivaimon sisällisesti nauttimana
olisi alkujaan tarkoittanut sen yhteyden vahvistamista, mikä
syntyvän, synnyttäjän ja isän välillä on, päämääränään siirtää
osa synnytysprosessin taakasta miehen osalle tahi neutralisoida
niitä epäedullisia tahi vahingollisia vaikutuksia, jotka isän
kautta voisivat kohdistua synnyttäjään ja jälkeläiseen. Käsitys
synnytystuskien siirtämisestä synnyttäjästä miehiin, jopa muihinkin
eläviin olentoihin, näkyy Lencqvistin mukaan kuuluneen suomalaisten
taikaluuloihin.[465]

Lopuksi mainittakoon vielä eräitä sellaisia veren käytäntötapoja
suomalaisessa taikuudessa, jotka näyttävät perustuvan vähemmän
selväpiirteisiin taikaprinsipeihin. Jos joi yhdeksän kastamattoman
lapsen verta, tuli täydeksi noidaksi ja pääsi lentämäänkin.[466]
Napanuoraa leikattaessa lähtevää verta on käytetty tyttölapsen
kasvojen voitelemiseen syntymisen jälkeen, jotta tästä tulisi
kaunis.[467] Karjataioissa ihmisverta annetaan sisällisesti lehmälle
poikimisen edistämiseksi.[468] Kuukautisverestä likaisen paidan
huuhdevedellä parannetaan hevosten ähkytautia;[469] sitä käytetään
myös profylaktisesti laskiaistaioissa[470] sekä ulkonaisesti
Jyrinpäivänä karjan suojelemiseksi pedoilta.[471] Vielä on luteita
poistettu edellisellä tavalla likaisella paidalla.[472]

Veri -- kuten usein toisetkin ihmisruumiin ainesosat -- on näissä
taioissa saanut yleisiin taikaopillisiin prinsipeihin perustumattomia
käytäntötapoja yksinkertaisesti siitä syystä, että sitä yleensä
on pidetty voimakkaana taikomisvälineenä. Ensinmainitussa
taiassa kuvastuu sitäpaitsi pyrkimys harvinaisen taikatuloksen
saavuttamiseksi käyttää mahdollisimman vaikeasti täytettävissä olevaa
taikakeinoa.




VI. Hiki.


Hielle näytään taikuudessa usein omistettavan samanlaisia
ominaisuuksia kuin verelle. Sen vuoksi se on taikomisvälineenä
useissa niihin ryhmiin kuuluvissa taioissa, joita veren välityksellä
on nähty suoritettavan.

Erittäin runsaasti on suomalais-karjalaisessa taika-aineistossa hien
avulla suoritettavia lemmennostotaikoja. Menettelytavat ovat yleensä
samat kuin aikaisemmasta tunnetuissa hiusten ja varsinkin veren
avulla suoritettavissa. Yleismuotona on lemmenjuoman tahi lemmenpalan
laatiminen käyttämällä varsinaisena taika-aineena hikeä, s.o. hien
antaminen ruoan tahi juoman, kuten juuston, sokeripalan, namusien,
ohranjyvien, marjojen, kahvin, viinan, nisupalan t.m.s. kanssa
taiottavalle.[473]

Tästä yksinkertaisesta muodostaan taika on kehittynyt usein hyvin
mutkallisiksi taikamenetelmiksi. Useimmiten käsitetään hien
avulla aikaansaatava yhteys syntyvän siten, että sen hikeä, joka
tahtoo jotakin toista itseensä suostuttaa, saatetaan välittömään
fyysilliseen yhteyteen suostuteltavan kanssa. Sisällinen nauttiminen
on tässä tietysti varmimmaksi katsottu ja samalla yksinkertaisin tie.

Usein on kuitenkin ajatus yhteyden aikaan saamisesta vaatinut
havainnollisempia toimenpiteitä. Näin on molempien hiki joskus
saatettava ensiksi toistensa yhteyteen ja sitten annettava
taiottavalle[474] tahi on molempien kontrahenttien nautittava
taika-ainetta.[475] Monasti on tarkalleen määrätty, mistä ruumiin
kohdasta hiki on otettava. Useimmin on käytännössä kainalohiki.
Välittävä esine, leipä- tahi juustopala, sokeripala, namuset, marjat,
pidetään tätä varten tarpeellinen aika (esim. yhdeksän tuntia,
kolmena pyhänä kirkossa käydessä j.n.e.) kainalokuopassa.[476]

Näihin perusmuotoihin liittyy paljon erikoismenettelyjä. Niin
saatetaan esim. ottaa kolmesta marjasta mehua leivänmuruseen,
kääriä se silkkilangalla ja pitää kolme torstaita vasemmassa
kainalokuopassa.[477] Tahi on pojan otettava hikeä vasemman, tytön
oikean kainalon alta[478] tahi on juuston kappaletta kuljetettava
kolmena sunnuntaina kainalonsa alla,[479] kolmena peräkkäisenä
sunnuntaina vasemman kainalon alla,[480] sokeripalaa pidettävä
saunassa kylvettäessä vasemman kainalon alla[481] j.n.e.

Usein määritellään tarkemmin, mistä ruumiinosasta hiki on
otettava. Paitsi kainalohikeä, on se saatava esim. kolmesta kohden
ruumista,[482] reisistä,[483] rinnasta,[484] sydämen kohdalta[485]
tahi vasemman jalan kantapäästä.[486] <i>Sudor cunni</i> mainitaan
erikoisesti; sitä käyttämällä, s.o. pitämällä suoloja kolme
yötä tässä ruumiin osassa ja kolme yötä vasemman kainalon alla,
valmistetaan taikasuolat.[487] Hien saamiseksi voidaan seurata
eri menettelytapoja, esim. pitämällä hiestytettävä aine kainalon
alla tanssittaessa tahi ottamalla se saunassa kylvettäessä. Esim.:
Sauna on lämmitettävä kolmena torstaina lehtipuilla ja istuttava
kuuman saunan lauteilla, kunnes hikiherneet juoksevat pitkin
ruumista; näitä otetaan astiaan ja säilytetään niin, ettei tuuli
saa niihin käydä.[488] Toisinaan tarvittava hiki saadaan hikisestä
vaatteesta.[489]

Useissa toisinnoissa se aine, jonka välityksellä hikeä taiassa
käytetään, on saanut suuremman huomion ja hikeä käyttämällä
valmistetaan taikaleipä, -juoma, tahi -suolat. Häämenoissa joku
morsiamen sukulaisista panee vettä morsiamen napakuoppaan, sotkee
siinä jauhoja tahtaaksi, josta leivottu kokkare paistetaan
ja sopivassa tilaisuudessa syötetään sulhaselle.[490] Toinen
taikapalan valmistustapa on seuraava. Neitoset panevat rukiisia
jauhoja sokeriveteen, hierovat ne reisiensä päällä leiväksi, joka
saunan uunissa kuivattuna on annettu toivotulle. Valmistuksessa
lausuttavasta loitsusta ("reisirieska, karvakakkara" j.n.e.) päättäen
on taikapataan pantu karvojakin.[491] Pitämällä suoloja polvensa
päällä ja kuivaamalla saunan uunin edessä valmistetaan taikasuolat
joko lemmen herättämistä varten[492] tahi ylivallan saamiseksi
avioliitossa.[493]

Paitsi varsinaisessa lemmen herättämistarkoituksessa hien käyttö on
yleistä muissakin avioliittoasioiden alalle kuuluvissa taioissa.
Hyväsopuisen miehen saa se, joka ennen vihillemenoa panee juustopalan
kainalonsa alle ja antaa vihiltä tultua sulhasen syödä.[494]
Kosimaan lähdettäessä pitää käydä koskella, jossa kolme tahi
neljä myllyä pyörii, ottaa sen alapuolesta koskilimoja, kääriä ne
sokeripalan ympärille, kuljettaa kahdesti myötäpäivään ja kerran
vastapäivään paidan hihan lävitse, panna vasempaan kainaloonsa ja
antaa perillä tytölle.[495] Kosittaessa voidaan joko tytön tahi
vanhempien suostumus hankkia syöttämällä näille makeinen, jolla
on pyyhitty paljasta ihoa sen kuumana ollessa, jota on kuljetettu
paidan oikeanpuolisen hihan läpi, mihin vielä on pantu verta
vasemman käden nimettömästä sormesta ja puhallettu kolmasti.[496]
Kosintaonni voitiin taata myöskin seuraavalla taialla. Saunassa
irtautunutta hikeä hierotaan suoloihin, jotka talletetaan ja
sopivassa tilaisuudessa heitetään sen talon vesisaaviin, josta
kositaan. Silloin koko talon väki aivan väkisin työntää sen henkilön
rakastuttajalle, jota hän tahtoo.[497]

Niiden taikojen joukkoon, joissa ihon eritteen avulla synnytetään
yhteyttä avioliiton aikaansaamisen tarkoituksella, lienevät vielä
luettavat ne, joissa naimaikäiset neidot juhannusaattoiltana
alastomina vierittelevät itseänsä sellaisen talon ruispellolla,
jossa on naimattomia poikia; näin pääsee neito asianomaiseen taloon
miniäksi.[498]

Virolaiset ovat lemmennostotaioissaan käyttäneet hikeä samalla
tavoin kuin suomalaiset. Neitoset ovat herättäneet vastarakkautta
m.m. antamalla nuorukaisen nauttia muiden marjojen joukossa
kainalokuoppahiellä kostutetun mansikan.[499] Eräässä tiedossa
yksityiskohtaisesti kuvattu toisinto muodostaa sekin analogian
suomalaisille. Tyttö saavuttaa miehen rakkauden, jos hän käy kolmena
lauantai-iltana saunassa, pyyhkii siellä villaisella vaatepalalla
hikeä koko ruumiistansa sitä kastelematta, ja tilaisuuden sattuessa
antaa miehelle vettä juotavaksi, ensin kastettuaan nämä kolme
vaatepalaa juomaan ja puserrettuaan veden siihen.[500]

Venäläisten lemmennostotaioissa on hiellä sama tehtävä kuin edellä
tarkastelluissa. Lemmen herättämiseksi on miehen esim. hiottava
hyvin, pyyhittävä hikeänsä liinalla ja samalla liinalla siveltävä
rakastettuansa.[501]

Muun ihmisruumiin substanssin tavoin hiellä on käytäntönsä myös
pahansuopaisessa magiassa. Menettelytavat ovat yleensä samoja, joita
on tavattu aikaisemmin tämän laadun taikuudesta puhuttaessa. Pahaa
saatettiin aiheuttaa toiselle myös siten, että vihamiehen hikeä (ja
hiuksia) pantiin sellaisen kalan suuhun, joka kulkee pohjoiseen päin
virtaavassa purossa, ja päästettiin kala irti.[502] Suomessa ovat
pahansuopaiset panneet ruumista hautaan laitettaessa ruumiin mukaan,
hiusten ja vaatteiden ohella, myös vihamiestensä hikeä, josta kalma
alkoi näitä vaivata.[503]

Kostotaikana, hivuttavan sairauden taioillaan aiheuttaneelle,
hankitaan taikoneen vaatteesta palanen ja hierotaan siihen hikeä
sairaan vasemmasta kainalosta, sidotaan vaatepala punaisella langalla
kalan pyrstöön ja päästetään se menemään; silloin sairaus kääntyy
itseensä taikojaan, eikä häntä voida siitä päästää, jollei kalaa
saada takaisin.[504] Hien avulla voitiin suorastaankin aiheuttaa
toiselle onnettomuutta, esim., jos otettiin hikeä taiottavan
jaloista, kainaloista ja päästä ja kiinnitettiin se punaisella
veralla "kalman sormeen". Verka ommellaan punaisella langalla sormen
ympärille tupeksi, se pannaan käärmeen suuhun, joka puolestaan
upotetaan lähteen pohjaan. Seurauksena on kaatumatauti.[505]

Vastataikana, neutralisoimaan taikomalla aiheutettua psyykillistä
sairaloisuuden tilaa, käyttää potilas omaa kainalohikeänsä,
syöttämällä tahi juottamalla sitä sille, joka taioillaan on sairauden
aiheuttanut.[506]

Lääkitsemistarkoituksiin, esim. poistamaan vatsanpurua lapsesta,
on loitsun ohella sisällisesti annettu sellaisesta kourasta saatua
hikeä, jolla ruumiita on pesty.[507]

Mainittakoon tässä vielä eräs ala hien käyttöä suomalaisten
taikuudessa, nimittäin eläimiin kohdistuvat hien avulla
suoritettavat taiat. Tarkoituksiltaan ja suoritustavaltaan ovat ne
toiselta puolen analogisia esim. hiuksia ja verta välikappaleina
käyttäville samanlaatuisille taioille, toiselta oikeastaan samoja
kuin vastaavat lemmennostotaiat. Näin voidaan ne sivuuttaa vain
muutama esimerkki esittämällä. Voidaan esim. ottaa leipäpala,
pitää se kainalonsa alla niin että siihen tulee hikeä ja antaa se
maakiven päällä eläimelle.[508] Tällaisilla taioilla kiinnitetään
useimmiten koira haltiaansa. Kainalohiellä kostutettu pala on
joskus syötettävä koiralle vasemmalta polveltansa,[509] joskus on
sitä ensin kuljetettava määrätyllä tavalla ihoansa pitkin[510] tahi
käytettävä kolmea leipäpalaa, joilla ensiksi kierretään itsensä.[511]
Myöskin suolat ovat karjataloissa hien kanssa käytännössä taian
suoritusvälineenä.[512] Tällaisia syöttöpaloja tahi suoloja
käyttävien taikojen tarkoituksena on useimmiten saada karja palaamaan
hyvin kotia laitumelta. Taian suorittajana on niissä eläinten
hoitaja, joka käyttää omaa hikeänsä.[513]

Aivan samoin kuin esim. veri, on hikikin suomalaisessa
taikuudessa vielä saanut käytäntötapoja, joissa se sellaisenaan
on taikavaikutuksen aiheuttajana. Näin esim. metsästystaioissa
käsiteltiin pauloja naisen sukupuolielinten hiellä.[514]

Toiselta puolen oli taasen pauloja viritettäessä varottava
niitä paljain käsin koskettelemasta ja yleensä on taioissa hien
suhteen noudatettava varovaisuutta: esim. pahansuovissa taioissa
ei taikomisvälineitä saa kosketella niin, että hiki niihin
pääsisi; siitä olisi seurauksena taikavaikutuksen kääntyminen
itseensä taikojaan.[515] Tällainen luulо onkin helposti saattanut
syntyä seurauksena yleisistä käsityksistä ruumiin substanssilla
aiheutettavista taikavaikutuksista.




VII. Sylki, henkäys ja suupala.


Syljelle omistetaan tavoissa yleensä monenmoisia taikavaikutuksia.
Maagillinen ajatustapa ei tee eroa varsinaisen ruumiin substanssin
ja organisten eritteiden välillä. Sen vuoksi sylki, kuten hikikin,
käytäntönsä puolesta on pääasiallisimmissa kohdin rinnastettava
edellisten kanssa.

Sylki on helpoimmin esille saatavissa ja valmiin käytäntöön
kaikista ihmisruumiin eritteistä. Tämä seikka kelpaa mahdollisesti
selitykseksi sille, että sylki on saanut laajan käytännön sellaisissa
taikatoimissa, jotka edellyttävät jonkin taikavälineen mahdollisimman
helppoa ja vaivatonta käytäntöönsaantia. Näin on sylki ja sylkeminen
<i>yleinen vastataioissa</i>, joissa nopealla tempulla on viipymättä
neutralisoitava ja tyhjäksi tehtävä jokin taikavaikutus.

Toiselta puolelta syljen yhtenä organismin eritteistä ajatellaan
kelpaavan aikaan saamaan samanlaisia sympatetisia yhdyssiteitä
alkulähteeseen kuin varsinaiset organismin osaset. Määrätyn kohtalon
alaisena se voi aiheuttaa ihmiselle sairautta y.m. onnettomuutta.
Siis senkin suhteen on noudatettava tarpeellisia varotoimenpiteitä.
Tästä ovat varsinaisesti saaneet alkunsa monet <i>sylkemiskiellot</i>,
joskin niiden perustana joskus saattaa olla muitakin syitä.

Sylkeä ei kuitenkaan sanottavassa määrässä käytetä taikomisvälineenä
sellaisissa suorastaan tyypillisissä taikaryhmissä kuin lemmennosto-
ja kontaktitaiat yleensä sekä nefarinen taikuus. Näistäkin
on kuitenkin esimerkkejä. Sellaisia on syrjänien keino saada
koira seuraamaan itseänsä antamalla sille leipäpala, johon on
sylkäisty,[516] sekä suomalainen taika sylkeä lehmän suuhun, jottei
se pyrkisi pois kotoa.[517]

Tämän sijaan tunnetaan joukko taikatoimia ja taikauskoisia
käsityksiä, joissa tunnettu ajatus ihmisen ja hänen erillään olevan
ruumiillisen substanssinsa, tässä tapauksessa syljen, välillä kyllä
on havaittavissa, mutta sillä on ahtaampi, lokalisoitu merkitys.

Näihin olisin taipuvainen lukemaan monet sylkemiskiellot, joiden
ohella seuraukset varomattomasta tahi sopimattomasta sylkemisestä
kohdistuvat suuhun ja suussa oleviin elimiin. Virolaisilla tunnetaan
kielto sylkeä tuleen. Kiellon rikkomisesta on seurauksena rakot
kielessä. Joka taas sylkee variksen jälkeen, saa hampaansa mustiksi
ja kieroiksi.[518] Liiviläisten käsityksissä seuraus varomattomasta
sylkemisestä kohdistuu silmiin. He sanovat, kun lapset syljeskelevät:
"<i>Ala silg, siz kāzābad nä´rad silma</i>."[519] Votjakit uskovat, että
jos joku kirvestä teroittaessaan sylkee kovasimeen, hänen kielensä
puhuessa ikäänkuin takertuu kiinni, s.o. hän ei voi puhua nopeasti
eikä lausua selvästi sanoja.[520] Syrjänien on ollut kiellettyä
sylkeä tuleen. Kiellon rikkomisesta on seurauksena ihohalkeamien
muodostuminen suuhun. Joka taasen sylkee kuumalle kivelle, sen kieli
kuivettuu.[521]

Suomalaisessa taika-aineistossa eräät taiat kuvastavat sylkemisen
ja syljen suhdetta suun elimiin, mutta edellisistä hiukan eriävässä
merkityksessä. Sylkeminen ei täällä tavallisesti aiheuta mitään
negativista seuraamusta suun elimille, vaan päinvastoin poistaa
niistä sairauden. Yleistä on kielessä olevan rakon poistaminen
loitsun ohella maahan sylkemällä.[522] Tämä yksinkertainen menettely
on -- kuten tavallista -- voinut kehittyä monimutkaisemmaksi:
sylkemispaikkaan on paljaalla jalalla tehtävä risti,[523] on
syljettävä kolme kertaa[524] j.n.e.

Suomalainen taikakäytäntö yhtyy ikivanhaan tapaan poistaa kielen
rakkoja. Marcellus Empiricus määrää niitä parannettavaksi
sylkemällä.[525]

Tapa parantaa kielen rakkoja manauksentapaisen loitsun yhteydessä
sylkemällä on varmaankin suhteessa käsitykseen kielen sairastumisesta
varomattoman ja sopimattoman sylkemisen seurauksena. Lähinnä lienee
tässä ollut vaikuttamassa neutralisointiprinsipi, s.o. paha on
parannettava samoja teitä ja samoja välikappaleita käyttäen kuin
mistä se on syntynytkin.

Tarkasteltakoon vielä erikseen syljen käyttöä eräisiin
parannustarkoituksiin. Näissä on huomattavinta silmän ja silmän
seutujen sairauksien parantaminen syljellä. Liiviläisten käsitys
silmäluomiin syntyvien ajettumien, n.s. näärännäppyjen syntymisestä
varomattoman sylkemisen seurauksena on jo mainittu. Mutta samalla
tunnetaan sylkeminen juuri näärännäppyjen parannuskeinona. Ne saadaan
poistumaan sylkemällä vasten potilaan kasvoja.[526] Tahi on niitä
kolmasti pyyhittävä kissan hännällä ja joka kerta sylkäistävä.[527]
Ersämordvalaiset ovat samaten poistaneet tätä sairautta sylkemällä ja
loitsimalla.[528] Tässä on siis vallitsemassa sama suhde kuin kielen
sairastumisen ja parantamisen välillä.

Sylki on ikivanhoista ajoista saakka ollut erikoisesti suosittu juuri
silmätaudeissa. Evankelioissa on kolme ihmekertomusta, joissa Jesus
käyttää sylkeänsä parantamisessa (Markus 7: 33, 8: 23, Johannes 9:
6) ja kahdessa niistä hän parantaa sokean. Tacitus kertoo keisari
Vespasianuksen parantaneen sokean sylkemällä unessa saamansa
osoituksen mukaan tämän silmiin.[529]

Sangen yleistä on sylkeminen eräissä taikatoimissa, joista useimmat
kuuluvat profylaktisten temppujen luokkaan, toisin sanoen, ovat
selviä varaustaikoja. Pestessään jostakin ojasta silmiänsä,
suomalaiset siihen ensiksi kolmasti sylkevät.[530] Silmänpesuveteen
on muutenkin ensiksi syljettävä, sitten ei siitä mitään tartu.[531]
Lasta kylvetettäessä on saunaveteen samasta syystä aina
syljettävä[532] ja lapsen riepuja järvessä pestäessä on riepua ensin
kolmasti puraistava, sitten syljettävä veteen.[533]

Samoin on haaskan ohi kuljettaessa sekä kun astutaan huoneeseen,
jossa ei ennen ole oltu, sylkäistävä.[534] Tämä on tehtävä
jonkunlaisen tartunnan ehkäisemiseksi.[535]

Sylkemällä varaudutaan yleensä epämääräiseltä pahalta, vaikeasti
todettavissa olevaa taikavaikutusta vastaan. Jos lapsi säikähtää,
imaistaan vesi lapsen silmistä, sylkäistään lattiaan ja syljetään,
"niin ei tartu".[536] Kun huomataan kahdesta tikusta, oljenkorresta
t.m.s. lattialle muodostunut risti, on tarkoin varottava astumasta
sen yli, jollei heti lueta loitsua ja syljetä kolmasti eteensä.[537]
Tuntemattomalta taholta uhkaavaa epämääräistä tartuntaa vastustetaan
asiaankuuluvan loitsun yhteydessä sylkemällä. Esim.: Syljetään
kolmasti ja sanotaan: "Ei tännään tartu, nythän on sunnuntai,
maanantai, tiistai j.n.е.", siis mainitaan sen päivän nimi, mikä
kulloinkin on.[538]

Vanhojen suomalaisten tietää Lencqvist vesillä ollessaan, kun heidät
tapasi vihuri, sylkeneen sitä kohti, arvellen siinä olevan noita-akan
tahi pahan hengen.[539]

Erästä "pahan silmän" uskon muotoa, kehumisella tahi kiittämisellä
aiheutettavaa vahingollista taikavaikutusta, on Suomessa sylkemällä
vastustettu. Karjalassa oli lapset silmäämisen pelosta ristille
tuotaessa huolellisesti kääritty vaatemyttyyn, niin että kasvoja oli
vaikea saada näkyviin. Kun eräs kirkkoherran rouva kaivoi lapsen
kasvot näkyviin ja kehui, kummi kolmasti sylki.[540]

Sylkemällä on ehkäisty myös selvästi tajuttavaa tartunnan vaaraa.
Jos mennään saunaan, jossa aikaisemmin on kylpenyt tarttuvaa tautia
poteva, on kolmasti syljettävä eteensä.[541] <i>Trachoman</i> tarttumisen
ehkäisemiseksi on sitä sairastavaa syljettävä silmille.[542]
Hammastaudissa syljettiin kolme kertaa perätysten pulloon, joka
vietiin kiehuvaan hetteeseen.[543]

Virolaisten käsitysten mukaan näyttää yleensä olevan kiellettyä
sylkeä tuleen. Tämän kiellon rikkomisesta on seurauksena kipeytymät
kielessä ja suussa.[544] Myöskin on sylkeminen täällä tunnettu
varaustaikana. Silmiä pestessä on joko syljettävä maahan[545] tahi
kolme kertaa pesemään ruvetessa ja siitä lakattua.[546] Ennenkuin
istutaan maahan, on siihen kolmasti syljettävä, samoin, kun noustaan
istumasta ylös.[547] Kun joesta juodaan, on sitä ennen jokeen
syljettävä, silloin ei vedestä koidu mitään "pahaa".[548] Sille
paikalle, jolle lasketaan virtsaansa, on ensin kolmasti syljettävä.
Silloin eivät "ma alused" käy päälle.[549]

Eräät etäisempien suomensukuisten kansojen sylkitaiat muodostavat
analogioita Itämeren suomalaisille. Jos votjakki kompastuu
yhtäkkiä tasaisella paikalla kulkiessaan, niin että hänen
jalkansa käy kipeäksi, hänen on heti käännyttävä takaisin ja
syljettävä sille paikalle; muussa tapauksessa jää ihminen koko
eliniäkseen rammaksi.[550] Jos taas votjakki kaatuu, sylkäisee hän
kaatumispaikalle ja sanoo <i>oste!</i> s.o. herra armahtakoon![551]

Syrjänit suojelevat ulostusta pahanilkiseltä taikuudelta määrätyllä
tavalla sylkemällä.[552]

Votjakit ovat vielä sylkemällä vastustaneet sellaista
taikavaikutusta, joka syntyy peiliin katsomisesta. Jos joku katsoo
peiliin ja lähtee sen luota siihen sylkemättä, on hän tämän jälkeen
vähitellen laihtuva. Jos taasen pienelle lapselle, kun se ei
vielä puhu, näytetään hänen kuvansa peilissä, jää lapsi mykäksi
koko iäkseen.[553] Jo antikin, samaten kuin lukuisille myöhemmän
ja nykyajan kansoille on ollut tunnettua taikatila, joka syntyy
katselemalla omaa kuvaansa kuvastimessa tahi vedenpinnassa. Tämä
psykoneurologiselta pohjalta lähtevä lumouksen tila, joka ilmenee
taikauskoisena pelon ja vastenmielisyyden tunteena omaa peilikuvaa
katsellessa, on johtanut luuloihin, joiden mukaan kuvastimeen
katselemisesta saattaa varsinkin lapsille olla pahoja seurauksia.
Saksalaisen taikaluulon mukaan ei lapsi saa katsoa kuvastimeen,
ennenkuin se on vuoden vanha. Muutoin siitä tulee turhamainen,
ylimielinen, tuhma, tahi on hän sammaltava j.n.e.[554]

Suomalaisessa taikakäytännössä on sylkeminen, joko loitsuun yhtyneenä
tahi ilman, ollut varsin yleistä eräissä <i>kalastustaioissa</i>,
varsinkin onkiessa noudatetuissa. Onkeen tahi syöttiin sylkeminen
on yleistä yli koko Suomen. Taian tarkoituksena on saada kalat
paremmin ottamaan pyydykseen, joskus estää niiden peräytymistä
tahi irtautumista ongesta.[555] Myöskin saatetaan hyvän kalaonnen
saamiseksi sylkeä ensimäisen kalan suuhun ja heittää se takaisin
veteen.[556] Puhaltaminen, jolla taioissa yleensä on sama asema kuin
sylkemisellä, tavataan myös kalastustaioissa.[557]

Näitä tapoja ja taikoja käsittääkseen on lähdettävä eräistä
aiemmin puheenaolleista seikoista. Lähinnä on johdettava mieleen
muutamien toisten ihmisruumiin eritteiden, esim. hien käytäntö
metsästystaioissa. Ollen taikavälineenä samanarvoinen näiden kanssa,
sylki on voinut saada samanlaisen merkityksen n.s. yhteystaikojen
välikappaleena kuin veri, hiki y.m. Syljellä on siis ajateltu aikaan
saatavan yhteyttä ei ainoastaan luontoon ja toisiin ihmisyksilöihin,
vaan myös haltioihin, henkiin ja jumaluusolentoihin. Tällä tavoin
sylki metsästys- ja kalastustaioissa, yhtähyvin kuin hiki ja
veri metsästystaioissa, saattaa olla taikomisvälineenä yhteyden
aikaansaamiseksi metsän ja veden riistaa suoviin haltioihin,
tarkoituksella turvata pyytäjälle näiden avunanto. Tänne kuuluvat
loitsut näyttävät tätä väitettä tukevan. Niissä puhutellaan taikaa
tehtäessä metsän tahi veden haltiaa, tahi lupaa taikoja itsensä
paholaiselle, mikä alkuaan on saattanut tarkoittaa yhteyttä
asianomaisen haltian kanssa.[558]

Muutamissa suomalaisissa <i>parannustaioissa</i> sylkeä käytetään
yhdenmukaisesti veren kanssa taudin poistamiseen siirtämällä.
Hammassärkyä poistettaessa on eräiden taikojen yhteydessä, joissa
veri on varsinaisena taudin siirtäjänä, erikoisesti painostettu, että
taudin siirto- tahi kiinnityspaikkaan on syljettävä. Mutta yksinomaan
syljenkin avulla voidaan hammastautia poistaa, esim. menemällä
sellaisen huoneen sijalle, joka on kolmasti muutettu, kaivamalla
sinne kolme kuoppaa ja sylkemällä jokaiseen kolmasti, lausuen:
"Vieköön se säryn, joka huoneenkin on vienyt!" Tämän jälkeen pannaan
kivi jokaisen kuopan peitoksi.[559]

Sylki näyttää vielä erikoistuneen yskän parannuksen välikappaleeksi
taioissa, jotka muodoltaan ovat analogisia hammastaudin
parannustaioille. Jos yskittää liiaksi, on mentävä sellaiselle
maalle, jota ei ikipäivinä kynnetä, ja syljeksittävä puiden juurille
loitsien: "Ryvi ryhjä, huoju honka, päristä paha petäjä."[560] Tahi
on yskän parantamiseksi puuhun tehtävä reikä, johon yskäistään,
sylkäistään ja [lyödään] tappi päälle.[561]

Näiden enemmän tahi vähemmän tyypillisiin taikaryhmiin kuuluvien
käytäntötapojen ohella syljellä ja sylkemisellä on vielä laaja
käytäntö mitä erilaisimmissa taioissa, joissa sylkeminen usein ei ole
taian oleellisimpana osana, vaan sillä on taikaa vahvistava merkitys.
Monieu loitsujen ohessa, joihin ei huomattavampaa taikatointa yhdy,
syljetään, varsinkin parannusloitsuissa. Toisissa taasen on syljellä
jonkun verran huomattavampi tehtävä.

Näin voidaan terärauta lumota syljellä vaarattomaksi.[562] Puremalla
rautaa kolmesta kohden loitsun ohella ja samalla sylkemällä
saavutetaan sama tarkoitus.[563] Raudan haavan parantamisessa ja
verenvuodon seisauttamisessa sylkeminen loitsun ja muun taikatoimen
yhteydessä on tavallista. Joskus syljetään suorastaan haavaan.[564]

Syljen käytöstä taikatoimissa mainittakoon vielä sylkeminen
taikasuolojen y.m. taikakompositionien valmistuksessa. Esim.
tuulesta tarttuneeksi luullun sairauden, "tuuleisen" parantamisessa
käytettäviin suoloihin syljetään,[565] "lennon" suoloihin,[566]
palohaavojen parannussuoloihin,[567] kivellä loukatun parantamiseksi
tehtäviin suoloihin[568] ja "lapsen itkettäjää" parannettaessa
käytettävään taikakompositioniin.[569]

Useissa, varsinkin viimeksi puheenaolleissa tapauksissa, lienee
syljellä yksinkertaisesti parannusaineen tehtävä. Sellaisessa
merkityksessä on sillä joka tapauksessa ollut käytäntöä. Suun
eritettä ovat suomalaiset käyttäneet selvästi parannusaineena
sellaisenaan, esim. palaneen kivun huojentamiseksi[570] ja
maasta tarttuneen taudin, "maahisen" parantamiseksi, jota varten
kipeää paikkaa kolmasti nuoltiin,[571] sekä n.s. "sampaiden"
parantamisessa.[572]

Vielä silmäiltäköön syljen käyttöä muutamissa hajanaisissa,
erilaisiin aloihin kuuluvissa suomalaisissa taioissa. Tällaisia
ovat esim. luteiden poisto seinään loitsun keralla sylkemällä,[573]
mehiläisen pistoa vastaan varautuminen,[574] rakkauden lumoista
pääseminen kolmasti vihkisormuksen läpi sylkemällä,[575] kerityn
lampaan pyyhkäisy kolmasti villatukolla, johon joka kerran
syljetään,[576] j.n.e. Sylkeä käytetään ennustettaessakin.[577]

Kuten monasti muuallakin taian ja loitsun keskinäistä suhdetta
arvosteltaessa, on monien tällaisten taikamenetelmien suhteen joskus
vaikeaa päättää, onko varsinainen taiallinen puoli menetelmän
vallitsevin osa vai onko se vain vahvistamassa loitsua. Niissä
taioissa, joissa syljellä aikaan saadaan selvästi todettavia
sympatetisia suhteita samaten kuin hiuksilla, verellä, hiellä
y.m., se on taiassa epäilemättä oleellisimpana osana. Samoin
parannustaioissa, joissa sylki kipeän kohdan yhteyteen saatettuna on
suoranaisena parannusaineena. Niissä taikatoimissa, joissa sylkeminen
joko semmoisenaan tahi vähäpätöiseen ja vähän kehittyneeseen
taikatoimeen yhtyneenä tavataan kehittyneemmän loitsun yhteydessä,
useinkin sen jäljessä lienee sillä loitsua tahi toista taikatointa
vahvistava luonne.

Tässä otettakoon vielä huomioon eräs sylkemisen taikapsykologinen
puoli. Sylkeminen tapahtuu monasti sellaisten loitsujen
yhteydessä, joissa loitsija ironian, herjauksen, ylenkatseen tahi
säikähdyttämisen avulla pyrkii aikaansaamaan taikavaikutusta.
Sylkeminenhän on aina ollutkin ylenkatseen ja herjauksen
ilmaisukeinoja. Tällaisiin loitsuihin ja sylkemiseen yhtyy usein
ylenkatsetta tahi inhoa ilmaiseva interjektioni: "hoo", "pthoo",
"hyi" j.n.e. Että tällaista mielenliikutusta juuri pyritään aikaan
saamaan, osoittaa se, että parannustarkoituksessa toista vasten
kasvoja syljettäessä sanotaan olevan sitä paremman, mitä enemmän
potilas suuttuu.

<i>Henkäys, puhaltaminen</i> käsitetään taioissa usein samanarvoiseksi
sylkemisen kanssa ja tavataan sen vuoksi samanlaatuisissa
taikatoimissa kuin jälkimäinen. Puun aiheuttamaa kipeää,
"puun vihoja" parannetaan puhaltamalla loitsun ohella kipeään
paikkaan.[578] Kun on joku kipu tahi haava jalassa, suojellaan se
kylpemään mentäessä ärtymiseltä puhaltamalla oven saranaraudan läpi
kipeään kohtaan.[579]

Profylaktinen merkitys on puhaltamisella myös syrjänien taikuudessa.
Monet syrjänit pelkäävät syödä vierasten ihmisten kanssa.
Karkoittaakseen tarttumusta ja suojeltuakseen siltä he puhaltavat
ruokaan.[580]

Vaikeissa sairaudentapauksissa kutsuvat votjakit loitsijan (<i>pellas</i>
'puhaltaja'), joka ryhtyy parantamaan sairasta lausumalla epäselviä
sanoja, erilaisia <i>voršudien</i> nimiä, lisäämällä jumalan (<i>kildisin</i>)
nimen. Sanojansa hän säestää puhaltamalla sairaan päälle.[581]

Tšeremissiläisten loitsunlukijoiden on taikasanoja lukiessaan
tapana puhaltaa tahi sylkeä. Loitsijaa nimitetäänkin "sylkijäksi"
(<i>sūwedaša</i>).[582]

Ersämordvalaisissa taianomaisissa parannusmenetelmissä tavataan
pureminen, puhaltaminen ja sylkeminen loitsun ohella kohjun
parantamisessa. Palanutta parannetaan loitsimalla, samalla kuin
jokaisen loitsun jälkeen kolmasti puhalletaan palaneeseen paikkaan ja
yhdeksän kertaa siihen syljetään.[583]

Varsinkin alhaiskultturiset ja luonnonkansat pitävät taikauskoisista
syistä tarkkaa <i>huolta ruoastansa</i>. Se saattaa jo semmoisenaan joutua
pahanilkisen taikuuden alaiseksi ja esim. pahan silmän satuttamana
itse turmeltua tahi tuottaa nauttijalleen pahaa. Mutta varsinkin
ruoan tähteiden suhteen ollaan varovaisia, sillä niiden avulla
luullaan vihollisten voivan aikaan saada samanlaisia taikavaikutuksia
kuin ruumiin substanssin kautta. Tällöin on luonnollista, että
suupala, joka sisältää lisäksi ihmisen suun eritettä, saattaa olla
voimakas väline taikojan käsissä.

Suomalaisissa taikauskoisissa luuloissa ja taioissa tavataan eräitä
varsin luonteenomaisia käsityksiä suupalasta ja jäännöspalasta
syödessä. Jos jättää syödessään leipäpalan (jota kansa kutsuu
väkipalaksi) ja toinen saa sen syödä, niin silloin sen palan syöjä
saa palan jättäjän kaiken voiman tahi ainakin suurimman osan hänen
voimistaan.[584] Leipäpalan maahanputoamiseen liittyy taikauskoinen
pelko. Sellainen pala on otettava ylös ja sitä on suudeltava.[585]

Eräissä taioissa on suupalalla käytäntö, joka edellisestä
tunnetaan tyypilliseksi ruumiillisen substanssin taianomaiseksi
käytäntötavaksi, nimittäin nefarisissa taioissa sekä sympatetisen
yhteyden aikaansaajana ihmisten välillä sekä ihmisten ja eläinten
kesken. Kun vieraalle tarjotaan ruokaa ja hänen suustaan putoaa
muru pöydälle, niin jos se viedään kirkkomaalle, aiheutetaan sillä
syöjälle sisällinen tauti.[586] Kun miniä tuodaan sulhasen kotiin ja
hän tahtoo taikoa koko talon väen, niin etteivät ne olisi vihaisia
hänelle, hänen pitää ensi kertaa sulhasen kotona syödessään ottaa
suustansa ensimäinen hienoksi pureksimansa pala ja panna se salaa
perheen keittopataan, niin että koko perhe tulee siitä syöneeksi.
Näin miniä takaa itselleen koko perheen hyvänsuopaisuuden.[587]
Koiran voi kiinnittää itseensä ottamalla koiran suusta ja omasta
suustansa leipää, sekoittamalla ne yhteen ja antamalla siitä koiran
syödä puolet sekä syömällä itse toisen puolen. Jos taas tahdotaan,
ettei koira kulkisi kauas pois kotoa, pannaan tämä sekoitus kuivaan
paikkaan orren päähän, jossa se pysyy tallessa.[588]

Syödessä pudonnutta leivän murua voidaan käyttää vielä
parannustarkoituksiinkin. Syyliä poistetaan kädestä panemalla
tällainen muru syylän päälle ja syöttämällä se sitten kanalle.[589]

Edellisenlaatuisia taikauskoisia käsityksiä näyttää Virossakin
liittyvän suupalaan.[590]

Sekä Suomen että Ruotsin ruotsalaisten taika-aineisto näyttää
sisältävän suuren joukon taikoja ja taikakäsityksiä, joissa syljelle,
sylkemiselle ja suupalalle omistetaan sama merkitys taikomisvälineenä
kuin suomalaisissa taioissa. Ensiksikin huomattakoon tuleen
sylkemisen seuraukset: palorakko kielessä, kielen turpoaminen
rakoille tahi suun kipeytyminen yleensä.[591] Mutta kielen rakkoja
parannetaan myös juuri tuleen sylkemällä.[592] Sylkemisellä katsotaan
voitavan vastustaa taikuutta yleensä,[593] ja sen vuoksi on se saanut
varsin yleisen käytännön lukemattomissa vasta- ja ehkäisytaioissa.
On syljettävä veteen, ennenkuin juodaan siitä, käydään pesemään tahi
kuljetetaan elukoita sen yli; silloin ei mitään pahaa koidu siitä,
eivätkä huulet ruohdu;[594] maahan, ennenkuin lasketaan siihen
virtsaansa tahi käydään sille pitkälleen,[595] sänkyyn tahi tuolille,
ennenkuin käydään makaamaan tahi istumaan,[596] kun kuljetaan
haaskan ohi,[597] kun kompastutaan,[598] kun astutaan ensi kerran
johonkin huoneeseen,[599] kun tullaan tien risteykseen,[600] kun
aamulla ulos mentäessä vaimoihminen tulee ensiksi vastaan,[601] kun
säikähtää,[602] kun sattuu panemaan vaatteet nurin päällensä.[603]
Vedestä tullutta taikomusta (vetehisiä: <i>vatten-elfvorna</i>) vastaan
kuljetaan kolmasti myötäpäivään kaivon ympäri ja syljetään veteen
kolme kertaa. Ihmisen sylkeä ovat ruotsalaiset yleensä pitäneet mitä
voimakkaimpana ja pyhänä taika- ja parannusaineena, jonka vuoksi
kaikissa parannuksissa on syljetty kolme kertaa.[604]

Edelleen tavataan ongenkoukkuun sylkeminen Suomen ruotsalaisten
tavoissa.[605]

Suupala saattaa ruotsalaisten käsitysten mukaan aikaan saada
samantapaisen taikakontaktin, joka on tunnettu suomalaisten
käsityksissä. Jos poika ja tyttö syövät samaa palaa, he pian
rakastuvat toisiinsa.[606] Suomalaiseen "väkipalaa" koskevaan
käsitykseen on verrattava ruotsalainen käsitys viimeisestä palasta
("magbiten") syötäessä: sitä ei saa antaa kellekään, sillä jos joku
saa sen, saa hän ruoan koko voiman.[607] Palan putoaminen suusta
ennustaa Ruotsissa samaten kuin Suomessakin kuolemaa.[608]




VIII. Kyyneleet.


Niihin ihmisruumiin eritteisiin, jotka ovat olleet edellisentapaisten
luulojen ja käytännön esineenä, kuuluvat myös kyyneleet.

Näistä ensiksikin eräitä taikaluuloja ja uskomuksia. Venäjän
Karjalassa on varottu, ettei kuolleen päälle eikä hautaan tipahtaisi
kyyneleitä. Ne näet tuonelassa kypeniksi muuttuneina polttaisivat
vainajata.[609] Koska kyyneleet muuttuvat palaviksi kekäleiksi, ei
hautaan eikä ruumiin päälle saa itkeä.[610] Satakunnassa luullaan,
ettei kuollutta saa itkeä kauvan, "sillä sen sija on märkänä niin
kauan".[611]

Tšeremissien käsityksissä ei kuollutta saa itkeä, sillä jos itketään
paljon ja pudotetaan kyyneleitä vainajan vaatteille, hänen kuolleiden
valtakunnassa täytyy istua kyynelillä täytetyssä ammeessa.[612]
Myöskään ei pakanallisten tšeremissien tavoissa ole luvallista
pudottaa kyyneleitä vainajan vaatteille sen vuoksi, ettei tämä
näyttäytyisi unessa.[613]

Syrjänien luulon mukaisesti liiallinen suru ja ylenmääräiset
kyyneleet ovat onnettomuuden enne; toiset luulevat, että itse
kyyneleet aiheuttavat onnettomuutta, mutta eivät sitä ennusta.[614]

Näissä luuloissa ja uskomuksissa varotaan siis erikoisesti, ettei
kyyneleitä joutuisi kuolleen yhteyteen ja hautaan. Niihin liittyvät
omat selityksensä, kuten useimmiten tällaisissa tapauksissa,
eivät kuvasta niiden varsinaista alkuperää. Tässäkin havaittavien
varovaisuustoimenpiteiden pohjana on ollut pelko, että ihmisruumiin
erite, kyyneleet, kuolleen ja kuoleman kanssa yhteyteen jouduttuaan
sympatetisen suhteensa kautta alkulähteeseensä voisivat saattaa
ihmisen epämieluisaan, jopa vaaraa tuottavaan yhteyteen vainajien
henkien ja yleensä kuoleman yhteydessä vaikuttavan henkimaailman
kanssa. Tämän lisäksi on tässäkin saatettu ajatella myös kyynelten
kautta aiheutuvaa suoranaista vaikutusta kyynelten vuodattajaan.




IX. Ulostus.


Taikaopillisessa suhteessa suomalais-ugrilaisten kansojen käsitykset
ulostuksista ovat verrattain selväpiirteisiä ja yleensä muihin
organismin eritteisiin yhtyviin verrattavia.

Suomessa nämä käsitykset ensiksikin ilmaisevat suoranaista
sympatetista riippuvaisuussuhdetta ihmisen ja hänen ulostustensa
välillä. Jos poltetaan jonkun ulostusta, tämä saa vastaavaan
ruumiinosaan rupia.[615] Jos taasen joku ulostaa sopimattomalle
paikalle ja t

Showing first 200,000 characters. Full text: gutenberg.org/ebooks/48595